Illustrasjon: Wilfred Hildonen

 

«Jo bedre eller verre det går, jo mer synd er det på mannen.» Ruijan Kaikus leder for desember.

 

«Nei, nå kan det ikke bli verre», sa pessimisten.

«Å jo da», sa optimisten.

Ved årets slutt passer det å se sakene i perspektiv. Vi anser kvensaken som et humanistisk prosjekt som hviler på myke verdier og demokratisk sinnelag. Verdier som stadig flere viser fingeren til.

Mange års positiv samfunnsutvikling får i dag skylden for at gutter og menn ikke føler seg som plommen i egget. Det hevdes i fullt alvor grunnleggende feil ved en samfunnsorden som sto alene om å kunne tilby nåværende menneskehet et snev av håp om verdighet og langsiktig overlevelse.

I vårt moderne samfunn har ekte mannfolk for lengst godtatt sin vingeklippete rolle. De skjønner at vi i vår virkelighet kun kan puste fritt og sveve i frihet i en testosteronfri atmosfære. Men prosjektet vårt skar seg. Små menn jubler i skadefryd, verden sørger. Glem natur og omsorg og saklig samtale, det ryddes vei for vettløst brøleri og grafsende plyndring.

Jo bedre eller verre det går, jo mer synd er det på mannen, den saken er grei og levner null håp. Trøsten er vrien å se, den gjemmer seg i det større perspektivet. Vår virkelighet går nok på trynet, som verdig og verdt å leve betraktet, men verden er slett ikke over. Langt ifra.

Millioner av år i fra. Naturen elsker sitt ugress. Inkludert mennesket, vi må bare utvikle oss først. Det går fortere enn før antatt, i stadig tettere kvalitative sprang. Virkelighetene kommer som perler på en snor, til sist blir det nok noe langsiktig holdbart av oss også.

For oss nå i 2024 er trøsten liten, en skygge i det fjerne. Og hvordan det i mellomtiden går med kvensaken og alt det andre som er verdt noe, det gjenstår å oppleve. Vi har tross alt foran oss 2025. Nok et digert VM i mandig bjeffing, knyttete never og åndelig åndenød.

Den gamle kineseren hadde et poeng, da han i sin siste stund så opp på sin drapsmann og sa sin forbannelse. Den verste han visste:

«Måtte du leve i interessante tider.»

Det er fristende å droppe det nye året, det byr nok bare på mer av det samme ballharde og ufruktbart forjævlige. Bare at det går ikke. På det punktet er virkeligheten nådeløs.

Vi nøyer oss med å ønske deg en fredelig jul.

 

 

Her følger lederen i kvensk oversettelse. Oversatt av Eira Söderholm:

 

«Ei, nyt kyllä se ei saata ennää tulla pahempi», sanoi pessimisti.

«Jo vain saattaa», sanoi optimisti.

Ko vuosi oon loppumassa, se oon hyvä ottaat ja kattoot assiita vähäsen isomassa perspektiivissä. Meiđän mielestä kveeniassii oon humanistinen prosekti minkä pohjala oon pehmeät arvot ja demokraatilinen ajattelu. Arvot mille aina enämen ette enämen ihmissii näyttää keskisormee.

Usheeman vuođen positiivisen yhtheiskuntakehityksen takia tääpänä ei pojat ja miehet ennää tunne ette heilä oon kaikki parhaala mahđolisela mallila. Oon ihmissii jokka aivan vakavasti oon sitä mieltä ette se yhtheiskuntaoorninki oon väärin joka ainuanna näytti pystyyvän antamhaan nykyiselle ihmiskunnalle heijonkhaan toivon saada elläät arvokkhaasti ja pitkhään.

Meiđän modernissa yhtheiskunnassa oikkeet miehet oon jo aikkaa hyväksynheet ette heiltä oon leikattu pois siivet. Net ymmärttäävät ette nykyaijassa met pystymä hengittämhään ja toimimhaan vaphaasti vain ko emmä jouđu haistelemhaan liikkaa testosteroonii. Mutta meiđän prosektimma havareeras. Pienet miehet riemuithaan vahingoniloisenna, muu mailma surree. Unheettakkaa luonon, toisista perustamisen ja assiilisen keskustelun, nyt laitethaan tillaa järjettömäle karjumisele ja silmittömäle ryöstämisele.

Mitä paremin eli huonomin se mennee, sitä enämen se oon sääli miesrieppuu, se assii oon selvä eikä siinä ole toivon kipenettäkhään. Lohđutusta oon vaikkee löyttäät, se hukkuu isomphaan perspektiivhiin. Meiđän tođelisuus mennee vissisti enturhiin, pittää sitä sitte arvokkhaana ja elämisen väärttinä eli ei, mutta mailma ei vielä lopu, ei suinkhaan.

Jo miljoonii vuossii. Luonto rakastaa sen ommii rikkaruuhoi. Ja kans ihmissii, met häyđymä tyhä ensin alkkaat kehittymhään. Se mennee hopumasti ko ennen luulima, aina vain hopumin kvalitatiivisin askelhein. Tođelisuus tullee ko helmet nauhassa, viimen saama kyllä jotaki kestävämppää metki.

Tämä oon laiha lohtu meile tänä herran vuona 2024, tyhä kalvet jossaki kaukana. Ja kunka se siinä välissä käipi kvääniassiile ja kaikele muule mikä ylipään on jonku väärtti, se jääpi nähtäväksi. Meilähän oon nyt kuitenki eđessä vuosi 2025. Taas valtava miesten mailmanmestaruuskilpa kilpalajjiina vihoittelu, nyrkkiin puđistelu ja henkinen köyhyys.

Vanhaa kiinalainen oli kohta oikkeessa ko se viimi hetkeläns kattoi ittensä murhamieheen ja lausui kirouksensa. Pahhiiman minkä tiesi:

«Tulisipa sinun elämästä monenlainen.»

Uuđen vuođen välhiin jättäminen kyllä houkuttaa, sehän tuopi myötänsä tyhä sammaa vihoittelluu ja kurjaa hirvitystä. Mutta ko sitä ei mene tehđä. Siinä suhtheessa tođelisuus oon armoton.

Sillä tyđymäki toivottamhaan sulle rauhalista joulunaikkaa.