Valasoppaana Norjanmerellä

Tea-Mari Brax

Viime vuoden elokuussa alkumetrejään valassafarilaivana purjehtinut Arctic Whale Tours`n laiva Blasius oli satamassa sattuneen törmäysonnettomuuden vuoksi vaihtunut hitaampaan köröttelijään, Jacquelyne -nimiseen, historiallisesti varsin mielenkiintoiseen alukseen. Se oli rakennettu 60-luvulla ja nimetty presidentti Kennedyn lesken kunniaksi. Laivassa on tyyliä: Se on arvokas vanharouva, joka ei metelöi mennessään, vaan hohtaa kuin helmi taiten rakennettujen puitteiden ansioista.

Uusi yrittäjä Björn hallitsee merenkäynnin ja konehuollon, mutta meren suuria nisäkkäitä ei ohjailla. Kesäkuussa ja heinäkuussa ei kaskelotteja juurikaan näkynyt Bleikin kanjonissa, jonne ajellaan Jacquelynella Stön kalastuskylästä neljäkin tuntia. Valaiden mystistä käytöstä vai merkki ilmastonmuutoksesta? Pelkään, että se vähemmän esoteerinen selitys on valitettavasti oikea. Meribiologit joutuivat turhautuneina palaamaan kotimaihinsa ja minut värvättiin valasoppaan apuriksi ehkäpä juuri merikelpoisuuteni ja huimapäisyyteni vuoksi. Englannin-ruotsin-norjan-saksan-suomen -kielien sekametelisoppani tuli kaiketi myös ymmärretyksi.

Elämäni paras kesätyöpaikka
Valaat palasivat elokuussa, ja toivo samaten. Tähystelimme kaskelottien suihkupuhalluksia Bleikin kanjonissa, laiva keikkui ja ihmiset olivat innoissaan. Ainakin suurin osa. Jotkut ihmiset ovat eläneet televisioiden luonto-ohjelmien lumoissa niin, etteivät heti ymmärtäneet, että olimme nyt ihan oikeasti villissä luonnossa, eivätkä kaskelotit tulleet esittäytymään meille laivan viereen. Artctic Whale Tours kunnioittaa suurten nisäkkäiden kotia ja näin ollen emme kiilanneet heidän kylkeensä vaan katselimme 70-100 metrin etäisyydeltä kolmen metrin suihkuja ja sitä ihmeellistä näkyä, kun mahtavimmillaan 16 metriä pitkä eläin sukelsi kohtisuoraan merenpohjaan, jopa kahden tuhannen metrin syvyyteen ruokailemaan.

Kaskelotit poikasakissa
Kaskelotit ovat Pohjoisessa aina uroksia. Naaraat ja lapset asustavat Azoreilla, mistä urokset lähtevät Norjan merelle syömään, pulskistuakseen viettelevään kuntoon, kun on aika palata jälleen kosioretkilleen. Täytettyään 40 vuotta ne jäävät pohjoiseen. Ne elävät aina erillään toisistaan ja kuoleman lähestyessä pyrkivät usein rantaan. Kuolleiden kaskelottien luut kuuluvat ensisijaisesti valtiolle, mutta käytännössä sille, joka valaan ensin näkee. Stön kalastajakylän lähellä Nyksundissa on taiteilija, joka tekee taidetta valaan luista.
Kaskelotit ovat pinnalla hengittelemässä kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen ne sukeltavat 45 – 60 minuutiksi pohjaan ruokailemaan tai joskus väliveteen nukkumaan. Niitä ei saa häiritä kohtuuttomasti, koska ne tarvitsevat leponsa ja rauhansa hengitellessään meren pinnalla. Kerran näimme usean kaskelotin ryhmittyneenä yhteen ja se oli todella harvinainen näky. Andenesin Sea Safarin intoa puhkuva pikaveneellä kulkeva seurue oli mennyt liian liki valaita, joten ne panikoituivat ja joutuivat hakemaan toisistaan turvaa. Nukkuessaan kaskelotit nousevat unessakin pintaan hengittelemään, kun sen aika on. Niillä on kaikista nisäkkäistä suurimmat aivot.

Miekkavalaat perheittäin
Miekkavalaat puolestaan liikkuvat perhekunnittain ja niitä ohjastaa lauman isoäiti, eli vanhin naaras. Laumassa voi olla 10 miekkavalasta, joskus enemmänkin, kun lapsia telmii aikuisten ympärillä. Kaikilla laumoilla on oma murteensa ja saman alueen laumoilla oma kieli, eivätkä ne välttämättä ymmärrä vieraiden kieltä. Azorien miekkavalaita ne eivät ymmärrä lainkaan, kieli on täysin erilainen, kuten myös Uuden Seelannin miekkavalailla.

Vaikka miekkavalaat ovat paljon pienempiä kuin kaskelotit, niin silti suuremmat nisäkkäät pelkäävät niitä. Kaskeloteilla on kaiketi muisti, joka juontuu lapsuudesta, jopa evoluution kulusta. Miekkavalaat ahdistelevat pikkukaskelotteja etelässä. Norjan miekkavalaat ovat pääasiassa kalansyöjiä. Ne ovat pelottavia ja niiden aivot ovat poimuuntuneimmat kuin muilla nisäkkäillä. Siellä missä miekkavalasperheet liikkuvat, ei kaskelotteja tavata. Miekkavalaat liikkuvat myös matalikoissa ja niitä on tavattu jopa Stön sataman lähellä.
Miekkavalaiden suipon terävät evät ja sulava liike meren pinnassa on lumoavaa.
Näemme vain osan merten nisäkkäistä, mutta mielikuvitus alkaa laukata sitäkin enemmän. Mitä ne kommunikoivat keskenään? Kuinka hurja mamma se isoäiti mahtaa olla? Miksi se tulee tarkistamaan laivamme, ui ihan lähelle kuin ottaakseen selvää, onko meistä uhkaa? Vai söisikö se meidät suuhunsa, jos saisi?
Näemme myös lahtivalaita, joita vielä ammutaan ravinnoksi, mutta Norjassa paljon kiintiötä vähemmän.

Lajien runsaus
Valassafarilla voi aina varautua iloisiin yllätyksiin, kuten pyöriäisten leikinomaiseen polskintaan tai talvisaikaan jopa ryhävalaiden tai sillivalaiden näkemiseen. Aurinkoisina päivinä hylkeet lekottelevat Andan majakkasaaren kallioilla ja lunniyhdyskunta pesii samaisella saarella kaivamissaan luolissa. Merikotkat ovat saalistamassa helppoja aterioitaan lunnien luolien suulla ja hupaisat karimetsot kuivattelevat höyhenpeitteitään, jotka eivät hylji vettä kuten muilla vesilinnuilla. Matkalainen kokee villin luonnon jo meren keinuttaessa purttamme, ja retkestä voi tulla melkein extrem-kokemus, kun jo pystyssä pysyminen kannella vaatii taituruutta ja rentoa otetta.

Meri laivaa keinuttaa
Yksi tärkeimmistä tehtävistäni oli oksennuspussien jakaminen tarvitsijoille. Koska laivamme kallistuskulma hipoi 50 astetta, oli menomatkalla joskus useakin urhea sairastaja. Paluumatkalla suut jo kääntyivät hymyyn, etenkin jos meidän varsinaisen oppaamme Laurin tekemä kala- tai kasviskeitto oli maistunut. Matkalaisten rauhoittelu oli myös tärkeää. Miehille sairastaminen tuntui olevan hankalampi paikka, mutta silloin oli kerrottava, että se ei todellakaan ole omasta tahdosta kiinni: sitä joko tulee merisairaaksi tai ei. Se on ihmisessä oleva persoonallinen ominaisuus, jota ei kannata hävetä.
Joukkomme oli joka päivä varsin kansainvälinen. Ihmisiä tuli maailman ääristä, jopa Kiinasta, Israelista, Romaniasta ja Bhutanista. Me-henki oli yleensä rautaa. Ihmiset auttoivat mieluusti toinen toisiaan. Meri on kaikille yhteinen, kuten koko luonto.

 

___________

Valasturismi käy kuumana

Monta sattaa valasta pyörii sillin ympärillä Tromssan likivesilä. Valhaitten ympärillä pyörii turistia ja tutkiijoita. 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

Valasturismi alkoi Tromssassa varovasti vuona 2011: Oli muutama valas parin viikon aijan. Nyt sesonki kestää piian kolme kuukautta ja valhaita oon kymmenii eli satoja.
– Tämä oon aivan räjähtänny. Tromssan kaupungissa oon kolmetoista turistifirmaa jokka ajethaan laivoila valhaitten tykö, valasopas Lauri Pietikäinen sannoo.

Hän oon ollu Arctic Whale Tourin  valasopphaana Stössä nuoin kymmenen kesäsesongin aijan. Nyt hänet oon hyyrätty talvisesongin aijaksi Tromsshaan.

– Miksi valhaat oon nyt Tromssan likivesilä eikä Lofooteila?
– Net tulhaan sillin pörässä! Silli vaihtaa laitumiita nuoin 30 vuuen jälkhiin. Missä silli, sielä miekkavalhaat. Erityistä oon ette ryhävalhaita oon niin paljon. Met näjemä paljon nuorii valhaita.

Tölmäyksii
Tänä vuona oon meediassa muisteltu erityisen paljon siitä kunka massaturismi haittaa merenelläimiitä.
– Feisbuukissa oon   joukko «Hvaler i nord». Het seurathaan valhaita ja pyyđethään ette ihmiset ei ajais valaitten pääle eikä kiusais valhaita ko net oon pyyđössä. Kolme tölmäystä oon dokumenteerattu mutta monen valhaan selässä näkkyy propelin jälkkii. Yhđeltä ryhävalhaalta oon selkäevä särkyny ja yhđen pyrstö oon puoliksi pilattu. Puoli pyrstöö oon aivan riekaleina,  Pietikäinen muistelee.
– Kuolhaanko valhaat tämän tähđen?
– Onneksi haava kasvaa kiini ja siiheen tullee arpi. Eniten kiussaaminen vaikuttaa ruvansaanthiin. Motorivenheen ääni oon luja ja korkkee. Ko valhaat ei kuule toinen toissii, se oon vaikkee pyyttäät sillii. Valhaat oon täälä laitumella syömässä ja kokkoomassa rasvaa minkä net tarvithaan energiaksi ko net vajelethaan Karibiale eli Azorille, Pietikäinen selittää.

Ymmärys eshiin
Tromssan turistifirmoile oon tänä vuona ensimäisen kerran saarnattu siitä kunka se häyttyy käyttäät ittensä ette elläimiile ei tule stressii.
Pietikäinen oon ylppee siitä ette hänen firmala oon erityinen miljöösertifikaatti minkä oon vakkuutus siitä ette firma toimii siivosti. Pietikäinen praamaa erityisesti vanhoita kippariita.
– Suurimat firmat ja net joila oon ymmärrys valhaista, käytethään kyllä ittensä siivosti. Monela laivala oon följyssä meribiologi. Mutta sitte oon muutampi firma eli privaattivenheitä joile joku oon maksanu ette sais hopusti hyvän kuvan ja het saatethaan ajjaat suorhaan valhaitten ruokapöythään!

– Anna valhaile ruokarauhan!
– Kunka se häyttyy käyttäät ittensä sielä valhaitten joukossa?
– Tasan ko näjemä valhaita, alama laskemhaan nopheutta 300 metrin päässä. Sitten toppaama motorin ja jäämä ođottamhaan. Elläimitten ympärillä oon 60 meetrin rauhoitusala. Ja sitte tyhä ođotamma ette net tulhaan meiđän tykö.
– Tulhaanko net?
– Tulhaan! Valas ei reageeraa ko laiva oon hiljaa paikala. Sekä ryhävalhaila ette miekkavalhaila oon sama rutiini sillin kokkoomisessa ja laiva saattaa olla apuna tässä! Laiva oon näjes yksi seinä mikä auttaa pitämhään silliparven kovossa. Siksi oon tärkkeetä ette laiva oon paikala ko valhaat saalistethaan ja niin kauvoin ko net syöđhään. Met olema aina paikala lopphuun saakka, Pietikäinen muistelee.
Hän sannoo ette tämä sesonki oon hänen työnanttaajalle pröövisesonki.
– Jos sillillä oon Tromssan likivesilä sama käytös ko muuvalaki, se pallaa tänne seuraavat 30 vuotta talvee  eli  valassesonki saattaa kestää täälä yhtä kauvoin.

Pyrstö oon valhaan sormenjälki
Valhaita tutkithaan monessa maassa. Tromssan universiteetin tutkiija Fredrik Broms oon myötä internasunaalissa prosjektissa missä valokuvathaan valhaitten pyrstöi.
– Nuoin 660 ryhävalasta oon identifiseerattu Tromssan ja Nordlannin vesilä. Se oon 40-60 prosenttii Pohjais-Atlantin ryhävalhaista, Broms muisteli Tromssan museuumin desemberiyössä toissa viikola.
Tromssa liittyi valokuvaprojekthiin vuona 2011. Sentraalirekisteri oon Amerikassa.

– Täälä kuvatuita valhaita oon nähty yhđeksän maan vesilä Atlantissa,  Vesta-Indiassa, Kap Verdessä ja Azoreila. Samat elläimet tulhaan tänne joka vuosi, hän muistelee.
Desemperikuussa aukaisthaan uusi portaali mihiin kuka tahansa saattaa lastata ylös oman kuvan valhaan pyrstöstä ja tieđon missä kuvan oon otettu.

– Tämä antaa tutkijoile aivan uutta tiettoo valhaitten vajeluksesta, Broms sannoo.