Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Ruijan Kaikus ledertekst for august (se hele illustrasjonen nederst i saken.)

 

Å lære er å gjøre

I dette magasinet byr vi på lesning fra de ulike festivalene som har gått av stabelen siden sist. Ruijan Kaiku har forsøkt å være til stede på så mye som råd var, og det var fint å se folk og aktiviteter og yrende liv etter to somre preget av korona-kanselleringer og folketomme forsamlingsområder. Det gjør fornyet inntrykk å se engasjementet og frivilligheten, og vi nytter høvet til å rette en stor takk til alle de involverte for å levere det som – når sant skal sies – stort sett er de eneste kvenske tilbudene folket har i sommermånedene.

Ett prosjekt som har gjort inntrykk og som var å se også under Kipparifestivalen, er skoleprosjektet rundt nytteplanten poteten som nå foregår i Børselv. Det var Riinakaisa Laitila som fikk ideen, en idé hun straks satte ut i livet da hun begynte i nyjobben ved Kvensk institutt. Et godt eksempel på at nye medarbeidere ofte bringer med seg nye ideer, men først og fremst et ypperlig eksempel på en type pedagogikk vi har stor tro på.

Etter årevis på skolebenken er det neppe rart at elever blir lei av tørr teori ledsaget av pugging, løsningen er å tenke utenfor den boksen som klasserommets fire vegger utgjør. Det heter så fint «learning by doing», og slik læring ved å gjøre noe, er det Laitila har lagt opp til. Det er når vi mennesker beveger oss at vi er i vårt rette lærings-element, da blir innlæring noe som skjer mens og fordi vi gjør noe. Store tenkere har klekket ut sine beste ideer på sine rutinemessige og ofte svært lange spaserturer. Her er skolen etter vår mening ennå for gammeldags, ved å seksjonere ut «kroppsøving» som eget fag, signaliserer den at kroppen ikke hører hjemme når vi øver oss i andre fag.

Men det gjør kroppen så visst, og i poteettimaa i Pysijoki må elevene krafse og grave, samtidig som de kvenske ordene for det de holder på med, blir deres egne. Det er, slik vi ser det, åpenbart at prosjektet må bli læremateriell til bruk i skolen og i voksenopplæringen.

Men gode prosjekter og utvikling av læremateriell tar ressurser og koster mye penger. Det er nå under ett år til Sannhets- og forsoningskommisjonen skal levere sin rapport, og parallelt med håpet om at kommisjonen leverer noe som i ettertid er verdt mer for kvenene enn papiret det er skrevet på, håper vi myndighetene følger opp med betydelige bevilgninger. Det er fint med frivillighet og entusiasme, men som vi har advart mot mange ganger før – strikken er tøyd i lengste laget, eller i vår sammenheng; spiren er sådd, men jorden i ferd med å utarmes grunnet manglende vanning og gjødsling.

Det pekes unisont på mangel på penger, og på fagfolk, noe som henger nært sammen. Samtidig nærmer det seg hurtig, det som trolig er Statens siste sjanse til å reelt bøte på problemet i stedet for å kun dele ut plasterlapper. Det må skje i kjølvannet av kommisjonsrapporten, noe annet vil, slik vi ser det, være en statlig falitterklæring over sin påstått kvenske revitalisering.

 

Tekemällä oppii

Tässä makasiinissa meilä oon lujettavvaa viimi aikkoin eri festivaaliista. Ruijan Kaiku oon freistanu olla paikala niin paljon ko mahđolinen, ja se oliki soma nähđä ihmissii ja aktiviteettiita ja virkkuu elämää jälkhiin kahđen koronakesän ko tapattumat oon jäänheet pitämättä ja kokkkoontumapaikat oon olheet tyyhät. Se tekkee taas vaikutuksen ko näkkee väjen työnankaruuđen ja vapaaehtoishomman, ja met sanoma tässä ison kiitoksen kaikile myötä olheile siitä ko het oon olheet antamassa ihmisille – jos tođen puhuma – kesäkuukausiitten kohta ainuat kväänitapattumat.

Yksi prosekti mikä teki vaikutuksen ja minkä pääsi näkemhään Kipparifestivaalissa, oon kouluprosekti hyötyplantun puteetti ympäri. Se oli Riinakaisa Laitila joka sai sen ideen, ideen minkä hän heti pani toimheen ko oli alkanu uutheen työhön Kainun Institutthiin. Hyvä esimerkki siitä ette uuđet työteliijät ushein tuova myötänsä uussii ideita, mutta ennen kaikkee erinomhainen esimerkki semmoisesta pedagogikasta minkä pääle meilä oon helppo uskoot.

Ko koululaiset oon istunheet vuosittain koulun penkilä, se ei kyllä ole kumma jos het kylläänttyyvät kuivhaan teorihaan ja pänttäämisheen, ja silloin oon hyvä ajatella vähäisen klassiloman neljen seinän  ulkopuolele. Hommala oon fiini nimi «learning by doing», ja juuri semmoista oppimista tekemisen kautta Laitila oon pannu pysthöön. Se oon siihen laihiiin ette ko met ihmiset liikuma, se silloin met opima, ja juuri sillä ette samala tehemä jotaki. Suurten ajattelliijoitten parhaat ideet oon kuoriintunheet heiđän jokapäivälisillä ja ushein pitkiläki kävelyreisuila. Tässä oon koulu meiđän mielestä vielä liijan vanhaanaikhainen; ko se osittaa ”kropinharjoituksen” omaksi faakiksi, se anttaa siinä ymmärttäät ette kroppi ei ole myötä ko harjoittelema muita faakkii.

Mutta oon kyllä kroppi myötä, ja puteettimaala Pyssyjovessa koululapset häyttyyvät haravoita samala ko het saavat omhaan pithoon net kväänin sanat mikkä muistelhaan sen ympäri mitä het juuri oon tekemässä. Se oon, niin ko met sen näjemä, selvä ette tämä prosekti pittää päästä oppimateriaaliksi koulhuun ja raavhaitten koulaamisheenki.

Mutta hyvät prosektit ja oppimateriaaliitten kehittäminen vaattiivat resurssiita ja maksaavat paljon rahhaa. Nyt oon alle vuođen siihen ette Tottuus- ja sovintokommisuuni anttaa ulos oman raportin, ja samala ko toivoma ette kommisuunilta saama jotaki mikä jälkhiin oon kvääniile isomasta arvosta ko paperi mille sen oon kirjoitettu, met toivoma ette esivalloilta oon tulossa merkittävvää rahoitusta. Vapaaehtoisuus ja oma halu oon fiinit assiit, mutta niin ko met olema varanheet usheita kerttoi ennenki – kymminauhan oon veđetty jo liijanki tiukale. Eli tässä passaa sannoot ette siemenen oon kylvätty, mutta maa oon köyhenemässä ilman veđettä ja höystöttä.

Tasan sanothaan ette ei rahhaa eikä faaki-ihmissii ole, mikkä kaksi assiita liitythään likheisesti yhtheen. Samhaan aikhaan likenee hopusti se aika mikä oon luultavasti staatin viimi mahđolisuus tođesti paranttaat assiintilan eikä tyhä jajela plasterilappui. Ja se pittää seurata heti jälkhiin kommisuunin raportin. Kaikki muu meinais, siltä meistä näyttää, staatin täyđelistä epäonnistumista ittensä väittämässä kväänin elästyttämisessä.

 

Illustrasjon: Wilfred Hildonen