broren til hugo_omslag Forfatter Per Knutsen

BOKANMELDELSE

Per Knutsen: Broren Til Hugo
Cappelen Damm 2016
ISBN/EAN: 9788202511301
Kansikuva: Jesper Egemar
Kirjailijan kuva: Cappelen Damm

 

Kirjoitin viime joulukuun Ruijan Kaiussa Ingeborg Arvolan uusimmasta romaanista Neiden 1970, ja taas törmäsin erittäin kauniisti kirjoitettuun, mutta vaikeasta kohtalosta kertovaan kirjaan: Per Knutsenin vasta ilmestyneeseen romaaniin Hugon veli (Broren til Hugo), joka sekin sivuaa norjansuomalaisia.

Suomessa tuntematon
Elokuussa 65 vuotta täyttävä Per Knutsen juhlii kirjailijauransa 40-vuotisjuhlaa 30. kirjallaan. Hän on aikaisemmin julkaissut runsaasti lasten- ja nuorisokirjoja, näytelmiä ja romaaneja. Knutsen on saanut Norjan kulttuuriministeriön kirjallisuuspalkinnon ja kriitikkojen palkinnon. Hänen teoksiaan ei ole suomennettu eikä hänestä löydy edes lehtiartikkelia suomeksi. Yritän siis korjata puutteen, koska hän ansaitsisi ilman muuta laajempaa yleisöä myös Norjan ulkopuolella.
Knutsen on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Hamaröalla. Hän valmistui opettajaksi, mutta on vuodesta 1976 toiminut kirjailijana ja asuu nykyään Bergenissä.

Kasvuromaani
Uusin romaani sijoittuu sodanjälkeiseen Nordlantiin. Erkki, Hugon pikkuveli, jonka näkökulmasta yksinkertaiseen ja kurjaan ympäristöön tutustutaan, on natseja kannattaneen norjalaisen isän ja Suomesta Norjaan paenneen äidin toinen lapsi, mikä luo vahvan perustan ulkopuolisuuden tunteen syntymiseksi. Sitä vahvistaa myös pojan syrjintä esikoispojan Hugon hyväksi sekä juopottelun, tappelun, kiroilun ja valehtelun säestämä perhe-elämä, jossa ei ole tilaa rakkauden ilmaisemiselle. Isompi veli Hugo käyttäytyy samaten erittäin ilkeästi veljeään kohtaan.
Perheen sisäisistä tunneilmaisuista voimakkain on isän julma väkivalta kun käy ilmi, että Hugo kokee vetoa omaan sukupuoleensa. 60-luvulla ilmiö tällaisessa maalaisympäristössä on häpeä ja sietämätön ja Hugoa rangaistaan kovasti. Erkki elää pitkään ison veljen varjossa, mutta kun Hugo valitsee toisen elämän, pikku hiljaa myös komea ja naisellisen näköinen pikkuveli tajuaa miksi hän on aina pitänyt naapuritytön mekkoja kiinnostavampina kuin tyttöä itseään.

Synkkä perusasenne: omat elämykset
Kirjailija ei käsittele homoseksuaalisuutta ensimmäistä kertaa tässä romaanissa. Aihe tuli kaikkein vahvimmin esille vuonna 2010 ilmestyneessä romaanissa Gamle menns elskov. Jo kaapista ulos tulleena homona Knutsen tuntee hyvin ne pelot, tuskat ja ahdistukset, joita hän kuvaa taidokkaasti Hugon ja Erkin elämässäkin. Kuten myös Arvolan romaanissa (ja vaikka Lars Saabye Christensenin Velipuolessa), lukija saa myös Knutseniä lukiessaan sen käsityksen, ettei niin voimakkaita ja kiihkeitä tunteita voi ilmaista ilman että kirjailija olisi itse jollakin lailla kokenut niitä. Eihän tällaista voi «keksiä».
Tuoreessa NRK-haastattelussa kirjailija mainitsee, että mitä nolommaksi ja törkeämmäksi teksti muuttuu, sitä luontevammalta työn jatkaminenkin tuntuu. Siitä huolimatta kirjan lopussa on myös toivoa.
Monta kertaa on jo nähty, kuinka kärsimyksistä ja kivuista syntyy hyvää proosaa, jos vain tällaiset voimakkaat ainekset joutuvat oikeisiin käsiin. Broren til Hugo on taas näyttänyt sen toteen.

 

 

 

Bence Patat