Kelviikin jalkapallopaana

Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Jalkapalloo oon minun suvussa vieritetty monta sukupolvee.

 

Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Eriliikaisesti minun enot olthiin sepät jalkapallonpellaajat. Ko minun eno aikoinansa osti Vookista kafea Ritzin ja alkoi serveeraamhaan sielä öölii, se jalkapallo auttoi häntä pitämhään täyđen kontrollin juopunheitten kynteriitten yli. Sillä ko hän ei ollu tyhä kafean omistaaja mutta kansa jalkapallotuomari. Niin ette jos kafeassa tuli liian kova meteli, han sanoi samat sanat ko jos paanala joku pelas rumasti. Hän tyhä vaihetti sannoin jalkapallopaana ja kafea paikan, aina sen jälkhiin kummassa ihmiset käytethiin ittensä rumasti.

«Käyttäkkää ittenä, muutoin teiđät jaakathaan ulos. Eikä tyhä tästä kafeasta (jalkapallopaanalta), älkkää luulkkaakhaan, teidät jaakathaan kansa jalkapallopaanalta (kafeasta).»

Les den norske parallellteksten her: Fotballbanen i Kjelvik

Ko eno oli känkkimestari ja samala viralinen tuomari semmoisessa paikassa ko Makrea missä väki sekä rakasti jalkapalloo ette tykkäs juoputella, se kohta kaikila oli hyvä ihmisoppi. Oli heilä sitte jalassa lakkikengät eli jalkapallokengät.

Vapaa-aijan hommat olthiin tärkkeet silloinki ko ihmiset olthiin Kelviikissä, mikä oli komuunin nimi ennen ko sen vuona 1950 muutethiin Kapaksi. Nimen Kelviikki vikana oli topografii. Niin ko nimiki muistelee, se paikka muistuttaa yhđenlaista pattaa, missä oon pyöree pohja ja sen ympäri pystöt ja kulkemattomat henkopahđat. Pikku saari Kjelen ulvoimpanna, Jäämeri sen ulkopuolela.

Kelviikissäki piti kraappiit kokkhoon jalkapallopaanan, päätethiin ihmiset. Paanan laitethiin vähäsen asutuksen ulkopuolele, heti vaaran alle ylimäksi. Kuitenki yhtenä vuona tormi ottti toisen moolin, ja nyt paana oon jo vanhaa, ja siitä näkkee ette se oon ollu vähässä piđossa eikä siitä ole piđetty huolta. Mutta paanan täkin muutos oon enämenki tyhä akateeminen kysymys, sillä ko se ei melkhein koskhaan ollukhaan hyvä. Päinvastoin se oli ko kirottu. Se oli nimittäin kivinen. Se pasas kyllä monheen pithoon mutta oikhein huonosti jalkapallon pellaamisheen. Kuitenki ihmiset potkithiin kuulaa ja torathiin punaisista kortiista ja rangaistuksista, ushein aamuvarhaisesta ko paana oli kläppiin käytössä, iltahiljaisheen ko raavhaat otethiin ylön.

Huonoin assii paanassa ei ollu moolit, ei niitten pitukaisuus, levykäisyys eikä kummankhaan pään mooli. Huonoin assii oli pohja, eli ette semmoista ei ollu. Sen kulunu pinta oli enniimitten kovaksipoljettuu, kuivaa Finmarkun multtaa missä höystönä oli loputtomasti pounui ja kivvii. Muutamisti ihmiset kokonhansa kylläänythiin ruuhopounhuin ja alethiinki potkimhaan niitä pallon sijhaan.

«Perhanan paskaruuhot!» väki huusi ko olthiin pummanheet kauheela tavala ja keskitykset menheet vaikka mihin, pallo ko oli osanu pounhuun ja muuttanu kursin.

Kivet olthiin kuitenki pahhiimat. Eriliikaisesti ko joku sikataklas ja toinen kaatuissa löi ittensä niihin. Eno ei saattanu olla koko aijan Kelviikissä, ja sillä ruma peli oli sielä tavalisempi ko Vookissa. Kivet kansa näytethiin ette lissäänythiin ette lissäänythiin Kelviikin paanala. Tosi kyllä ette kivvii vieri ushein paanale alas vaarasta, mutta kyllä näytti ko siinä olis ollu kansa mystiikkii myötä pelissä.

Kivet olthiin ko jonkulaiset säänkovat pohjaiset sienet, niitä sikis koko aijan lissää ette lissää ylös maasta. Ihmiset freistathiin kovasti kymmenssii vuossii, mutta aivan sama kunka paljon kivvii vieritethiin, kieritethiin, potkithiin, viskothiin, haukuthiin ja noiđuthiin pois paanalta, heti niitä taas oli sielä sama paljon. Saattaa olla ette net vierittäyđythiin ylös fieruasta yön pimmeinä tiimoima.

Mutta se kyllä pittää sannoot ette vaikka niilä oli se paha tapa väänttäät nilkat sijaltansa ja kraappiit polvet ruvele, net kuitenki olthiin kohta sporttiset ja tasan myötä laakissa. Eli net olthiin laakissa sattumiitten kansa. Toivottomat potkaisut mistä sattui suunasta saatethiin fakki vaihettaat mielen, niin ko pallo olis ollu sekapäinen, ja muuttuut pitelemättömäksi suhattukseksi moolin ylinuskhaan. Seuraavaksi saattoi tappaava lähipotku kohđi aukkeinta moolii käänttyyt pystösuorhaan kohđi taivasta niin ko näkymätön heisi olis napanu kiiini pallosta ja vetäny sen myötä. Sielä korkkeela paanan ylipuolela, tusinan silmäparin kattoissa, pallo nautiskeli kauvoin näkymästä ja piti huolen auringon kalvettamisesta jos pilvet olthiin unheettanheet sen homman.

Kajava kansa tunsi suurta epäluuloo Kelviikin jalkapallopaanaa kohđi. Toiselta puolen sieltä saattoi tasan löyttäät jotaki hyvvää, leivänpäitä ja muuta niestaa, toiselta puolen se oli yksi kaikkiin arvaamattomiimista paikoista koko Makreassa. Kattanto täynä nälkkää ja kauhuu net lennelthiin ympäri paanaa, nokat tiukasti kiini ja hermot jäntheessä samala ko net kattelthiin ette löytyiskö sieltä jotaki herskuu. Net pöläthiin kyllä harhatiele joutunutta kovakäsistä kuulaa, ja ihmiset sanothiin ette mishään ei kajaviitten sulat värisheet yhtä paljon ko Kelviikin paanala. Joku sanoi ette oli vieläpä nähny kunka kajava pyhki ittensä ottaa siivelä. Sanothiin ette luultava oli ette se oli helpotuksesta kippee ko oli päässy lentämhään pois ja istumhaan pahđale ampumamatkan ulkopuolele.

Mutta vaikka muutamisti näytti ette jalkapallomatsit olthiin Kelviikissa kaikkiin fysiikin lakkiin ylipuolela, met triivastuima meiđän paanala hirmunen hyvin. Lisäksi se oli ainoo jalkapallopaana mikä meilä oli, ja vaikka siinä oliki pikku vikkoi, se oli paljon parempi paana ko jos meilä ei olheen olis ollu paanaa. Mutta sama epäluotettava ko vaaliluppaus se kyllä oli, kukhaan ei saattanu jakkaat mahđolisuuksii tasan divisuuniitten kesken niin ko se. Yhtenä hetkenä ossaama pallhoon oli löysä ko pollitaikinan läpsättys laattiisseen, heti taas niin valtava pomppu ette seuraavaksi näjimä kunka pelin ymmyräinen keskipunkti plaiskatti jokheen.

Vanhaasseen aikhaan se joki virtas virkusti Kelviikin läpi, ja nappas ittensä myötä pallon hopusti merheen. Ja sielä, pappan prykyn ulkopuolela, jalkapallo hypätti ittensälaisten vehkheitten joukkhoon, eli kohhoin seurhaan mikkä oli sielä pyytöneuvoi ja venheitä varten. Harmista punaiset ja katheuđesta vihriset fastit pallot ääryynythiin näitten irtomielisten tulliijoitten pääle jokka vaphaasti riuđuthiin tuone tänne ja miehustelthiin valkkeine ja mustine poskinens.

«Kattos perhanaa ko lensi,» sanothiin ihmiset, kalvetethiin silmii ja pyyristelthiin mertä päin.

«Time-out!» huuđethiin sitte kumpiki laaki, mikkä kuuluthiin niitten harvoin laakkiin joukkhoon mailmassa missä peli panthiin poikki siksi ette tuuli kääntyi ranthaan käsin.

Ette olis päästy valmhiiksi pelistä ja löyđetty voittaaja, usheimitten joku isomista kläpiistä sanoi ette hän kyllä saattaa laukkoot fieruhaan ja nouttaat pallon paaskila. Lopun aikkaa pallo oli märkä ja raskas ja liivainen, ja jos kuitenki valitti puskeet sitä märkkää plottii päälä, se sitä tarpoi kothiin juuri ko operasuunista tulheena, fiinit tikinkuvat ottassa.

Kelviikin paana oli koko mailman sommiin paana, niin mie kuiten sen hämärästi muistan.