Punainen risti jakkaa Ruottista tulheita vaatheita Zimbabwessa eli Keniassa 1980-luvula ja vaateläjässä oli tietenki Lovikka-vantut. ARKKIIVIKUVA: LIISA KOIVULEHTO
Lovikan kylä oon Pajalan kylä Junosuanossa Tornionjoven varressa. Sielä asui Aittamaan peret. Mies oli mettätöissä ja vaimo Erika kotona kläpitten kans. Heilä ei ollu niin paljon rahhaa mutta Erika kutoi vantuja mitä hän myi kyläläisile ja muileki.
Kerran yksi kunteri halusi oikhein paksut vantut ja Erika teki semmoiset mutta kunteri ei tykännykhään niistä. Erika pesi ja karttas näitä vantuja vielä lissää ja niistä tuli paksut ja tivhiit. Se kävi niin ette hevoskuskit kekkä ajethiin puutavaraa Haaparanthaan, tykästythiin niihin ja tällä laila koko Tornionjokilakso sai kuula näistä vantuista.
Tämä tapattui 1800-luvun lopussa. Erika jatkoi näitten vantuitten kutomista koko elinijän aijan, siihen asti ko hän kuoli 86-vuotisena vuona 1952. Hän oli opettannu vantuitten kutomista toisileki. 1930-luvula hän haki patentin Lovikan vantuile mutta hänelä ei ollu 30 kruunuu mitä patentti maksoi. Lovikan vaimoitten yhistys maksoi patenttirahan vuona 1962 ja «äkta lovikka-vante» oon nyt heän patentti.
Tämmöinen oon Lovikka-vantut
Lovikan vantut kuđothaan paksusta langasta missä oon hyvin vähän kiertoo. Valmhiit vantut huovutethaan ja kartathaan pehmeeksi. Rannetta ei kartata. Ranteesheen neulothaan raiđat joitten välhiin neulothaan pyntti. Rantheen ulkoreunala oon ushein palmikko minkä päässä oon tusku.
Alattion museuumi ja Alattion kvääniseura oon laittanheet käsityönäyttelyn missä oon näkkyyvillä monenlaissii vantuja. Näyttely oon auki 3. juunikuuta saakka.
