(Piirustus: Wilfred Hildonen)

 

«Få kan sies å være mer med på frivillighets-festen enn kvenene», skriver Ruijan Kaikus redaktør i denne lederen (kvensk oversettelse lengre ned i saken).

 

Holde ut, litt til

Også i år nektet regjeringen å ta på seg en reell sponsorrolle for det kvenske landslaget. Da gjenstår det bare å be kvenfolket om å ikke gi opp, men fortsette å gjøre dugnad og annet gratisarbeid for den gode saken.

«Norges største lagarbeid», heter det så fint om den dugnaden som legges ned her til lands, anledningen er at nevnte regjeringen har utropt 2022 til «Frivillighetens år.» Dette i en tid hvor den statlige støtten til frivilligheten – i alle fall den kvenske – er nedslående lav. En pakke plasterlapper beregnet for barnefingre, vil vi betegne tilskuddet som, bare med kvenflagg som motiv i stedet for Disney-figurer.

«Bli med», oppfordres det fra Kulturdepartementets Frivillighet Norge, de sier at dersom man er en sentral organisasjon med mange lokallag, så er dette en «super mulighet til å samle og mobilisere.» «Festen», bruker de som begrep om det folk skal bli med på.

Få kan sies å være mer med på denne «festen» enn kvenene. Frivilligheten favner så mangt, hvis «trivselsfremmende fritidsaktivitet» er ett ytterpunkt, må kvenenes dugnadsarbeid sies å være det andre. Den kvenske frivilligheten favner videre enn fritid og trivsel, den bærer kvenfolkets overlevelse.

Det høres kanskje overdrevent ut, men slik er det. Uten det frivillige arbeidet som legges ned av styrer og medlemmer, ville kulturen, men også språket bli tørkerammet. Da blir det museet neste for det kvenske, som kulturelle rosiner bak tykke glassmontere.

For ikke å snakke om Kvääniteatteri. Så mye hardt arbeid lagt ned, koordinert av ildsjeler som knapt kunne sendt en bedre søknad om statlig godvilje enn den sceniske braksuksess de nylig presterte. Det var likevel ikke nok. Hørte vi statlig revitalisering av kvensk språk og kultur? Hva må til, spør vi, når ikke en gang et suksessrikt nasjonalt kvensk teater når opp?

Hvor lenge vi kan drive på denne måten, med 99 prosent dugnad og promiller fra staten, er uvisst. Strikken er tøyd til bristepunktet, advarslene til bevilgende myndigheter har vært mange. Vi tror at dersom også 2023 skulle renne ut i sanden, uten seriøse avbøtende 2024-tiltak i kjølvannet av Sannhetskommisjonens rapport, så vil strikken ryke. Kvenene vil ikke lengre orke å ta statlig revitaliserings-ansvar uten staten med på lag.

Ruijan Kaiku benytter anledningen til å berømme de mange medlemmer og øvrige ildsjeler knyttet til kvensk foreningsarbeid. Uten de tusener av timer som dere ofrer, ville kvensaken stått i stampe. Men det fins altså håp, den heter Høybråten og co, så stå på et år til, lyder vår oppfordring.

 

Kestäkkää vähäsen vielä

Tänäki vuona hallitus kieltyi alkamasta kvääniin maalaakin oikkeeksi sponsoriksi. Sitte häyttyy tyhä pyyttäät ette kväänikansa ei antais alle, mutta jatkais ilmaista työtä hyvän assiin etheen.

”Norjan issoin laakihomma”, oon tässä maassa tehtävän ilmaistyön fiini nimi, ja hallitus oonki antanu vuođele 2022 nimen ”Vapaaehtoisuuđen  vuosi”. Niin samhaan aikhaan ko staatin tuki vapaaehtoishommale – kuitenki kvääniin – oon surkkeen alhainen. Met sanoisimma ette se oon pakki plasterilappui kläppiin sormii varten, erona ette siinä motiivinna oon kvääniflaku Disney-figuuriitten sijasta.

”Tulkkaa myötä”, kehoittaa Kulttuuridepartementin Vapaaehtoinen Norja. Het sannoovat ette jos kysymyksessä oon keskusorganisasuuni missä oon usheita paikkalaakia, se tämä oon ”loistaava mahđolisuus kovota voimat ja alkkaat hommhiin”. Net käskeevät ”fästiksi” sitä mihin ihmissii nyt pyyđethään myötä.

Häyttyy sannoot ette harvat oon enämen myötä tässä ”fästissä” ko kväänit. Vapaaehtoisuutta oon niin monenlaista; jos triivastumista lissäävät vapaa-aijan aktiiviteetit oon toisessa päässä, se toisessa oon sikkaristi kvääniin ilmaistyö. Kvääniin vapaaehtoisuuđessa oon myötä enämenki ko tyhä vaapa-aika ja triivastuminen, siitä henkkaa pärjäääkö kväänikansa hengen. Se saattaa kuuluut liikapuhheelta, mutta niin se vain oon. Jos styyrit ja jäsenet ei tekis vapaaehtoishommaa, se kulttuuri ja kieli kansa kyllä melkhein kuoltais kuivhuutheen. Silloin kvääniin seuraava paikka oon museumi, kulttuurirusinoina vahvaseinäisissä klasikaapiissa.

Puhumattakhaan Kvääniteatterista. Niin paljon ko siihen oon pantu kovvaa työtä mitä oon johtanheet valkkeesielut jokka tuskin oltais saattanheet lähättäät paremppaa hakemusta ette saatais staatilta hyvvää tahtoo, ko se loistaava lavamenestys mikä heilä justhiin oli. Se ei kuiten ollu tarpheeksi. Kuulimako siitä kunka staatti revitaliseeraa kvääniin kieltä ja kulttuurii? Mitä vielä tarvithaan, met kysymä, ko ei menestyyvä kansalinen kvääniteatterikhaan saa kuurttoo?

Kunka kauvoin met saatama jatkaat tähän laihiin, 99 prosenttii ilmaistyötä ja joku promili staatilta, se ei ole hyvä sannoot. Kymminauha mennee kohta poikki, varraukset varroi jakkaaville esivalloile oon jo olheet monet. Met uskoma ette jos kansa vuosi 2023 valloo hiethaan ilman ette jälkhiin Tottuuskomisuunin raportin vuona 2024 tullee vakaviita paranustoimii, se sitte se kymminauha tođesti katkee. Kväänit ei ennää jakseta ottaat päälensä staatin eđestä vastuuta revitaliseerauksesta ilman ett staatti oon laakissa myötä.

Ruijan Kaiku käyttää tässä tillaa mainota niitä monnii jäseniitä ja muita valkkeesielui mikkä oon myötä kvääniin seurahommassa. Ilman niitä tuhanssii tiimoi mikkä het uhraavat, olis kvääniassii pysättynny. Mutta toivoo siis oon, sen nimi oon Høybråten et kumppanit, niin ette kestäkkää vielä vuođen, se oon meiđän kehoitus.

Illustrasjon: Wilfred Hildonen