Jäähokki oon Tromssassa vaimoitten sportti

Tromssan jäähokkiseura oon pelanu hyvin vaimoitten 1. divisuunissa. Ja kattopa! Joukossa oon muutampi kainulainen ja suomalainen.

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

Tromssan hokkidaamit oon voittanheet tämän sesongin aikana kymmenen pellii ja hävinheet tyhä kaksi.
Jäähokki oon Tromssassa uusi sportti. Tromssan hokkiseuran alethiin vuona 2004. Ensin het pelatthiin ulkona mutta vuona 2010 komuuni rakensi jäähallin. Alusta alkkain seura oon satsanu paikalishiin lapshiin ja nuorhiin mutta tietenki mukana oon ollu vanhoita pellaajia ja raavhaita monesta maasta niinko Kanadasta, Yhđysvalloista, Ruottista, Ryssänmaalta ja Suomesta. Ja ko täälä oon työpaikkoi ja universiteetti, tänne tullee koko aijan uussii ihmissii joile mahđolisuus pelata jäähokkii oon se viiminen kivi mikä painaa puntarissa ko het valithaan uuđen asumispaikan.

Ensimäinen tromssalaistytär 1. divisuunissa
Aluksi Tromssan jäähokkiseurassa ei ollu tyttäriitä tai vaimoi niin paljon ette se olis saanu kovole joukon mikä saattais pelata Ruijan hokkiliiton sarjassa. Yksi tytär, Sigrun Pettersdatter Eriksen, oli kuitenki hyvin seppä ja niin hän pelasi yhđen sesongin aijan lainapellaajana Narvikissa. Hänestä tuli sillä laila ensimäinen tromssalainen nuori tytär joka pelasi 1. divisuunissa. Hän oli kans Tromssan A-vaimoitten ensimäinen kapteeni.
–  Jeg tror jeg var fire år da jeg begynte å gå på skøyter på uteisen på Flatåsen i Trondheim. Da jeg var seks år begynte jeg med ishockey. Broren min spilte, og jeg ville være med. Jeg elsker å gå på skøyter! forteller denne energiske skoleeleven som går siste året på hockeylinja på Tromsdalen videregående skole.
Planen var egentlig å være litt mindre i hallen enn før, bare 3-4 ganger i uka. Men som styremedlem i klubben eller speaker i kampene blir det ofte mer. I tillegg kan hun skrive «pauseunderholdning som dansende isbjørn på skøyter» på cv-en sin.
– Hvorfor spiller du?
– Ishockey er et artig lagspill og en garderobesport! Bortsett fra isen, tilbringer vi mye tid i garderoben, og der skapes lagånden. Og så er det artig å trikse på isen.
Sigrun Pettersdatter Eriksen er barnebarn av forfatteren Hans-Kristian Eriksen.
– Vet du om din bestefar gikk på skøyter?
– Det vet jeg ikke, men han var ganske sprek, og jeg har hørt rykter om at han gikk opp trapper på hendene!

Gållivahti ei saa olla mikhään jänis
Gro Hauglid oon ensimäinen vaimo Tromssassa joka alkoi jäähokkigållivahtina.
– Jeg lærte å gå på skøyter i 2010, da hallen åpna. Først begynte jeg som utespiller, men fant fort ut at det var keeper jeg ville være. Før det hadde jeg  vært hockeymamma med sønnen Eric. I seks år var jeg snømåker, kaffekoker og kakebaker på uteisen i Templarheimen! forteller Gro Hauglid.
– Hvorfor begynte du å spille selv?
– Det så så morsomt ut! Det er fart og det skjer masse hele tida.
I tillegg til A-damer spiller hun på Old Boys-laget.
– Er ikke de rustne herrene for tøffe?
– Nei, langt ifra! De er raskere og de skyter hardere, men damene har utvikla seg både i styrke og skøyting, så nå er damene faktisk tøffere. Jeg tror vi tar dem i en internkamp snart! smiler Gro.
A-damesatsinga i Tromsø begynte for et par år siden, og laget har spilt i 1. divisjon kvinner fra høsten 2014. De andre lagene er i Trondheim og sørover.
– Første sesong manglet vi kamptrening, men vi så at de andre ikke var uslåelige. Og da vi vant de siste kampene, skjønte vi at dette går rette veien. Vi lærte å vinne kamper!
– Og nå i januar vant dere 13-1 og 13-0 på to hjemmekamper en helg…!
– Ja, det var moro! Vi fikk beskjed fra treneren at vi kan kjenne på det et par dager, men så måtte vi nullstille oss og onsdag var det bare å kjøre på igjen, forteller hun.
Keepere er en mangelvare i jentehockey i Tromsø. Damelaget har to keepere, mens det er ingen småjenter som har begynt.
– Som keeper kan du ikke være pysete. Du må tåle litt. Og så må du være våken hele tiden og følge med på hvor pucken er. Selv om du har god beskyttelse, snur du deg hele tiden og pucken kan komme overraskende. Men blåmerkene merker du først etter kampen!
Gro sier hun er 1/8 finsk. Hennes mormor vokste opp i Pasvik. Under krigen ble  hun evakuert sørover og bodde resten av livet i Lillehammer hvor hun giftet seg og fikk familie. Hun døde midt på 1990-tallet.
– Mormor snakket finsk. Hun hadde slekt i Muonio og Kittilä som heter Rauhala. Da mormor levde, var vi mye på besøk i Finland. Der snakket jeg engelsk. Jeg husker at jeg gruet meg litt for maten, blant annet rugbrød, men ellers var det trivelig, minnes Gro Hauglid.

Leikkii lumessa ja jäälä
Sari Lumijärvi oon ensimäinen jäähokkivaimo joka tuli Tromsshaan Suomesta. Hän muutti Tromsshaan viimi syksynä siksi ko täälä oon työtä ja fiinit rintheet mitä saa laskeet. Jäähokki oon kolmantena.
– Olin ajatellu jo monta vuotta ette muutan Ruijhaan mutta ko oon huono kielipää!  Sari Lumijärvi naureskellee.
Hän pelasi lapsena ja nuorena tyhä poikien kans.
– Mie en muista ette koskhaan olisin luistelu ilman mailaa. Pelasimma poikien kanssa Tupoksen ulkokentilä Limingassa, ei meilä ollu muuta tekemistä, hän muistelee.
Hän ei halunu oikkeesti pelata mishään naisten joukossa mutta ko hän muutti Helsinkhiin, sielä ei ollu kaverijoukkoo. Hän pelasi SM-liigassa ja pari pellii maajoukkueessaki. Hän oon pruuvannu kans triatloonii.
– Oletko koskhaan loukannu ittesi?
– Ette olenko! No joka paikka oon hajonu kymmenen kerttaa ja kerran kaikki, eniten kyllä mäjessä. Mie en ole niin noppee ennää, Sari meinaa.
Tromssan vaimoitten joukossa ei kuitenkhaan ole koskhaan nähty yhtä seppää pelintekkiijää.
Hän praamaa Tromssan nuorii tyttäriitä jokka oon kehittynheet paljon.
– Mutta treeniissä täälä oon hiđas tempo ja eniten hauskaa. Ensin ođotethaan kymmenen minuttii ette kaikki tullee. Ei sitä oikhein saata eđes verrata! Suomessa tulhaan tiima ennen ja lämmitelhään ja ko treeni alkkaa, se oon täysi fokus ja vauhti päälä.

– Aivan mahtaava peli!
Sanna Filpus Övervoll oon ensimäinen suomalainen joka pääsi Tromssan jäähokkivaimoitten A-joukkhoon.
Hän sai maholisuuđen alkkaat pellaamhaan jäähokkii vasta raavhaana. 1980-luvulla ko hän oli alakoulussa, hän luisteli taitoluistimilla ja pelas tyttäritten kans ringettee Simossa.
– Olima jäälä ushein iltaisin ja pelasimma aina ko paikala oli tarpheeksi monta. Ilman kapperitta, isola ulkojäälä. Pojat pelathiin vieressä jäähokkii mutta met tyttäret emmä saanheet pelata eđes bändyy! hän muistelee.
Hän meinaa ette tämä oli iso vääryys tyttäriitä kohthaan. Mutta se oli silloin semmoinen aika. Tyttäret pelathiin Simossa ringettee, baaskettii ja pesäpalloo.
Raavhaana hän muutti Tromsshaan missä hänelä oon nyt peret ja työ.
– Vuona 2012 pari suomalaista kaverii Tromssassa värväthiin minut jäähokkii pellaamhaan. Mie olen aina tykäny pelata joukossa ja jäähokki oon tosi hyvvää treenii. Sie et melkkein eđes hoksaa ette sie saat treenin ko sielä tapattuu paljon koko aijan ja sie häyđyt ajatella nopeasti ja pelata.
Hän praamaa kans muita tyttäriitä.
– Ainaki kymmenen heistä oon olheet myötä jo monta vuotta. Nuoret opithaan ja het oon kehittynheet hirmuisen paljon parissa vuođessa. Ja Tromsshaan koko aijan uussii ihmissii. Meilä oli viimi sesongin aikana pellaajii Ruottista, Tyskänmaalta ja Ryssänmaalta, mutta het oon heittänheet. Tänä vuona meilä oon kaksi suomalaista, yksi kroatialainen ja loput oon ruijalaiset.
Sanna oon onnelinen siitä ette hän nyt viimin raavhaana sai mahđolisuuđen pelata jäähokkii.
– Tämä tuli minule justhiin soppeevhaan aikhaan. Jäähokki oon Tromssassa uusi sportti ja met kaikki aloima samalta viivalta. Jäähokki oon hauskaa ko sielä oon kova vauhti mutta ko sinula oon hyvät suojat sie saatat vähän tapela ja kaattuuki eikä se tehe kippeetä.
Monele ulkomaila assuuvalle suomalaisele jäähokki oon osa identiteettii. Tromssassaki olthiin aivan innossa ko Suomen nuoret jäähokkipojat voitethiin mailmanmestaruuđen äskön.

– Kaikki tämmöiset kisat olen kattonu aina! Jäähokki oon kaikkiin jännittäävin laji mitä teeveestä voi kattoot! Sanna meinaa.
Ja se oon kans hauska ette Sannaa ja muita jäähokkivaimoita saa Tromssassa nähđä livenä.