Besøke naboen? • Krannii kylästelemässä?

Hvor lang og ukjent, hard og ensom var den egentlig, reisen over til Ruijas kyst? (Illustrasjon: Wilfred Hildonen)

 

Ruijan Kaikus leder for september 2022. For kvensk oversettelse og hele illustrasjonen, se lengre ned i saken.

 

Besøke naboen?

Folk i hopetall lærer om sin kvenske slektsbakgrunn og søker seg til kvensk foreningsarbeid. De kommer inn med åpent sinn og vitebegjær, og det er flott å se det plutselige engasjementet.

Historien nyoppdagete kvener møter, er den samme. Mollstemte toner om folk som grunnet sult og krig la ut på vandring for å skaffe seg et bedre liv, hvor de etter mye motgang og prøvelse endte ved den grøderike havkysten i Ruija.

Fortellingen er følelsesmessig sterk og derfor levedyktig. Den er også historisk korrekt og bekreftes av kjente fagfolk. Den er en vesentlig bestanddel i det samlede kvenske narrativet og vår kollektive bevissthet, hvor den i dag bæres fram i alle kulturuttrykk, særlig de sceniske.

Vi anser tiden – og kvensaken – for moden nok til å vurdere narrativet også med kritisk blikk. Denne vandringen de la ut på, kan man spørre, hvor lang var den egentlig? Hvor strabasiøs og ukjent? Her et sitat fra Nord-Troms Museum:

«Skibotnmarkedet var et av de mange gamle handelsmarkedene på Nordkalotten. Det er nevnt i skriftlige kilder alt i 1571 og regnes som et av de eldste markedene i Nord-Norge. […] Det kom folk fra hele Nordkalotten.»

Slike markeder ble holdt flere ganger i året. Og denne, fra sidene til Sisa kultursenter:

«Siden 1500-tallet har Bossekopmarkedet vært et både viktig handelssted, og også møteplass for hele Nordkalotten. Her møttes folk fra flere land, kyst og vidde, nordmenn, samer og kvener (tre-stammers-møte). Gjennom handel, vennskap og også giftemål valgte mange å bli værende i Alta. Dette er årsaken til at folketallet i Alta sakte økte, og ga Alta sin unike flerkulturelle identitet.»

Det fantes mange slike markeder, dette var to av de mest kjente. Poenget vårt er at veien til Ruija var kjent. Den var datidens E6, bare at risikoen for ulykker sikkert var lavere enn i dag. Folk som ville til Ruija dro neppe alene, de ble med noen gjennom skogene, fulgte et følge over vidda, gikk i lag ned dalførene til kysten.

Det tradisjonelle kvenske narrativet er vakkert og sentimentalt, velegnet for musikk, dans, teater og tårer i publikums øyekrok. Spørsmålet er likevel hvor lenge kvenfolket skal spille den samme melodien, særlig i møte med sine nye, nysgjerrige medlemmer.

Det er kort sagt nokså bedrøvelig og entonet. Spørs om ikke de kvener og lantalaiset som i gamle dager besøkte sine naboer i vest – kanskje for å bli for godt – også kjente på forventning og andre gladere følelser.

 

Krannii kylästelemässä?

Väki joukoittain oppiivat tietämhään ette het tulhaan lantalaisesta suvusta ja sillä lähteevät myötä kväänitten yhđistystoimhiin. Heilä oon aukkein mieli ja halu tiettäät lissää, ja se oon soma nähđä kunka het äkkii tulhaan ylösotetuksi assiista.

Histooria minkä vastaheräny kvääni kohtaa, oon tasan sama. Niissä kuuluu sama molliääninen muistelus ihmisistä mikkä nälän ja sođan tähđen lähđethiin vajeltamhaan ette saatais pareman elämän, ja kunka het jälkhiin paljoin vastusten ja kärsimysten lopuksi tulthiin «Ruijan» ruokarikkhaala rannale.

Muistelus ossaa herkkhiin tuntheissiin ja sillä se ellää aijasta toisheen. Se oonki histoorialisesti tosi minkä assiin tunnetut ammatti-ihmisetki vahventtaavat. Se oon tähđelinen osa kvääniin narratiivii ja meiđän yhtheistä ymmärystä, ja oon myötä kaikissa kulttuurin haamuissa, ja eriliikaisesti näyttämätaitheessa.

Met olema sitä mieltä ette aika – ja kvääniassii – oon nokko kypsä ette narratiivii jo saattaa kattostaat kriitilisestiki. Tämä heiđän vajelus, saattaa kyssyyt, kunka kauvoin se oikkeestansa kesti? Kunka raskas se oli ja kunka tuntematon tie? Tässä sitaatti Pohjais-Norjan museeumista:

«Yykeänperän markkinat olthiin yhđet Pohjaiskalotin usheista vanhoista kauppamarkkinoista. Niistä löyttyy tiettoo lähtheissä jo vuođelta 1571, ja sitä piđethään ette net oon yhđet Pohjais-Norjan kaikkiin vanhiimista markkinoista. […] Niile tuli väkkee kaikkialta Pohjaiskalotilta.»

Semmoissii markkinoita piđethiin usheita kerttoi vuođessa. Vielä tämä sitaatti kulttuurisentteri Sisalta:

«Kiini 1500-luvulta saakka Possukopan markkinat oon olheet tärkkee kauppapaikka ja kans koko Pohjaiskalotin kohtaamispaikka. Täälä kohđathiin ihmiset usheista maista, merenrannalta ja tunturista, ruijalaiset, saamelaiset ja lantalaiset (kolmen kansan kohtaaminen). Kaupan, ystävyyđen ja naimisen takia usheet jääthiin Alattihoon asumhaanki. Tästä syystä Alattion ihmismäärä vähittäin kasus, Ja se antoi Alattiole sen omanlaisen monenkulttuurisen identiteetin.»

Sitä oli usheita samanlaissii markkinoita, mutta nämät kaksi oon net mikkä ihmiset parhaimitten tuntteevat. Meiđän sihti tässä oon siinä ette keino Pohjais-Norjhaan kyllä oli opas. Se oli sen aijan E6, erona ette vaara jouttuut onnettomuutheen oli pienempi ko nykyään. Ihmiset jokka aijothiin Pohjais-Norjhaan, tuskin lähđethiin reishuun yksin, het reisathiin auttiitten maitten läpi jonku matkassa, olthiin myötä seurassa yli tunturin, juđethiin yhđessä alas jokivankkoi kiini merenranthaan asti.

Tradisunaalinen kvääninarratiivi oon kaunis ja sentimentaalinen, se passaa hyvin musikkhiin, tanshiin, teatterhiin ja kyynelheissiin ihmisten silmänurkissa. Kuitenki kysymys kuuluu ette kunka kauvoin kväänikansa aikkoo pelata samala nuotila, erinomhattain ko het kohđathaan uussii, tieđonankariita jäsenii.

Se oon lyhykäisesti sanottunna joksiki surulinen ja ikävä nuotti. Saattaa olla niinki ette net suomalaiset ja lantalaiset jokka vanhaasseen aikhaan kylästelthiin länsikrannii – ja piian jääthiinki sille reisule – kojethiin kans iloista ođotuksen tunnetta ja muuta sommaa.