Institutt for språk og kultur ved UiT hadde invitert både yrkesaktive og pensjonerte kolleger til en liten avskjedsfest i desember i fjor. Fra v. Philipp Conzett, Eira Söderholm, Jorid Hjulstad Junttila, Marjatta Norman, Gerd Bjørhovde og Tove Bull. KUVAT: LIISA KOIVULEHTO
.
Siden vinter 2006 har det vært mange kurs, både for nybegynnere og videregående, med Eira Söderholm som lærer.
Tromssan universiteetin kainun kielen tutkiija ja opettaaja, apulaisprofessori Eira Söderholm alkoi pensionistiksi tämän kuun alussa.
Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no
Hän heittää opettaamisen mutta tutkimusta hän ei aijo heittäät.
– Mie olen jo kauvoin aikkaa halunu tutkiit millä nimelä kainulaiset oon itte käskenheet itteensä. Nyt minula oon aikkaa tähän, hän muistelee.
– Mie olen jo kauvoin aikkaa halunu tutkiit millä nimelä kainulaiset oon itte käskenheet itteensä. Nyt minula oon aikkaa tähän, hän muistelee.
.
«Sporttinen ja tykkää hihtaamisesta»
Tromssan universiteetin kielten ja kulttuurin institutti järjesti desemperikuussa Söderholmile pikku piđot ko hän oli käymässä Tromssassa viimistä kerttaa vasituisena työntekkiijännä. Se piđethiin puhheita ja Söderholm muisteli kunka hänen työ Ruijassa alkoi. Se ei ollu meininki!
– Mie työtelin Turun universiteetissa ko yksi kolleega huuteli paussilomassa ette oonko täälä joku joka oon sporttinen ja tykkää hihtaamisesta. Hän oli hoksanu seinälä annonsin ette Alattion korkkeekoulussa oon työpaikka suomen opettaajale. Miehän en ole koskhaan ollu niin hirmu sporttinen mutta tyhä leikilä mie sanoin ette miehän saattaisin oppiit taas tykkäämhään hihtaamisestaki. No mie sitte tulin Alattihoon. Se oli distriktikorkkeekoulu silloin. Viran oli perustettu sillä ko Finmarkussa oli kainunkielinen minoriteetti ja se meinathiin silloin ette suomen kielen opettaaminen oon kainun kielen revitaliseeraamista.
Hän ei ollu koskhaan käyny Ouluu pohjaisemmassa paikassa. Alattiossa hän heti opastui kainulaishiin, mutta kans saamen kielheen ja lapin väkheen.
– Tätä mie olen naureskellu monta kerttaa jälkhiinpäin. Ko ihminen opiskellee suomee, se hän häyttyy näjes studeerata jotaki niin käskettyy etäsukukieltä kans. Mie hunteerasin silloin ette saamee mie en kuitenkhaan ala opiskelemhaan, sillä ko mie sikkaristi en ikipäivänä kohđattele yhtäkhään saamelaista. Niin mie sitte opiskelin unkarii. Ja sitte mie vuona 1979 tulinki Alattihoon!
Ko hän oli tullu Alattihoon, hän heti alkoi kenttähommhiin eli kokkoomhaan kainulaissii paikannimmii, sannoi ja vähän mitäki.
– Se oli niin soma kuula ihmisten puhetta! Mie saatoin kulkkeet talosta talhoon ko ihmiset neuvothiin aina seuraavan paikan missä puhuthiin suomee, niin ko kieltä silloin käskethiin. Toinen assii mikä oli soma, oli ette vaikka silloin pohjaisen kulttuuri oli jo alkanu nousemhaan ja mie olen etelästä, ja se oli Norjassa kohta iso konflikti etelän ja pohjaisen välilä, niin kainulaiset tasan mulle sanothiin ette «suomen tytär ei koskhaan ole söörinki!».
Eira muistelee ette suomi oli silloin ainua kieliainet Alattion korkkeekoulussa.
– Sielä oli uskonttoo, sporttii ja ekonomiita ja administrasuunii eli se oli ko kristilis-sporttinen kauppakorkkeekoulu!
Vuona 1983 hän siirtyi Tromssan universiteetthiin.
– Se oli faakilisesti hyvä tulla tänne ko täälä oli muitaki kieliainheita sekä litteratuurii ja histooriaa, hän muistelee. – Ja kolleegoita kans!
Tromssan universiteetin kielten ja kulttuurin institutti järjesti desemperikuussa Söderholmile pikku piđot ko hän oli käymässä Tromssassa viimistä kerttaa vasituisena työntekkiijännä. Se piđethiin puhheita ja Söderholm muisteli kunka hänen työ Ruijassa alkoi. Se ei ollu meininki!
– Mie työtelin Turun universiteetissa ko yksi kolleega huuteli paussilomassa ette oonko täälä joku joka oon sporttinen ja tykkää hihtaamisesta. Hän oli hoksanu seinälä annonsin ette Alattion korkkeekoulussa oon työpaikka suomen opettaajale. Miehän en ole koskhaan ollu niin hirmu sporttinen mutta tyhä leikilä mie sanoin ette miehän saattaisin oppiit taas tykkäämhään hihtaamisestaki. No mie sitte tulin Alattihoon. Se oli distriktikorkkeekoulu silloin. Viran oli perustettu sillä ko Finmarkussa oli kainunkielinen minoriteetti ja se meinathiin silloin ette suomen kielen opettaaminen oon kainun kielen revitaliseeraamista.
Hän ei ollu koskhaan käyny Ouluu pohjaisemmassa paikassa. Alattiossa hän heti opastui kainulaishiin, mutta kans saamen kielheen ja lapin väkheen.
– Tätä mie olen naureskellu monta kerttaa jälkhiinpäin. Ko ihminen opiskellee suomee, se hän häyttyy näjes studeerata jotaki niin käskettyy etäsukukieltä kans. Mie hunteerasin silloin ette saamee mie en kuitenkhaan ala opiskelemhaan, sillä ko mie sikkaristi en ikipäivänä kohđattele yhtäkhään saamelaista. Niin mie sitte opiskelin unkarii. Ja sitte mie vuona 1979 tulinki Alattihoon!
Ko hän oli tullu Alattihoon, hän heti alkoi kenttähommhiin eli kokkoomhaan kainulaissii paikannimmii, sannoi ja vähän mitäki.
– Se oli niin soma kuula ihmisten puhetta! Mie saatoin kulkkeet talosta talhoon ko ihmiset neuvothiin aina seuraavan paikan missä puhuthiin suomee, niin ko kieltä silloin käskethiin. Toinen assii mikä oli soma, oli ette vaikka silloin pohjaisen kulttuuri oli jo alkanu nousemhaan ja mie olen etelästä, ja se oli Norjassa kohta iso konflikti etelän ja pohjaisen välilä, niin kainulaiset tasan mulle sanothiin ette «suomen tytär ei koskhaan ole söörinki!».
Eira muistelee ette suomi oli silloin ainua kieliainet Alattion korkkeekoulussa.
– Sielä oli uskonttoo, sporttii ja ekonomiita ja administrasuunii eli se oli ko kristilis-sporttinen kauppakorkkeekoulu!
Vuona 1983 hän siirtyi Tromssan universiteetthiin.
– Se oli faakilisesti hyvä tulla tänne ko täälä oli muitaki kieliainheita sekä litteratuurii ja histooriaa, hän muistelee. – Ja kolleegoita kans!
.
Kainun kieli alkoi nousemhaan
Vuosina 1999-2002 Eira Söderholm asui Karjalan repupliikissa ja opetti sielä suomee karjalaisile, vepsäläisile ja suomalaisile Petroskoin universiteetissa. Net oon kaikki sielä vanhoita minoriteettikielii.
Se aika oli hänele monela tavala muutos. Faakilisesti hän alkoi enämen ette enämen hunteeraamhaan ette piian se ei olekhaan niin hyvä opettaat kainulaisile tyhä suomee.
– Jossaki vaiheessa met hoksasimma ette ei yksikhään meiđän suomen opiskelliijoista, joila oli kainunkielinen tavus, ollu alkanu kirjoittamhaan suomen kielelä. Pari heistä oli opiskellu suomee Uslussa jo ennen ko Tromssan universiteetti oli tullu. Kaikin olthiin oppinheet kirjasuomee mutta ei halunheet kirjoittaat sillä kielelä. Mikä siinä oli hyvä, oli ette jokku kuiten sitä keinoo löyđethiin heiđän oman kielen. Het siirethiin suomen kirjoitustavan heiđän omhaan kielheen, ja niin heile löyđythiin työkalut oman kielen kirjoittamisheen. Sitä saattaa sannoot, ette het löyđethiin oman kielen suomen opinoitten kautta.
Vuosina 1999-2002 Eira Söderholm asui Karjalan repupliikissa ja opetti sielä suomee karjalaisile, vepsäläisile ja suomalaisile Petroskoin universiteetissa. Net oon kaikki sielä vanhoita minoriteettikielii.
Se aika oli hänele monela tavala muutos. Faakilisesti hän alkoi enämen ette enämen hunteeraamhaan ette piian se ei olekhaan niin hyvä opettaat kainulaisile tyhä suomee.
– Jossaki vaiheessa met hoksasimma ette ei yksikhään meiđän suomen opiskelliijoista, joila oli kainunkielinen tavus, ollu alkanu kirjoittamhaan suomen kielelä. Pari heistä oli opiskellu suomee Uslussa jo ennen ko Tromssan universiteetti oli tullu. Kaikin olthiin oppinheet kirjasuomee mutta ei halunheet kirjoittaat sillä kielelä. Mikä siinä oli hyvä, oli ette jokku kuiten sitä keinoo löyđethiin heiđän oman kielen. Het siirethiin suomen kirjoitustavan heiđän omhaan kielheen, ja niin heile löyđythiin työkalut oman kielen kirjoittamisheen. Sitä saattaa sannoot, ette het löyđethiin oman kielen suomen opinoitten kautta.
Olav Beddari, Terje Aronsen, Agnes Eriksen ja Dagny Olsen olthiin kirjoittanheet jokhainen jotaki jo kiini 1990-luvulta saakka ja piian sitäki ennen, kaikki ittensä omala kainun dialektilla. 2000-luvun alussa alethiin muistelemhaan ette oli yksi pensionisti, joka oli siirtyny takaisin omhaan kotitalhoon Pyssyjokheen ja joka oli alkanu kirjoittamhaan kokonaista rommaanii ittensä omala kielelä, se meinaa Pyssyjoven kainun kielelä. Se oli Alf Nilsen-Börsskog.
Tromssan universiteetti häytyi ottaat tämän vakavasti. Eira Söderholm alkoi kirjoittamhaan oppimateriaalii kainun kielen kurssii varten – eventyyrii nimeltä Aikamatka – ja samala hän kokos ja hunteeras tietenki kainun grammatikkii.
– Kainun kielen oppimateriaalin ja grammatiikin tekeminen oon ollu hirmunen soma ja jännittäävä homma. Kaikki mikä pitiki oli matkassa. Mulla oli ittelä luja motivasuuni ja opiskelliijat kans olthiin oikhein motiveeranut, Söderholm sannoo.
Ensimäinen kainun kursi alkoi kevväilä 2006 eli nyt siitä oon enämen ko kymmenen vuotta aikkaa. Yli kaksikymmentä henkkee viethiin läpi koko kursin, kaikki kolme semesterii!
Söderholm oon kuitenki vähän pettyny siihen ette kursilaiset ei ole melkhein yhthään antanheet ulos ommii kirjoituksii. Hän toivoo sitä vielä.
– Ensimäisen kursin kursilaisista tyhä Solgunn Hesjevoll oon pörästä antanu ulos ommii kirjoituksii kainun kielelä. Sen jälkhiin oon ollu monta kurssii. Mie uskon ette monela oon jossaki loovassa eli daattamasiinissa ittensä kirjoittammii tekstii. Mie olen luvanu lukkeet korrektuurii ja mie luppaan sen tästäki etheenpäin. Mie toivon ette ihmiset alkais kirjoittamhaan ja lähättämhään niitä!
Tromssan universiteetti häytyi ottaat tämän vakavasti. Eira Söderholm alkoi kirjoittamhaan oppimateriaalii kainun kielen kurssii varten – eventyyrii nimeltä Aikamatka – ja samala hän kokos ja hunteeras tietenki kainun grammatikkii.
– Kainun kielen oppimateriaalin ja grammatiikin tekeminen oon ollu hirmunen soma ja jännittäävä homma. Kaikki mikä pitiki oli matkassa. Mulla oli ittelä luja motivasuuni ja opiskelliijat kans olthiin oikhein motiveeranut, Söderholm sannoo.
Ensimäinen kainun kursi alkoi kevväilä 2006 eli nyt siitä oon enämen ko kymmenen vuotta aikkaa. Yli kaksikymmentä henkkee viethiin läpi koko kursin, kaikki kolme semesterii!
Söderholm oon kuitenki vähän pettyny siihen ette kursilaiset ei ole melkhein yhthään antanheet ulos ommii kirjoituksii. Hän toivoo sitä vielä.
– Ensimäisen kursin kursilaisista tyhä Solgunn Hesjevoll oon pörästä antanu ulos ommii kirjoituksii kainun kielelä. Sen jälkhiin oon ollu monta kurssii. Mie uskon ette monela oon jossaki loovassa eli daattamasiinissa ittensä kirjoittammii tekstii. Mie olen luvanu lukkeet korrektuurii ja mie luppaan sen tästäki etheenpäin. Mie toivon ette ihmiset alkais kirjoittamhaan ja lähättämhään niitä!
.
– Mää olen turkulainen
Eira Söderholm suhtautuu eläkkeelle siirtymiseen hieman huvittuneena ja ymmällään.
– On se niinpal hullumaist ruvet eläkeläiseks kun en mää viälkä tiär mikä munst tulee ku munst tulee iso! hän naureskelee.
– Mää olen turkulainen ja turkulaisen oli heti helppo tul kainulaisten kans toimeen. Mul sanosiva et se on helpomp ymmärttää mua ku radion kiält, Söderholm muistelee ylpeänä.
«Radion kieli» oli Suomen radion kieli eli suomen yleiskieli. Suomen radiota kuunneltiin tuvassa kuin tuvassa missä se vain kuului.
Eira Söderholm suhtautuu eläkkeelle siirtymiseen hieman huvittuneena ja ymmällään.
– On se niinpal hullumaist ruvet eläkeläiseks kun en mää viälkä tiär mikä munst tulee ku munst tulee iso! hän naureskelee.
– Mää olen turkulainen ja turkulaisen oli heti helppo tul kainulaisten kans toimeen. Mul sanosiva et se on helpomp ymmärttää mua ku radion kiält, Söderholm muistelee ylpeänä.
«Radion kieli» oli Suomen radion kieli eli suomen yleiskieli. Suomen radiota kuunneltiin tuvassa kuin tuvassa missä se vain kuului.
.
Mennyt maailma
Toisin kuin nyt, liki neljäkymmentä vuotta sitten Pohjois-Norjassa liikkuneen suomenkielisen nimistötutkijan ei ollut vaikeaa löytää suomenkielisiä informantteja.
– Mää keräsin sillon nimistöö ja sanastoo Alattiost, Naavuanost, Omasvuanost, Vesisaarest, Porsangistki ja vaik mist. Sillo ei tarvinu ku men talost talosse ja ain löytys kiälenpuhujii. Mää näen silmisän kui sillon jokases kainulaises kyläs kainun kiäl loisti kaunhiina ko kirkas päivänvalo – ja ny ne valot ova melkkest kokonas sammunu. Kainun kiäl on henkhiäveris. Se itkettää, hän sanoo.
Toisin kuin nyt, liki neljäkymmentä vuotta sitten Pohjois-Norjassa liikkuneen suomenkielisen nimistötutkijan ei ollut vaikeaa löytää suomenkielisiä informantteja.
– Mää keräsin sillon nimistöö ja sanastoo Alattiost, Naavuanost, Omasvuanost, Vesisaarest, Porsangistki ja vaik mist. Sillo ei tarvinu ku men talost talosse ja ain löytys kiälenpuhujii. Mää näen silmisän kui sillon jokases kainulaises kyläs kainun kiäl loisti kaunhiina ko kirkas päivänvalo – ja ny ne valot ova melkkest kokonas sammunu. Kainun kiäl on henkhiäveris. Se itkettää, hän sanoo.
Hän ei kuitenkaan aio jäädä menneitä murehtimaan vaan on jo aika syvälle uppoutuneena uuteen projektiin, jossa hän haluaa selvittää mitä nimiä kainulaisista on käytetty aina 1500-luvulta 2. maailmansotaan asti. Siis aikana ennen kainulaisten uutta emansipaatiota ja vähemmistöaktivismia. Ja kaikkein kiinnostavinta on tietenkin selvittää, mitä sanaa kainulaiset itse ovat itsestään käyttäneet! Vai ovatko mitään?
Kvensk fikk status som et språk i Norge i 2005, og allerede januar 2006 kunne Eira Söderholm åpne det første kvenskkurset ved UiT januar 2006.
Norske kveners forbund-Ruijan kveeniliitto ga Söderholm sitt skriveoppmuntringspris i 2008.
