Hyllest til den norske gårdsbadstua

«Det kan strides om, når badstubadet gikk av bruk i de norske bygdelag, og det kan strides om årsakene. Men hvad det ikke kan strides om, er at det var et stort tap for folkets helse og arbeidskraft.»

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

Slik åpner lege Robert Kloster boka Badstubadet – En gammel og god norsk folkeskikk, utgitt i Bergen i 1934. Boka er digitalisert av Nasjonalbiblioteket.

«En gammel og god folkeskikk»
Førsteopplaget kom ut i 1923. Boka er skrevet i en tid da dårlig hygiene i norske hus og hjem skapte store helseproblemer og dødelighet. Badstubading ble sett som en mulig løsning, og det ble bygget offentlige badstuer over det ganske land. Kloster hadde sett at badstusaken likevel ikke tok helt av, og han fremmet ideen om private badstuer i hver gård og grend.
Han konstaterer at badstubading ikke er noe nytt i Norge.
«Det er en gammel og god folkeskikk, som atter kommer til heder og verdighet. De gamle nordmenn anså badstubadet som et utmerket middel mot slett og gikt, og med god grunn.»
Kvenene ble sett som forbilder.
«I Nord-Norge holdt kvenene skikken ved like, og i Finlands bygder rådet stadig en grunnfestet tro på badstubadets betydning for ung og gammel, for friske og syke.»

Gode og detaljerte byggeråd
Lurer du hvordan å bygge ei badstu, så er det bare å lese sidene 5-7! Det står alt om bygging av en enkel badstu som «er ingen vanskelighet for vårt gløgge og nevedyktige folk» – fra fundament til tak. Til utvendig maling anbefales tretjære alene eller rødmaling eller en blanding av disse. Inne i badsturommet anbefales varm rå linolje eller kalkmelk. Der fins også tips for benker, belysning og ovn.
På sidene 17-24 har du detaljerte arbeidstegninger for en liten, mellomstor og stor gårdsbadstu, tegnet av arkitektene Paul Lambach og Harald E. Namtvedt.
«Kan man støpe badstuen i betong? Er et vanlig spørsmål, da betongstøpning har fått stor utbredelse i bygdene.»
Nei. Forfatteren viser til erfaring fra Finland, og fraråder ei badstu i betong.
«Det blir aldri så fint bad som i et trehus. Legg ikke badet i en kjeller. Den trenges til andre ting, og det blir aldri et koselig bad i kjelleren. »

Praktiske råd om bruken
Han skriver at det er heller ikke nødvendig med styrt (dusj) i badstu. Dette begrunner han med sin erfaring fra Finland:
«Jeg så ikke styrt i en eneste gårdsbadstu i Finland. De blandet varmt og koldt vann i en treskål og heldte det over sig.»
Trenger man fuktighetsmåler i badstua? Nei, sier forfatteren også her.
«Blanding av hete, vanndamp og frisk luft samles på finsk i ordet löyly. Og det finnes ikke noget finere apparat til å kontrollere löyly enn vår nese. Riktignok en erfaren nese! Men det kommer efter hvert, og kan ikke læres av bøker.»
Bruken av badsturis beskrives følgende:
«Pisking med birkeris letter svettingen og styrker kroppen. Birkeris bør skjæres før St.Hans, og bindes sammen i passelig størrelse og lagre i et tørt rum. Før bruken dyppes de i vann og vendes forsiktig på stenene i ovnen, uten å sives. Det blir som friskt birkeløv, og sprer aroma i badstuen.»
Som lege anbefaler han badstu for medisinske årsaker. Han forteller om en mann og kone i Nord-Trøndelag som helberedet isjiasen i badstu, og at slitne, støle og stive muskler etter arbeid og idrett mykes opp i badstua.
«Det har det finske folk erfart fra sitt strevsomme arbeide og et strengt klima,» skriver han som bevis.

Me fær lære det som
so mykje anna godt av
dei gamle. Badehusi upp att
og i bruk att! Eit badehus på kvar gard eller i kvar grend.
– Arne Garborg, 1923

Kvinnene bestemmer
Det ble bygd mange offentlige badstuer i det ganske land i 1920- og 1930-tallet, særlig i byene. Badstua hadde mange tilhengere, men badstubading ble aldri den store folkebevegelsen. Forfatteren mener at en av årsakene var at det var kvinnen i huset som valgte ikke å bruke de offentlige badene.
«Kanskje skyldtes det bluferdighet, og undertiden bluferdighet og forfengelighet, at kvinnen ikke likte byens offentlige bad, og valgte karbadsavdelingen, hvis det skulde være noget,» mente Kloster.
Han konstaterte at en husmor kan ha det vanskelig for å komme seg løs fra hjemmet og arbeidet.
«Det er en stor mangel; for det vet alle som har vokset op i en bygd det er husmor som preger hjemmet og skaper dets rykte for renslighet og godt stell, eller det motsatte. Derfor skal landsens kvinner kreve et bad som passer dem. Og det er gårdsbadstuen, der kvinnene velger sin tid, og den enkelte kvinne kan bade alene, hvis hun ønsker det. […] Så vinner vi kvinnene, skal det ikke gå mange årene, før vi er kommet over fra badesak til badevane,» skrev legen Robert Kloster optimistisk og entusiastisk i 1934.

 

Kampanja kyläsaunojen puolesta

Norjassa oli saunoja ainakin keskiajalla, mutta tapa perinne ei jatkunut. Perinnettä yritettiin elvyttää kansanterveyteen vedoten 1920- ja 1930-luvulla.

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

Norjan kansalliskirjastosta löytyy digitalisoituna useita kampanjan aikana kirjoitettuja kirjoja ja vihkosia.
Kirjassa Badstubadet – En gammel og god norsk folkeskikk (1934, ensipainos 1923) lääkäri Robert Kloster kirjoittaa että kyläsaunojen katoaminen Norjasta oli suuri menetys kansanterveydelle ja työvoimalle.

«Vanha ja mainio tapa»
Terveysviranomaiset aloittivat saunakampanjan aikana, jolloin huonot hygieniset olot edistivät tautien leviämistä ja tappoivat joukoittain ihmisiä Norjassa. Julkisia saunoja rakennettiin joka puolelle maata.
Kloster toteaa kirjassa että vaikka yleisistä saunoista pidettiin ja niitä ylistettiin ja ne olivat omilla paikkakunnillaan osan väestön osan kovassakin käytössä, saunomisesta ei kuitenkaan tullut koko kansan tapa. Ratkaisuksi hän esitti yksityisten saunojen rakentamista maaseudulle joka kylään ja taloon.
Hän perusteli että kyläsaunat eivät olisi mitenkään uutta Norjassa.
«Se [=saunominen] on vanha ja mainio tapa, joka taas nousee arvoon ja kunniaan. Vanhat norjalaiset pitivät saunomista erinomaisena keinona hoitaa ihotauteja ja kihtiä, ja syystäkin.»

Kveenit ja suomalaiset nostettiin esiin hyvinä esimerkkeinä: Suomessa saunotaan edelleen ja kveenit ovat tuoneet tavan omiin kyliinsä Norjaan, sillä heillä on aivan «perustavanlaatuinen usko saunomisen vaikutukseen nuorille ja vanhoille, terveille ja sairaille.»

Rakennusohjeita
Vihkosessa kuvaillaan saunan rakentamista kuvin ja piiroksin. Kloster innostaa kaikkia rakentamaan saunan ja toteaa että saunan rakentaminen ei ole temppu eikä mikään normaalilla talonpoikaisjärjellä varustetulle ihmiselle. Ulkoseinät kehotetaan käsittelemään tervalla tai punamullalla tai näitten sekoituksella. Löylyhuone neuvotaan käsittelemään raakapellavaöljyllä tai kalkkiseoksella.
Sivulla 17-24 on yksityiskohtaiset pienen, keskisuuren ja ison kyläsaunan yksityiskohtaiset rakennuspiirrokset, jotka ovat arkkitehtien Paul Lambach og Harald E. Namtvedtin käsialaa.
Rakennusaineeksi ei suositella betonia eikä saunaa myöskään suositella rakennettavaksi kellariin.
«Kellaria tarvitaan muihin tarkoituksiin, eikä kellarisaunasta koskaan tule mukavaa.»

Hyviä neuvoja
Klosterin mukaan saunassa ei tarvita suihkua.
«En nähnyt suihkua yhdessäkään suomalaisessa pihasaunassa. He sekoittivat kylmää ja lämmintä vettä puuastiassa ja kaatoivat veden niskaansa.»
Kosteusmittaria ei tarvita sillä löylyn voi mitata omalla nenällään.
«Hienoin väline sopivan kosteuden löytämiseen on oma nenä. Tosin kokenut sellainen! Mutta sen oppii pikkuhiljaa, eikä sitä voi oppia kirjoista.»
Saunavastan teosta ja käytöstä Kloster kertoo seuraavaa:
«Vihtominen helpottaa hikoilua ja vahvistaa ruumista. Koivunoksat leikataan ennen juhannusta, vastat sidotaan ja varastoidaan viileässä. Ennen käyttöä vasta kastellaan vedessä ja sitä käännellään varovasti kiuaskivien päällä… lehdistä tulee kuin uudet ja tuoksu täyttää saunan.»
Lääkärinä hän suosittelee saunaa lääketieteellistä syistä: Saunassa on parantunut iskias, ja siellä pehmenevät työstä ja urheilusta rasittuneet lihakset.
«Tämän ovat kovaa työtä tekevät ja ankarassa ilmastossa asuvat suomalaiset todenneet”, hän kirjoittaa.

Naiset päättävät
Kloster pohtii myös syitä siihen miksi viimeisen vuosikymmenen aikana rakennetut julkiset saunat eivät ole saaneet pientä innokasta käyttäjäjoukkoa laajempaa suosiota. Miksi saunomisesta ei ole tullut kansanliike Norjassa?
Kloster esittää että päätöksen perheen saunankäytöstä tekee nainen.
«Ehkä naiset eivät lähteneet julkiseen saunaan joko häveliäisyyttään tai turhamaisuuttaan vaan kylpyä tarvitessaan valitsivat ammeen,» hän arvelee.
Hän toteaa myös sen tosiseikan, että talon emännällä tuskin on aikaa lähteä kotoa muualle kylpemään. Siksi oma pihasauna tai kylän yhteinen sauna, joka olisi tarpeeksi lähellä, olisi ratkaisu ajanpuutteeseen.
«Omassa saunassa nainen voi saunoa yksinkin, jos hän sitä haluaa […] Jos saamme naiset tämän asian taakse, ei kestä monta vuotta ennen kuin saunakampanja on tehnyt tehtävänsä ja saunomisesta on tullut vakiintunut tapa», norjalainen lääkäri Robert Kloster kirjoitti toiveikkaana vuonna 1934.