(Illustrasjon: Wilfred Hildonen)

 

Ruijan Kaikus leder januar 2020:

 

 

KLEINI ORAS

Toimenankariita, assiista perustavvii kainulaissii ja muitaki jokka työtelhään kainun ja kainulaisuuđen etheen frustreeraa sikkaristi, ette vuođesta toisheen kuulee saman kysymyksen: Mikä se nyt oikhein oon se kainulainen?

Valitettavasti kysymys oon tasan yhtä tarpheelinen. Ei siksi ette olis niin hirmu monenmukkainen selvittäät tahi ymmärttäät, mikä kainulainen oon, mutta sen takia, ette paljot ei tođesti vielä tieđä sitä. Se oon ymmärtämätön, ette semmoissii oon niin paljon, saattaa pettyny kainulaisuutta revitaliseeraava aktivisti ajatella. Mutta niin vain oon assii vielä vuona 2020. Aina löyttyy paljon niitä, jokka ei ole kuultukhaan kainulaisuuđesta ja jokka knapisti tiettäävät, ette semmoinen kansa olheen Ruijasta löyttyykhään, semmoinen mikä käskee itteensä kainun kansaksi eli ruijaksi nimelä kvenfolket.

Tämmöisennä revitaliseeraamisen aikana toimenankarat kainulaiset kyllä perustethaan keskimäärää enämen juuri omasta assiista. Perustaminen oon tieten hyvä juttu, se piđethään ette oon hyväksi sekä omale tervheyđelle ette muutoinki yhtheiskunnale. Mutta samala ko tämä tekkee yhtheishenkkee omassa joukossa, se kans tekkee vällii muihin ihmishiin.

Ko hunteeraama tarkemin sannaa perustaat, se näjemä, ette sen sijasta saattaa ushein käyttäät sannaa tykätä. Eli sanala meinathaan lämpimii ja positiivissii tuntheita, yhđenlaista rakkautta. Sillä se oon helppo ajatella, ette net jokka oon ulkopuolela eli kuuluuvat «muihin», ei perusta juuri misthään, eli niiltä kohta kokonhansa vailuuvat lämpimät tuntheet, net oon kylmät ihmiset.

Probleemi oon, ette ”muut” knapisti oon perustamatta misthään, net tyhä perustethaan jostaki muusta ko kainulaisuuđesta. Harva saattaa pallaat kaikkiin hyvviin mooliin eđestä, olla jonkulainen ympärilenttäävä valkkeekärpäinen; met jouđuma tasan valittemhaan. Se meinaa sitä, ette meilä oon sisuksessa kaalomppii paikkoi, semmoissii assiita minkä eđestä emmä pala, mistä emmä perusta.

Met olema sanonheet tämän ennenki: Ko pittää valita, se ei kainulaisuus knapisti ole tärkkeempi assii ko se ette perustamma luonosta, politikista, lasten oikkeuksista; tätä listaa saattaa jatkaa pitkhään.

Sillä halluuma nyt vuođen alussa anttaat semmoisen neuvon, ette olkkaa iloiset ja aina kärsivälliset, ko joku kyssyy jotaki kainulaisuuđesta. Nimittäin se ette joku kyssyy, tarkoittaa ette se joku halluu tiettäät, ja se ette halluu tiettäät, oon pikkuinen oras, mistä tulleeva perustaminen lähtee kassuumhaan.

Vaikka se olis kunka kleini ja kehno, kastelkkaa sitä ja hoitakkaa sitä varroin ja antakkaa sille pikku orhaale aikkaa kasuta niin ko sille parhaiten passaa.

Toivotamma kärsivälllisyyttä ja ymmärystä sekä hyvvää uutta vuotta Ruijan Kaijun lukkiijoile ja kaikile muile.

Oversatt av Eira Söderholm

 

 

SPED SPIRE

Det må føles frustrerende for engasjerte kvener og andre som står på for det kvenske, å møte det samme spørsmålet år etter år; hva er egentlig en kven?

Dessverre er spørsmålet stadig like berettiget. Neppe fordi det er spesielt komplisert å forklare eller forstå hva en kven er, men fordi svært mange ennå ikke vet hva en kven er. Skuffende og uforståelig mange, kan man som revitaliserende kven ta til å tenke. Men der står altså saken anno 2020; stadig har mange rett og slett ikke hørt om det kvenske, kjenner knapt til at det fins et slikt eget folk i Norge, en minoritet som kaller seg kvenfolket.

I et tid med revitalisering, har nok dagens kvener godt over middels engasjement for sin egen sak. Engasjement er naturligvis bra, det regnes som sunt for egen helse og for samfunnet som sådan, men på samme vis som engasjement skaper samhold mellom de engasjerte, skaper det gjerne distanse til dem utenfor.

En kikk i ordbøker viser at engasjement ofte forbindes med varme; synonymer som oppflammet, i fyr og flamme, oppglødd og ildfull. Da er det lett å se på dem som står utenfor, de vi opplever som uengasjerte, som grader av følelsesmessig kalde.

Problemet er at «de andre» neppe er uengasjerte, de er bare engasjert i noe annet. Få kan brenne for alle gode formål, som en slags planløs menneskelig ildflue, vi må gjøre våre valg. Det betyr områder med lavere temperatur i vårt indre, saker vi brenner lite for, er uengasjerte i.

Vi har sagt det før, i et slikt valg er kvensk neppe viktigere enn engasjement for natur, politikk, barns rettigheter, listen er lang.

Derfor er det vårt råd ved starten av det nye året, å vise glede og fornyet tålmodighet når noen spør om det kvenske. At noen spør viser nemlig at noen bryr seg, og det å bry seg er en liten spire til framtidig engasjement.

Uansett hvor pinglete og teit den ser ut; varsomt vanne og stelle og la den gro i eget tempo, den spede spire.

Et tålmodig og forståelsesfullt godt nytt år ønskes Ruijan Kaikus lesere og andre.