Januaarikuussa 2005 yksi vanhaa vaimo kohatteli minun Alattiossa, Joensuun Megassa, ja kysyi olenko mie Nilimaan sukkuu. Hän muisteli minule ette hän oli kantanu kuvvaa minun äijistä Alfred Nilimaasta ja hänen vaimosta Maaritista, joka oli kätilö, hänen laukussa kolme vuotta ja toivonu ette hän kohattelis minun! Met ajoima heän kothiin ja mie sain koppiin siitä kuvasta. Tämä vaimo, Ragnhild, oli ottanu kuvan äijin pikku hutelissa Koutokeinossa ko tuli evakueeraamiskäsky.
Mie en koskhaan saanu nähhä minun äijii. Nyt mie halusin tiettäät hänestä enämen. Mie tiesin että minun äiji oli kuollu 1966, 88 vuotta vanhaana. Mie asuin silloin Uslussa ja olin 10 vuotta.
Kaksi viikkoo tämän jälkhiin, ko mie olin saanu kuvan minun äijistä, minun poika Terje halusi lähteet minun kans Suomheen kaupphaan. Lähimä ajamhaan. Koutokeinossa mie kuitenki näjin minun isän nepun Edvaartin hänen köökin ikkunassa ja mie sain äkkiä kovan halun kohatella hänen. Mie painoin jarrun pohjhaan ja käänsin auton paikala.
En ollu nähny Edvarttii monheen vuotheen. Hän oli iloinen ko tulima ja hän sanoi ette hänelä oon yksi Ameriikan paketti ja preivi, ja ette hän tarvittee käänösappuu. Kävimä Suomessa hopusti ja ko tulima takaisin, hän keitti kaffit. Ja sitte hän toi sen paketin. Siinä oli kaksi sukkaparrii. Toiset olthiin punaiset ja toiset turkiisit ja net olthiin raavhaan miehen sukat. Paketissa oli kans kirje ja kuolintoistus. Siinä luki ette Lila N. Gregg oli kuolu Alaskassa 26. januaarikuuta 1994, ja hänen vanheemat olthiin Alice ja Alfred Nilimaa. Lila eli Laila oli syntyny Kotzebuessa, Alaskassa, 11. aprillikuuta 1904 ja hän eli melkkein 90-vuotiaaksi.
Paketin ja preivin oli lähätetty oktooperikuussa 2003. Net oli ollu Edvartila 14 kuukautta. Terje luki ja käänsi preivin sillä ko hän oli paras engelskassa.
Sen oli kirjoittanu Tess, yksi Lilan tyttäristä. Hän kirjoitti ette het olthiin aina tienheet ette heilä oon sukkuu kans Ruijassa. Lila oli kutonu sukat hänen veljille monta vuotta ennen ko hän kuoli ja freistannu saada osoittheen, mutta hän ei ollu löytäny. Ennen ko Lila kuoli Tess oli luvanu hänen äitile ette hän lähättää sukat Ruijhaan.
Hän tiesi ette se oon vaikkeeta. Se meni monta vuotta. Sitte Tess sai kuula ette Ruijasta oli tulossa lapinihmissii Anchorageen. Yksi näistä lapinihmisistä tiesi ette Koutokeinossa assuu yksi Edvard Nilimaa – ja nyt Tessilä oliki osoite mihiin hän saattoi lähättäät net sukat!
Mutta net tulthiin liian hiljain. Tessin seät, jokka olthiin Edvardin neput, olthiin olheet kuolheina jo monta vuotta.
Mie kirjoitin vastauksen heile paikala. Het sielä Alaskassa olthiin oottanheet jo tarpheeksi!
Se meni minulta pari päivää ennenko mie aloin hunteeraamhaan tätä oikkeesti. Minun äijilä oli ollu peret Alaskassa ja minula oon sielä sukkuu! Äijilä oli sielä lapsii ja lapsenlapsii. Mie ringasin minun sisarele ja nepule ja muistelin ette meilä oon paljon sukulaissii Alaskassa! Met olima luulheet ette meän suku oon pieni. Emmä olheet koskhaan kuulheet mithään muuta ko ette äiji oli ollu nuorena miehenä Alaskassa kultaa kaivamassa, mutta mie en ollu oikkeestansa ees uskonu sitä. Kunka hän sinne olis saattanu reissata? Ja tulla takasiki kans!?
Mie ringasin kaikile sukulaisile ja muistelin tästä. Yksi Arne, joka on minun toinen serkku, tiesiki ette äijilä oli ollu peret Alaskassa: tytär Lila ja poikaki, James. Arne oli lukenu Arnulv Vorrenin kirjan Samer, rein og gull i Alaska, missä muistelhaan kans äijistä.
Mie hankin sen kirjan paikala.
Trackbacks/Pingbacks