Professor i plantebiologi, Laura Jaakola ved Universitetet i Tromsø – Norges arktiske universitet, viser blåbærplanter som forskes på Klimalaboratoriet i Holt. KUVAT: LIISA KOIVULEHTO

.

Maapallon ilma lämpenee. Kunka se vaikuttaa maanpruukhiin ja viljelemisheen? Kunka kylmhään ilmhaan harjaanttunheet pohjaisen kasvit pärjäthään?

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

Tutkiijat tutkithaan tätä monessa maassa eri puolila maapalloo. Holtin kliimalaboratooriossa Tromssassa universiteetin ja Nibion (Norwegian Institute of Bioeconomy ) tutkithaan tänä vuona kunka nauris, pottu, gulrötteri sekä mustikka, mansikka ja hilla, samoin ko heinä ja muu lamphaitten ruoka pärjäthään ko niitten kasvuolot muututhaan.
Kasvihuonheissa oon kymmenii krukkui missä oon mustikkaa, mansikkaa ja hillaa. Huonheitten lämpöö, valloo ja kosteutta vaihetelhaan ja sitte tutkiijat selvitethään kunka tämä muuttaa esimerkiksi marjoitten sokerimäärää. Het tutkithaan kans erilaissii höystöi.
– Juurikaalii oon jo tutkittu. Se näyttää ette ko juurikaali kasvaa lämpimässä, siitä ei tule niin makkee ko mitä kylmässä, taimibiologian professori Laura Jaakola muistelee.

Jørgen Mølmann tar prøver og måler sukkerinnhold i målselvneper som er dyrket på Senja vgs. i Gibostad. Forskningen finansieres av Grofondet AS og den lokale produsentorganisasjoner Ottar på Senja.

Alkoi 1970-luvula
Nibiolla oon nuoin 25 tutkiijaa Holtissa eri viroissa ja prosjekteissa ja universiteetilä oon muutampi virka. Yksi Holtin tutkimustilan pioneeriista oli suomalainen taimibiologian professori Olavi Junttila joka oon ollu pensjonisti jo monta vuotta mutta joka vielä joskus kylästellee vanhaassa työpaikassa.
– Olavi Junttila oli monen meiđän työntekkiijän ohjaaja ko het olthiin nuoret opiskelijat, Laura Jaakola tiettää.
Holtissa oon kolme kasvihuonetta. Net rakenethiin 1970-luvula ko homman aloitetthiin ja net oon täysin uuđistettu muutampi vuosi aikkaa, niin ette lämmön, valon ja kosteuđen vaihettelun saatethaan programeerata daattamasiinila. Kellarissa oon masiinihuonet missä oon kuusi mahtaavaa, vihristä kassaa. Niitten sisälä oon net masiinit mikkä styyräthään kasvihuonheita.
Ulkonaki oon erilaissii kasvikenttii missä tutkiijat saatethaan samhaan aikhaan testata kunka kasvit kasuthaan normaalioloissa. Yhđelä pienelä kentälä ulkona oon ohraa. Piian siitä saađhaan joskus paikalista mallasta pohjaisruijalaista öölii varten?

Keltainen ja latuskainen nauris
Jörgen Mölmann tutkii naurhiita. ”Målselvinnauris” oon aivan legendaarinen Tromssan läänissä. Se oon aivan saman näköinen ja muotoinen ko pörinteinen suomalainen nauris: Kaunhiin keltainen, latuskainen ja alapuoli oon keskeltä syvempi ko reunoilta. Målselvinnauris kuitenkhaan ole tullu tänne Suomesta.
– Se tuli tänne pomoritten mukana 1850-luvula. Se oli ennen purppuranfärinen ( ihan niinko suomalainen kaskinauris. Journ. huom.) mutta viljoojat oon valinheet jatkoviljelykseen keltaiset indiviidit ja siksi se oon nyt keltainen, Nibion tutkiija Mölmann muistelee.
Senjan jatkokoulun maatalousosasto Gibostadissa vastaa målselvinnaurhiin ylläpitämisestä ja siemenen tuottamisesta. Siementä kysythään paljon paikalisesti mutta suomalaisetki oon olheet kiinostunheet tästä. Muutama vuosi aikkaa Gibostadissa kävi suomalainen delegaasuuni kattomassa naurhiin viljomista ja heti sen jälkhiin «joku» osti kaikki siemenet.
– Met emmä tiiä kuka ne osti mutta piian net oon saattanheet mennä Suomheen, Mölmann naureskellee.

Siitä oli semmoinen seuraamus ette Gibostadissa hoksathiin ette se oon parempi produseerata målselvinnaurhiin siemenii enemän ko ennen.

Blåbær som det forskes på ved Klimalaboratoriet på i Tromsø, stammer fra Kvaløya, Island, Nord-Tyskland og fem ulike breddegrader i Finland.

Målselvinnauris luupin alla
Mölmann hakkee puođista painavan näköisen flaskun ja avvaa korkin. Flaskusta tullee ulos vaaleeta höyryy. Hän kaataa sitä isopooriloovhaan.
– Mie häyđyin nouttaat lissää huilaavaa nitrogeenii, hän selittää.
Toinen laakeri oon täynä naurhiita mitkä oon viljottu Gibostadissa. Joka säkissä oon numero- ja pukstaavikoodi. Mölmann ottaa kerrala nelje naurista. Hän punnittee naurhiit ja merkittee painot ylös. Hän painaa reiän naurhiin läpi, punnittee pröövipalan ja laittaa sen plastikkiröörhiin.
Plastikkiröörin hän laskee isopooriloovhaan missä oon huilaavaa nitrogeenii. Se pittää -179 graadii!

– Pröövit syväjääđytethään siksi ette niissä ei tapattuis mithään kemiallissii reaksjuunii mikkä muuttais niitä. Mie tutkin sitte sokkerimäärän ja karvasainheet, Mölmann muistelee.

Tämän yksivuotisen tutkimuksen rahat tullee Grofondet AS:sta ja lokaalisesta produsenttiorganisasuunista minkä nimi oon Ottar. Universiteetti auttaa pröövitten analyseeraamisessa.

Gartneri Leidulf Lund anttaa haakimansikoile erilaissii höystöi.

Nauris ja juurikaali triivastuthaan kylmässä
– Kunka målselvinnauris reageeraa ko lämpö lissäinttyy?
– Se oon sama ko juurikaalila: Naurhiisheen tullee enemän vihristä ja maku oon karvhaampi. Lämpimän ilman kans tullee kans kaalikoita. Kaalikoi ei pärjää täälä talvela, sillä se oon trooppinen laji mikä tullee meile iđästä. Täälä ei ole lupa käyttäät myrkkyi ja ainua keino suojela taimet kaalikoilta oon taimituuki minkä reunat kaivethaan maahaan niin ettei yksikhään koi pääse sisäle. Mutta tuukin alla oon lämmin ja se lissää kasvin vihristä ja naurhiissa oon vähemmän sokkerii.

– Mikä oon kylmä ja mikä oon liian lämmin ko puhuthaan maanpruukista pohjaisessa?
– Kylmä eli normaali pitkänaijan keskilämpö kesälä täälä +9 graadii ja lämmin oon yli +21 graadii, Mölmann muistelee.

Kyssäkaali eli knyyttekooli pärjää lämpimässä ko se oon etelän sortti. Brokkoliiki oon tutkittu. Pohjaisen pitkässä valkkeessa kesässä brokkoli kasuttaa isot knupit mutta sen färi oon vähäsen vaaleempi ja piian se maistuuki vähemän.

Yksi huonet oon täynä pelargoonioita. Niissä oon kaunhiit ruusut mutta se näyttää siltä ko jokhainen taimi olis siđottu vaaleela langala. Lanka oon Cuscuta-suvun parasiittikasvi (suomeksi humalavieras, norjaksi snyltetråd). Se ei kasva näin kaukana pohjaisessa mutta lämpimissä maissa se oon iso vitsaus.
Näitten fiinitten langoitten sisälä saattaa olla iso jytky.

Kjemien må stemme når man behandler flytende nitrogen som holder -179 grader!

– Autama yhtä tyskäläistä molekyylibiologian tutkiijaa. Kysymys oon: Mihin perustuu se ette Cuscuta päässee toisen taimen sisäle? Saatamako löyttäät entsyymin joka pystyy rikkomhaan soluseinän? Vastaus voi auttaa bioenergian tuottamisessa, Jaakola muistelee.
– Mitä jos se joutuu täälä luonthoon?!
– Cuscutan tutkiminen oon turvalista täälä pohjaisessa sillä vaikka se pääsisi luonthoon se ei leviäisi vaan kuolisi pian kylmhään, Jaakola vakuuttaa.

Holtin kasvihuonheita käytethään muuhunkin kuin tutkimuksheen. Monet Arktisen botanisen haakin isot taimet vietethään talven täälä sillä haakila ei ole ommii kasvihuonheita.

 

 

 

 

– Vaihteleva ja mukava työ

Laura Jaakola tuli Tromshaan Oulun universiteetistä missä hän oon tutkinu eriliikaisesti mustikoita. Sen tähđen hän päätyi Tromshaanki.

– Vuosina 2007-2009 oli pohjaismainen mustikkaprosjekti. Meilä oli silloin paljon kontaktia Tromssan universiteetin kans. Pari vuotta sen jälkhiin mie sain kuula ette täälä oli virka auki. Lapset olthiin juuri tarpheeksi isot ja het olthiin lähtemässä kotoa pois ja mie ajattelin ette saatanhan mie hakkeet sitä virkaa. Olin juuri alkanu työn Metlassa Punkaharjula ja sitte sain kuula ette olin saanu viran täälä Tromssassaki. Met kävimä miehen kans täälä ja ja mie kysyin ette lähemäkö tänne ja mies katteli näitä maisemia eikä hän pannu vasthaan, Laura muistelee.
Lauran mies Ilkka oon valokuvvaaja joka kuvvaa eriliikaisesti luontoo. Hän kuitenki assuu enimänosan vuođesta Oulussa missä heilä oon talo ja hän reissaa Tromssan ja Oulun vällii. Autoreissu kestää 10 tiimaa mutta flyyilä se mennee tunnissa!

Opettaaja ja tutkiija
Laura sai ensin kahđen vuođen sopimuksen ja vuona 2016 virasta tehthiin pyssyyvä. Puolet työstä oon opetusta ja hallintoo universiteetissä ja puolet oon tutkimusta Nibiossa. Laura oon oikhein tytyväinen tähään oorninkhiin.
– Se oon mukavaa ko mie saan sekä tutkiit ette opettaat. Nibion kautta mie olen kiini Ruijan kansalisessa tutkiijaverkossa ja saan kontaktii, hän praamaa.
Marjoitten tutkimus vie hänet ushein ulkomaile. Milloin oon konferenssi eli jatko-opiskelija tahi prosjekti Alaskassa, Kanadassa, USA:ssa Orlandossa eli Uudessa Seelannissa tahi Chilessä. Septemperikuussa hän kävi Armeniasa.
Jaakola näyttää laboratooriossa kaksi fiolettii plässii kuivaamispaperin päälä. Se näyttää justhiinsa sylilapsen ruokapöyđältä!
– Mie muussasin pari mustikkaa ja nyt mie ođotan ette plässi kuivuu. Sitte mie plukkaan siemenet ja lähätän net Uutheen Seelanthiin!
Jaakola muistelee ette monet Holtin tutkiijat tehđään yhtheistyötä myös suomalaisten universiteettiin, eriliikaisesti Oulun mutta myös Helsingin ja Turun kans.

Marjat tykäthään valosta ja lämmöstä
– Villimarjoissa valon ja lämmön vaikutus oon justhiinsa toisinpäin ko juurikaalissa ja naurhiissa: Mitä valoisampi ja lämpimämpi, sen enemän antioksidanttii ja sitä makkeemat marjat, Laura Jaakola muistuttaa.
Tänä kesänä Holtissa oon tutkittu haakimansikoita ja mustikoita. Mustikoita oon hajettu naapurisaarelta Kvalöyalta sekä Islannista ja Pohjais-Tyskänmaalta sekä Suomesta viiđestä levveysgraadista. Kasvihuonheissa oon erityiset armatuurit mikkä programeerathaan antamhaan valloo justhiinsa tietylä aalonpithuuđella. Jokku taimet saađhaan päivänvalloo, jokku sinistä ja jokku punaista valloo.
– Näissä lampuissa oon koko spektri niinko luonnossaki – mutta pohjaisen valossa oon vähemän sinistä valloo. Nyt kattoma kunka se vaikuttaa jos sinisen valon otethaan kokonhansa pois eli sitä lisäthään, Jaakola selittää.
Pröövi kestää siihen asti ette marjat oon kypsynheet.
– Tutkima sitte marjoista antosyaanit eli siniset ja punaiset färiainheet.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka
Laura Jaakola antoi sisarensa Hannele Klemettilän kanssa vuonna 2011 ulos kirjan «Mansimarjasta punapuolaan – Marjakasvien kulttuurihistoriaa».
– Aloima sisaren kans hunteeraamhaan kunka suuri rooli marjoila oon ravinon lisäksi meiđän kuvataitheessa, symboliikassa ja esimerkiksi kielessä.

– Miksi sanothaan «Oma maa mansikka, muu maa mustikka»?
– Miekhään en tiiä sitä aivan sikkaristi mutta se oon selitetty niin ette entisaikhaan, ko poltethiin kaskee, ensimäisenä vanhan kasken paikale tuli mansikka. Tämmöinen ala missä mansikka kasus, kuului kasken polttaajalle eli se oli jonkun oma. Mustikkaa kassuuva ala ei kuulunu kenelekhään, se oli «muu maa» ja sinne sai vaphaasti muuttaat.