Ellen Thorsdalen. (Foto: Privat)

 

Kirjakritiikki: Jan Oscar Bodøgaard

 

Denne saken finnes også i norsk oversettelse. Den kan leses her: Mors døtre – ei bok for Sannhets og forsoningskommisjonen

Kirjoittaajala Ellen Thorsdalenila oon iso toivo. Viimi vuođen juunikuussa valitti Isotinka ihmissii tottuuskommisjuunile. Kommisjuunin tarkoitus oon tutkiit minkälaissii seuraksii norjalaistamispolitiikki oli kvääniile ja saamelaisile. Thorsdalenin toivomus oon ette tämä kommisjuuni aikkoo lukkeet hänen kirjaa.

«Äiđin tyttäret» (Mors døtre) oon rommaani jonka oon ulosannettu kirjoittaajan oman ČálliidLágádus-förlaakin kautta. Tällä kirjala Ellen Thorsdalen mennee suorhaan niihin aijankohtaishiin teemhoin mikkä häyttyis olla tottuuskommisjuunin työssä.

1700-luvusta saakka, ja systemaattisemin 1800-luvun loppupuolelta Norjan staatila oli politiikki joka koski saamelaissii, kväänii ja rom-ihmissii. Se oli sen ympäri ette nämät roikat häyttyivät assimileerata ishoon, valkkeesseen norjalaisheen tokkhaan. Tämän tehthiin kielon avula: minoriteetiilä ei ollu luppaa pittäät ommaa kieltä eikä muita ommii kulttuurilissii trekkii.

Jos kattoma kouluvärkkii niin tämä politiikki tullee selkkeesti esile. Finnefondet alethiin keskelä 1800-lukkuu. Sen tarkoitus oli tukkeet norjan kielen opetusta saamelaisissa asumapaikoissa. Ja opettaajat saivat ekonomisen palkinon jos het saattoivat dokumenteerata hyvät resultaatit norjalaistamistyössä.

1900-luvun aikana kväänit ja saamelaiset ei saanheet luppaa työtelä semmoisessa koulussa missä piđethiin eri kielii. Ja ensimäisissä vuosikymmenissä 1900-luvun alussa norjan kielestä tuli aijan myöten ainua luvalinen kieli pittäät oppitiimoissa.

Sillä tavala oli tarkoitus pestä pois kvääniitten ja saamelaisten kulttuurisen identiteetin. Ja se piti olla norjalaisen suursamfyynnin kulttuurisen arvoin ja ilmoittamistappoin hyväksi. Kirjassa «Äiđin tyttäret» kohđattelema saamelaisen maapruukiperheen pienessä pohjaisnorjalaisessa vuononkylässä 1930-luvun loppupuolela.
Peret assuu vähän matka ylös lakshoon, ja het saavat ekonomisen tulon osittain siitä mitä maapruuki ja lamphaitten pito anttaavat. Osittain het saavat sen kans myymälä käsityötavaroita.

Ko oon 2 poikkaa ja 5 tytärtä niin perheelä oon nokko ekonomissii ja sosiaalissii vaikkeuksii, ja lisäksi ko muorin tervheys ei ole ko ennen.

Faarilaki oon vaikkeuksii. Vaitina ja työnankarana hän freistaa saađa nokko rahhaa. Samala aijala hänen vanhiin tytär oon reisaanu pois ja oon onnelisesti naitu johonki kalapruukhiin Finnmarkhiin. Tähän saatethaan lisätä ette vaikka ihmiset «Äiđin tyttäret» kirjassa oon saamelaissii, niin situasjuuni ei ollu erilainen Poijais-Norjan kvääniile. Vaikka joissaki kylissä oli enämen kväänii ja toisissa saamelaissii, niin heiđän kohtalo oli sama ko het kohđatelivat norjalaisen suursamfyynnin.

Thorsdalen pystyy pitämhään sen kombinasjuunin ette luođa litteräärisen raamin ympäri ommaa projektii joka kuitenki oon enämen kulttuuripoliittinen. Hän näyttää kuinka vasiten Norjan staatin koulupolitiikki antoi lapsile, ja hiljemin rahvoileki ihmisille epätoivon ja puuttuvan ittetunon. Ja tämä vaikutti monheen sukupolvheen.

Se oon eriliikaisesti nuorin tytär, 14-vuotinen Signy met seuraama koulussa ja sielä opettaaja ei ole armolinen lappalaislapsile: «Tet oletta niin tolloi ette saattais ajatella ette vanhiimet oon pantu teiđät säkkhiin, pannu narun kiini ja ruokittanu teiđät pienen reijän läpi».

Signyn kyvyt ja tahto oppiit ei ole vähissä, mutta usseitten pistoksen jälkhiin opettaajalta hänen ittetunto alkkaa olla matalalla.

Met ymmärämä ette oon ollu samanlaista hänen vanhiimile sisaruksile. Ko het oli käynheet koulun lopphuun het knapisti saattanheet puhhuut tahi kirjoittaat norjaa. Heilä oli tyhä yksi toivo: päästä pois Naustevågista, eli Nusteluoktasta.

Onneksi Signyn situasjuuni tullee paremaksi, ko sängynhyvänä muori auttaa häntä oppimhaan norjaa.
Muori oon näjet tullu toisesta kylästä ja saattaa norjaa hyvin.
Se oon vaikkee tehtäävän jonka Thorsdalen oon alkanu, ko ajattelee kuinka muisteluksen tasapaino pittää mennä. Ensiksi hän häyttyy rakenttaat semmoisen muisteluksen mitä olis saattanu ajatella tođeksi ja mitä lukkiija pittää interessantiksi. Toiseksi hän häyttyy anttaat tieđon ja ymmäryksen siitä mitä oli staatilisen norjalaistamispolitiikin sisälä, ja kans sen resulttaattiista. Kokonhaisuuđessa Thorsdalen oon pärjäny hyvin tässä.

Met seuraama perheen elämää missä suhdet tyttäriitten keskelä oon fokuksessa. Lisäksi katheus ja kilppailuhalu oon kans muisteluksessa isot teemat. Ja met ymmärämä ette oon kova halu päästä pois köyhyyđestä, häđästä ja nöyryyđestä.

Samala met saama Thorsdalenilta pienen tieđonnopan joka anttaa tarkoituksen ja ymmäryksen niin perheen sisäisheen elämhään ko indiviidiitten tekhoin

Kirjassa «Äiđin tyttäret» oon helppo kieli, ja se pittää olla passeli niin nuorile ko vanhiimile lukkiijoile.

Tosi oon ette saattama piian joskus toivoot ette olis vähemän detaljikuvvauksii ja enämen voimaa millä mennä etheenpäin. Kuitenki se oon rakenettu tukkeevalla pohjala. Siksi lukkiija tullee niin ko fankituksi muisteluksheen ja hän alkkaa lukemhaan kassuuvalla interessilä. Vanhaa
muori kuolee kirjan lopussa ja met aavistama ette kuolema ei ollu luonolinen. Niin kyllä, met ođotama jännitykselä seuraavaa kirjaa.

Lopuksi annama «Äiđin tyttäret» olla tipsi tottuuskomisjuunin johtaajale Dagfinn Høybråtenile. Sitte hän tiettää mitä hän saattaa anttaat skenkiksi kommisjuunin jäsenile. Thorsdalenin kirja oon muutoin hyvä skenkkitipsi kaikile!

Ellen Thorsdalen Äiđin tyttäret (Mors døtre)
ČálliidLágádus (kirjoittaajan forlaaki) 2018. 376 sivvuu