Illustrasjon: Wilfred Hildonen

 

Ruijan Kaiku leder august 2020. For kvensk oversettelse, se lengre ned.

 

 

Gode grunner til å skjelve

Hvor er nestekjærligheten, kan man spørre i kjølvannet av ideen om å droppe utgivelsen av det nye kvenske salmeheftet. Årsaken var at salmene smakte kvensk. De kvenske salmene var gudløst seige på den norske kirkens hymnologiske mørhetsskala og således uspiselige.

Dette var i april og mai i år, da vi minnes at Elin Seppola Brandvoll sa hun skalv, så opprørt var hun.

Det hadde Elin all grunn til, bevist ved det faktum at også vi ble følelsesmessig truffet da man åpnet ikke bare hodet, men også hjertet for salme-grusingens ubarmhjertige ord. Det avfødte gloser vi lar være å sitere, pluss en som frigis: Hersketeknikk.

Det kan minne om en teknikk kjent fra organisasjonslivet og andre sammenhenger; brysomme personer og grupperinger avvæpnes idet man gir sin tilslutning til et prosjekt de gløder for og har sin dype kompetanse på. Da vil glede, oppmerksomhet og forventning rettes mot prosjektet, og man får en tid fred.

Senere, når nevnte folk kommer trekkende med det fineste, mest faglige prosjektet, skrinlegger man det. Altså ikke bokstavelig talt, nei nei, man får saken bedre på regle og rim ved å være klokere enn det og oppnevne en ny komité. Den nye komiteen må ha liten til null faglig peiling, det er viktig. Neste kriterium er liten til null interesse, det er også viktig. Så er det bare å la det hele støve ned.

Vårherre forby, men skulle gnålet igjen bli uutholdelig, er det bare å støtte noe nytt de kan sysle med, de sorte får. Et prosjekt, en komité, noe som tar tid. Fire år er en utmerket start, selv om tredje onsdag etter Dovres fall er best.

I denne avisen kan du lese om Olav Øygard, han tar sterk avstand fra at det er slik som beskrevet i denne lederen. Bispedømmet, sier biskopen, vil kvenene alt vel. Vi har svært lyst til å tro ham, og håper hans ord følges av videre handling.

 

 

Syytä vapista

Missä oon lähimäisenrakkhaus, saattaa kyssyyt nyt ko oon meininkinnä heittäät antamasta ulvos uutta kainun virsihäftii. Syynä oon se ette virret maistuthiin kainulta. Kainun virret olthiin jumalattoman sitkeet Norjan kirkon murreusskaalala ja sillä syömäkelvottomat.

Tämä oli tämän vuođen aprili- ja maikuussa, ja silloin muistama ette Elin Seppola Brandvoll sanoi ette hän vapisi, niin kauhistunnu hän oli.

Siihen Elinilä oli täysi syy, minkä tođistaa se tosiassii ette tämä kyllä osas meiđänki tuntheissiin ko aukaisimma, ei tyhä päätä mutta kansa syđämen virsimurskauksen julmile sanoile. Siitä syntyi semmoissii sannoi, mikkä jätämä tässä sanomatta. Yhđen kuitenki sanoma äänheen: vallankäyttöteknikki.

Se saattaa muistuttaat teknikkii, minkä tunnema organisasuunielämästä ja muista semmoisista yhtheyksistä. Kiusalisilta ihmisiltä ja ihmisroikilta otethaan asheet pois sillä ette anttaa heile hommaa semmoisen prosektin kansa minkä etheen het pallaavat ja jossa het oon oikhein sepät. Silloin ilo, huomio ja ođotukset menhään toivotthuun suunthaan, ja sitä saapi taas olla vähän aikkaa rauhassa.

Hiljemin, ko nämät ihmiset tuovat framile mitä fiiniimän ja faakilisiiman prosektin, sen hauđathaan. Siis ei aivan pukstaavilisesti, eipä tietenkhään, assiin saapi luistamhaan paremin sillä ette oon kavala ja pannee pysthöön uuđen komitteen. Uuđela komitteela häyttyy vailuut kaikki kompetensi, se oon tärkkee. Toinen kriteeriumi oon ette sillä häyttyy vailuut kaikki interessi, seki oon tärkkee. Sitte ei tartte muuta ko anttaat tomun laskeet kaiken pääle.

Herra siitä varjelkhoon, mutta jos marina taas muuttuu kestämättömäksi, se pittää tyhä hoksata jotaki uutta hommaa niile mustile lamphaile. Jonku prosektin, komiteen, jotaki mikä ottaa aikkaa. Nelje vuotta oon erinomhainen alku, vaikka kolmas keskiviikko mailmanlopun jälkhiin passaa kyllä parhaiten.

Tässä aviisissa tet saatta lukkeet Olav Øygardin ympäri. Hän ei ole olheen sammaa mieltä tämän johtokirjoituksen kansa. Pispalääni, sannoo pispa, halluu lantalaisile kaikkee hyvvää. Met tođesti halluuma uskoot häntä, ja toivoma ette hänen sanat muututhaan tevoiksi.

Oversatt av Eira Söderholm