Kahen metropolin kvääni

Nils-Einar Ørnebakk fra Skibotn i Troms pendler mellom og – er hjemme i – 2 nordiske hovedstader, Oslo og Helsinki. • Nils-Einar Ørnebakk pendlaa Uslun ja Helsingin väliä ja oon kotona molemiissa pääkaupungiissa. (Kuva: Liisa Koivulehto)

 

Yykeänperäläinen nuorimies lähti 21-vuotisena maailmalle vuona 1974. Hänellä oon ollu paljon iloa ja hyötyä kotona opitusta kväänin kielestä, sekä työelämässä ette privaatisti. Hän työtelee ja oon ko kotonansa kahessa pääkaupungissa, Uslussa ja Helsingissä.

 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

 

Nils-Einar Ørnebakk syntyi vuona 1953 Yykeänperän Falisniemessä. Koti oli kolmikielinen.

– Pappa tuli Suomesta, Yli-Muoniosta ennen sotia ja mamma oli ruijalainen. Mamma ja pappa puhuivat suomea keskenään, mamma puhui saamea bestefaarin kans ja pappa puhui suomea meile lapsile. Mamma puhui meile ruijaa, niinko viranomaiset olthiin käskenheet, ja met lapset puhuima ruijaa takaisin. Pappa ei koskhaan oppinu puhumhaan norjaa. Hän puhui aina kvääniä mulle, Nils-Einar Ørnebakk muistelee.

Oddvar Ørnebakk oon Nils-Einarin vanhiin veli.

Bestefaari Nils-Mikkel oli rakentanu talon. Hän oli seppä äijä: høvedsmanni fiskuussa Lofootissa ja Finmarkussa. Bestefaari asui samassa talossa.

– Meiän talo oli tunnettu siitä ette sielä puhuthiin suomea. Meilä oli oma sauna minkä pappa rakensi naustin taakse. Se seisoo sielä vieläki. Fiervassa oli navetta, jossa oli kolme lehmää, lampaita ja kanoja. Pyytimä kaloja ja sillä laila elimä. Rahoja ei löytyny paljon, Ørnebakk muistelee.

Silloin – 1950-1960-luvula – iso osa ihmisistä puhuttiin suomea Yykeänperässä, kaupassa ja postissa. Bäckin kauppa oli tunnettu rajakauppa, jossa kävi paljon enontekiöläisiä ostoksilla.

Puhui suomea turistiin kans                                                                                                                            

Kotona Nils-Einar ei tohtinu puhua suomea mutta hän harjoitteli suomen puhumista turistiin kans.

– Onkel Akselilla oli kaksi tuppaa ja spissa mitä hän vuokrasi turistiile. Mie en tohtinu puhua papan kanssa suomea mutta opettelin suomea turistien kans. Vuona 1971 olin papan kanssa syykkehyysissä Tromssassa ja tulkkasin hänele mitä lääkäri sanoi ja lääkärille mitä pappa sanoi. Silloin pappa sanoi, että hän ei tienykhään ette mie ossaan niin hyvin suomea. Mie olin siitä hyvin iloinen. Sen jälkhiin mie puhuin hänen kans aina suomea, niin kauan ko hän eli.

Stavangerin kautta Uslhuun

Vuona 1974 Nils-Einar lähti mailmhaan. Hän oli silloin melkein 21-vuotinen. Hän kävi sähköammattikoulun mutta ei saanu elektrikkerinä töitä.

– Sitte pääsin öljynporauskurssile Stavangerissa. Se meni niin hyvin ette mie pääsin Philips Petroleumille työhön. Onneksi pääsin huoltotöihin, sillä poraushommissa oli paljon onnettomuuksia. Olin vuuen verran sielä toissä. Sitte sielä oli iso räjäytys ja tulipalo mutta mie selvisin siitä.

– Stavangerissa oli silloin paljon suomalaisia. Puhuitko sie heän kans?

– Ei, mie en tavanu heitä. Met emme olleet samoissa seuroissa.

Kuuen vuuen jälkhin hän jätti Ekofiskin öljykentän ja luki sähköinsinööriksi. Hän pääsi töihin Rosenberg Verftile Stavangerhiin.

– Olin silloin menny naimishiin. Muutima sitte Uslhuun ja sinä päivänä ko muutima, kuulima aamula raadiosta ette Olof Palme oli murhattu.

Se oli 28. februaarikuuta 1986.

Aina oppii uutta

Uslussa Nils-Einar oon vuosiin aikana tehny monenlaisia teknisen alan insinööritöitä, sekä konsulenttina ette eri firmoissa. Firmat, työnantajat ja työtehtävät oon vaihtunheet monta kertaa. Hän oon muun muvassa ollu suunnittelemassa porauslauttoin sähkö- ja automaatiosysteemiitä ja kaasulaitoksii sekä työtely sähkö- ja automaatio-osaston johtaajana.

Hän kävi kaikki koulut ennen ko daattamasiiniista tiiethiin yhthään mithään, ja hän oon sen jälkhiin oppinu kaiken uuen ja tarpheelisen praktilisessa työssä.

Viimi vuosina hän oon työtely eniten digitaliseeraamisen kans.

– Joo, se oon kumma ette tässä iässä vielä saattaa oppia, hän toteaa.

Otti kielen takaisin

Uslussa Nils-Einar alkoi ajattelemhaan ette hän unheettaa oman kielen jos hän ei tehe mithään sen etheen.

– Minun kieli oon kotoa ja se oon kväänin pohjasta.  Mutta ko mie lähin maailmale, minula ei ollu ko pappa kotona kenen kans mie saatoin puhua. Se oli monta vuotta sen jälkhiin ko pappa kuoli, ette minula ei ollu kethään jonka kans mie puhuin suomea.

– Joskus 1990-luvula mie ajattelin sitte ette jos mie halluun ette minun kieli ellää, mie hävyn tehdä jotaki. Mie halusin ottaa kielen takaisin, ja siksi mie tilasin Suomesta elokuvia, DVD-levyjä, ja niistä mie opin kieltä. Mie kuuntelin elokuviitten puheen ja laitoin suomenkielisen tekstin pääle ja sillä mie opin. Ja ko mie soitin Oddvarile, met olima puhunheet ennen norjaa, mutta nyt mie pakotin hänet puhumhaan minule kvääniä.

Hän oli kans liittyny Ruijan kveeniliiton jäseneksi mutta hän ei löytäny Uslun kvääniseuraa.

– Oddvar sanoi minule ette kyllä sielä oon kveeniseura. Mutta mie en löytäny sitä ko se oli kirjoitettu vanhala tavala Qvæn eikä Kven! Eikä kveeniliittokhaan muistelu minule tästä.

–  Kesälä 2012 ko Wärtsilä osti meän firman, mie sanoin sitte pomole ette nyt ko olema suomalaisessa yrityksessä, eikö se passais ette mie lähen kesäyliopisthoon Tampereele, suomen kurssile. Pomo sanoi ette siihenhän hänelä ei ole mithään vastaansanomista. Se oli kolme viikkoa.

Suomen kielikurssin jälkhiin hän alkoi reissaamhaan enemän ja enemän Helsingissä.

Nils-Einarile tuli ero kolme vuotta sitten. Hän sai suomalaisen pomon Uslussa – ja löysi suomalaisen vaimon Helsingistä. Kaisan koti Helsingin Pakilassa oon nyt Nils-Einarin toinen asemapaikka. Toinen koti oon Askerissa. Kaisan talossa sauna oon kellarissa mutta Askerhiin tullee pihasauna.

– Kyllä kvääni pärjää maailmassa!

– Kunka kvääni pärjää Suomessa kväänin kielen kans?

– No se riippuu tietenki siitä mistä päin kvääni oon pois. Yykeänperä oon rajala ja sielä kuulee paljon suomea. Jos mie tyhä puhuisin vanhaa Yykeänperän kieltä, se olis tietenki vaikeaa.  Mutta ihminenhän oppii uutta. Uuet sanat oon tietenki suomea, ei se ole mikhään ongelma.

– Mitä sie sanoisit niile kvääniile jokka ei käy Suomessa ko het pölähtään ette het ei pärjää?

– Riippuu se vähän suomalaisistaki, hän sannoo.

–  Helsingissäki iso osa ihmisiä tullee muualta. Mie olen monta kertaa kuulu ette ihmiset puhuthaan niin selvää pohjoissuomea.

– Kyllä kvääni pärjää maailmassa!

Kveeniseurassa ja seurakunnassa

Nils-Einar sai viimin kontaktin Kven Østlandetiin ja hän oon nyt seuran johtaaja.  Etelä-Norjan kvääniseurala – Kven Østlandet oon kielikafeea Oslo S:ssä olleevassa KOK -kafeeassa (Kjøkken og kaffe) kerran kuussa, joka kuukauen toisena tuorestaina.

Nils-Einarin näkkee kans aina ko Margareta-kirkossa oon suomenkielinen jumalanpalvelus. Hän oon suntio eli hän auttaa jumalanpalveluksen praktillisissa tehtävissä ja joskus hän lukkee tekstiäki.

Ensi vuona hän täyttää 67 vuotta ja hän oon alkanu jo suunnittelemhaan pensionistiaikkaa. Hän ajattellee elämästä positiivisesti ja kiitolisena.

– Mie uskon ette minule tapattuu vielä monta mukavaa asiaa.