Tarjoan linnuille maisemakierroksia sateenvarjoni päällä. Kuva: Rikardo Barizom
On ollut kiva elää ympäristössä, jossa ihmiset tekevät omia juttujaan eivätkä vain meinaa.
Mari Väänänen
Siitä voi ehkä päätellä valinneensa oikean harjoittelupaikan, kun illalla ei malttaisi mennä nukkumaan ja aamulla suorastaan tekee mieli pompata sängystä suoraan ulos. Ehkä se johtuu jatkuvasta valon määrästä? Auringosta, joka ei ikinä katoa horisontista?
En kuitenkaan usko, että pelkkä aurinko voisi olla syynä työmotivaation ylläpitämisessä. Uskon, että syynä on tarpeeksi motivoiva työ, jossa pääsee oppimaan joka päivä uutta ja haastamaan itseään jatkuvasti.
Olin kesän harjoittelussa pienessä hostellissa Tromssassa ja yhtään liioittelematta voin sanoa, että se oli elämäni mielenkiintoisin kesä. Sain tavata monia erilaisia ihmisiä ja heidän kauttaan kuulla tarinoita ympäri maailman. Yksikään päivä ei ollut samanlainen ja tylsää hetkeä ei tullut kertaakaan.
Hostellin asiakkaita ihailemassa keskiyön aurinkoa. Kuva: Mari Väänänen
Ennen harjoitteluani ajattelin ahdistuvani elämisestä jatkuvan ihmispaljouden keskellä, sillä tyypilliseen suomalaiseen tapaan olen tottunut hiljaisuuteen ja riittävään tilaan ympärilläni. Yllättäen aloinkin nauttimaan joka päivä uusien ihmisten tapaamisesta ja silloin tällöin pakeneminen yksin vuorille kompensoi hyvin jatkuvaa sosialisoitumista. Mielestäni Tromssa on ideaali yhdistelmä luontoa, kaupunkia ja rentoa elämänasennetta.
Mitä työhöni tulee, minulle ei oikeastaan annettu mitään selkeitä työtehtäviä hostellin asiakkaiden opastamisen ja perussiisteydestä huolehtimisen lisäksi. Päätin kuitenkin asettaa itse itselleni tavoitteet oman oppimiseni kannalta.
Kaikki, mitä hostellissa tein, pohjautui vain omaan haluuni luoda asiakkaille erilaisia ja unohtumattomia kokemuksia. Oikeastaan en edes halua sanoa heitä asiakkaiksi vain uusiksi, eri puolilta maailmaa tulleiksi kavereiksi.
Välillä saatoin istua keskellä päivää pari tuntia kahvilla vanhan pariskunnan kanssa jutustellen heidän nuoruusvuosistaan tai lähteä hetken mielijohteesta keskiyöllä kaupunkikävelylle parikymppisten reppureissaajien kanssa.
Hostellimme tarjoaa erilaisia retkiä, mutta halusin tuoda myös oman panokseni näkyvämmin esiin. Brändäsin itseni muun muassa semi-ammattimaiseksi lintukuiskaajaksi ja kävin halukkaiden kanssa kuiskailemassa linnuille läheisellä järvellä. Tämän mystisen taidon opin ensimmäisillä viikoilla seuratessani erästä paikallista miestä, joka ruokki lintuja aina samassa paikassa. Tiesin, että jos menen seisomaan tiettyyn paikkaan, kerääntyy hetken päästä iso lauma lintuja ympärilleni.
Olin toki myös mukana jo olemassa olleilla reissuilla, koostin niistä videoita, otin kuvia ja huolehdin hostellin sosiaalisesta mediasta.
Suosituin juttu oli keskiyön minibussiretket läheisille saarille, joissa pysähdyimme parhaimmilla näköalapaikoilla ja pidimme evästauon rannalla, jossa uskaliaimmat pulahtivat myös uimaan kylmään Norjanmereen.
Norjalaisilta olen oppinut, että tärkeintä ei ole se, miten paljon työtunteja kertyy, vaan se, millaisella intohimolla työnsä tekee. Asuin itsekin samaisessa hostellissa, joten periaatteessa olin töissä vuorokauden ympäri, mutta en itseasiassa kertaakaan kokenut olevani töissä.
Kesässä parasta on vaeltaminen keskiyöllä.
Suurimman osan ajasta toteutin vain omia päähänpistojani ja kannustin muitakin juttuihini mukaan. Monet ideoistani olivat toinen toisensa perään järjettömiä ja välillä ihmettelin itsekin ihmisiä, jotka niistä innostuivat. Esimerkiksi eräänä iltana teimme potkulaudasta «teekaupan» ja lähdimme porukalla jakamaan teetä yöllä keskustassa ahertaville ikkunanpesijöille. Mukana oli termospullo täynnä vettä, purkillinen hunajaa ja potkulauta teipattu täyteen mukeja ja erilaisia teelajikkeita.
Muita mieleen painuneita juttuja olivat päiväreissu Kilpisjärvelle, hostellin omat olympialaiset ja yöllinen vaellusretki Sommaröyn saarelle. Eräs menestykseksi osoittautunut aktiviteettini oli kaljajooga, jota aloin pitämään hostellimme sisäpihalla aina aurinkoisen sään sattuessa.
Kaiken hälinän keskellä täytyi muistaa, että suurin syy mennä juuri Pohjois-Norjaan oli sen karun kaunis luonto ja voi kunpa olisin voinut viedä mennessäni pari vuorta mukanani Suomeen. Viimeistään nyt olen kuitenkin varma, että päätökseni viettää kesä Pohjois-Norjassa oli enemmän kuin oikea.
Mari Väänänen on Norjaan ihastunut suomalainen opiskelija, joka vietti kesän harjoittelijana hostellissa Tromssassa.
