Karoliina Huhtanen

Lauluryhmä Ilonat sai alkunsa vuonna 2000. Joukko sotainvalidien hoivakodissa työskenteleviä hoitajia keksi idean lauluryhmän perustamisesta. Oslossa mukana ollut Anita Kakko on yksi Ilonat-ryhmän alkuperäisjäsenistä. Hän kertoo, että ryhmän perustamisen aikoihin sotainvalidit olivat 70-75-vuotiaita ja viriketoiminta oli iso osa hoitajien työnkuvaa.
– Meidän työmme oli hoitaa heitä, mutta lisäksi luimme, lauloimme ja pelasimme. Pojat halusivat aina laulaa ja kuulla musiikkia. Jostakin kimposi ajatus, että eikö oma kuoro olisi kiva juttu, Kakko muistelee.
Lauluryhmän nimeen kiteytyy koko ryhmän tarkoitus: ilo. Vuosien varrella työn hoivatyön painopiste on muuttunut. Sotainvalidit ovat vanhenneet, ja hoitotyö vie nykyään isomman osan työajasta. Viriketoiminnalle jää vähemmän aikaa.
– Työn luonne on muuttunut täysin. Nykyään Ilonat esiintyy enimmäkseen työajan ulkopuolella, Anita Kakko kertoo.

Arjen kohokohtia
Lauluryhmän uusin jäsen on lähihoitajana työskentelevä llona Rastas. Hän lähti vuosi sitten mukaan toimintaan laulamisen ilosta. Rastas työskentelee lähihoitajana vanhusten ja muistisairaiden parissa. Musiikki on usein läsnä myös työvuoron aikana. Hänen mukaansa musiikilla on monesti rauhoittava vaikutus.
– Toisinaan saatan lauleskella esimerkiksi pesutilanteessa. Ne ovat pieniä arkisia hetkiä, jolloin pystyy tuottamaan iloa, hän kertoo.
Arkisten hetkien ohella Ilonat järjestävät pieniä konsertteja ja esiintyvät paitsi sotainvalidien hoivakodissa myös muissa vanhainkodeissa. Lauluryhmän esitykset ovat vanhuksille arjen kohokohtia. Ohjelmistossa on paljon nostalgisia Suomi-kappaleita, jotka tuovat muistot pintaan.
– Monet sanovat: «Voi tytöt ihanaa, kun te tulitte laulamaan» ja pyytävät laulamaan uudestaan jokaisen kappaleen jälkeen, Anita Kakko kertoo.

Kiitoksen paikka
Oslon konsertissa juhlistettiin Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Juhlavuosi koskettaa niin Anita Kakkoa kuin Ilona Rastasta syvästi. Työ sotainvalidien ja vanhusten parissa on entisestään lisännyt arvostusta muun muassa veteraaneja ja lottia kohtaan.
– Kiitollisuus on se tunne, joka korostuu. Koen kunnia-asiana sen, että olen saanut hoitaa sotainvalideja, Anita Kakko sanoo.

– Emme voi täysin ymmärtää, mitä he ovat joutuneet kokemaan. Se, mitä meillä on nyt Suomessa, ei ole tullut ilmaiseksi. Kaikkien suomalaisten pitäisi muistaa se ja arvostaa niitä asioita, joita meillä on, Ilona Rastas sanoo.