Illustrasjon: Wilfred Hildonen

 

«Fornorskningen gikk for avliving, men evnet bare å legge kvensk i kunstig koma.» Ruijan Kaikus leder for mars. Kvensk oversettelse lengre ned i saken.

 

Der det er håp er det liv

Her får du ei viktig og etter vår mening riktig setning som vi gjerne skulle sett spissformulert, oversatt til kvensk og trykt på t-skjorter:

«Du er like mye kven selv om du ikke mestrer språket.»

Det motsatte (den som kan språket flytende er mer kven enn andre kvener) er en elitistisk fallgruve som både sårer og splitter og som forvitrer i stykker den glede, kreativitet og fellesskapsfølelse vi behøver for å lykkes med revitaliseringen.

Derimot fins det en annen setning som du gjerne kan utfordre:

«Kvensk er ikke lengre et levende språk. Det er dødt.»

Sist vi sjekket fantes det puls.

Fornorskningen gikk for avliving, men evnet bare å legge kvensk i kunstig koma. En langsom oppvåkning er på gang; det glippes med et øyelokk og her om dagen så vi en finger bevege seg. Kvensk er bjørka som ble tatt av lauvmakken og som overlevde. I juni i år presterte hun to grønne blader, neste sommer blir det sikkert fem.

Så når det koker på sitt beste i de kvenske barnehageavdelingene, så lever også kvensk som språk. Det lever i sanger og regler og enkle ord og uttrykk, det lever i tall og tegninger som henges på veggene. Etterpå lever det videre i barna og de ansatte også når dagen er over.

Få av oss er flytende i det kvenske språket, men det gir oss noe likevel. Det bidrar til den kvenske godfølelsen, en følelse av hvem vi er. Det binder oss sammen. Og det er gjensidig; gjennom å bry oss gir vi noe tilbake til språket.

Et sted må vi dessuten begynne, særlig når reisen er avskrekkende lang. Det meste starter i det små, derfor er vi skeptiske til klinisk telling av sluttproduktet, antall morsmålsbrukere, som ensidig mål for hvor levende språket er. Det fins andre målestokker, ufullkomne, men verdifulle likevel.

Og målt i skapertrang og varmt engasjement, i pågangsmot og ordforråd-fattig vilje til å stå på for saken, er det bra mye liv og leven i kvensk.

Også som språk betraktet.

 

Missä oon toivoo, sielä oon elämää

Tässä oon meiđän mielestä tärkkee setninki minkä pitäis hunteerata terävhään mallhiin, sitte käänttäät kvääniksi ja painaat t-paithaan:

«Sie olet sama paljon kvääni vaikka et kieltä saattaiskhaan.»

Vastakohta (se joka saattaa hyvin kväänin kielen, oon enämen kvääni ko muut) oon elitistinen hukanhauta mikä sekä sattuu ette hajoittaa ja särkkee muruiksi sen ilon, luovuuđen ja yhtheyđentunnon mitä met tarvittemma jos meiđän revitaliseeraamishomma pitäis menestyyt.

Mutta oon meilä toinen setninki mitä met piđämä vastustaat:

«Kväänin kieli ei ennää elä. Se oon kuolu.»

Viimen ko tutkima assiita, se pulsi löytyi.

Ruijalaistamisela oli meininki ette tappaat, mutta ei se pystyny ko panemhaan kväänin konstikoomhaan. Vähän kerttaa sitä nyt herätelhään; toista silmäluomista jo ravotelhaan, ja tässä yhtenä päivänä näjimä ette yksi sormi liikatti. Kvääni oon ko koiju mitä lehtimato kiusas, mutta mikä kuitenki pärjäs hengen. Menheenä vuona sillä oli kaksi vihristä lehtee, tulleevanna kesänä niitä oon sikkaristi jo viisi.

Ko kväänin lastentaraspaikoissa kiehuu ja kuohuu, se silloin kväänin kieliki ellää. Se ellää lauluissa ja loruissa ja pikku sanoissa ja sananparsissa, se ellää seinäle hengatuissa luvuissa ja piirustuksissa. Sitte jälkhiin päivän työn se ellää kansa kläppiin ja työntekkiijöitten mielissä.

Harva meistä saattaa hyvin kväänin kielen, mutta anttaa se kieli meile kuitenki jotaki. Se anttaa meile hyvän tuntheen, tuntheen siitä mitä met olema. Se sittoo meiđät yhtheen. Ja tämä oon moleminpuolista: ko met perustamma kielestä, se kieliki saapi meiltä jotaki.

Ja jostakihan met piđämä alkkaat, erittäinki ko matka oon kauhistuttaavan pitkä. Usheimat assiit alethaan pienestä, sillä met emmä usko ette tulosta pittää arvela liijan ankarasti sen jälkhiin kunka monta äitinkielenpuhhuujaa oon olemassa, ja sitte sannoot kunka elläävä kieli oon. Se oon olemassa muutki konstit mitata, vaikka ei täyđeliset, se kuitenki kelvoliset.

Ja ko kattoma luomisenhimmoo ja lämmintä inttaa, rohkeutta ja sanaköyhää tahtoo vieđä hommaa etheenpäin, se kyllä se oon kväänimeiningissä paljon elämää.

Ja niin oon kväänin kielessäki.

Illustrasjon: Wilfred Hildonen