Liv Annie Johansen har fått kvenforbundets hederspris. Hun har arrangert kvenske pratekvelder i Lakselv bibliotek i åtte år. – Flere og flere tør å snakke kvensk. Det er nesten som en vekkelse, sier hun.
KUVA: LIISA KOIVULEHTO
Liv Annie Johansen sai kveeniliiton kunniapalkinon siitä kielityöstä mitä hän oon tehny vappaa- aikana kaheksan vuen aijan.
Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no
– Mie olisin tehny tätä hommaa muutenki, ilman palkinottaki, mutta se oon tietenki soma ette net näkkeevät ette mitä mie tehen.
Hän oon järjestänny kielimööttii missä ihmiset tulhaan kovole ja praatithaan kainun eli kväänin kieltä eli suomee, kuka mitäki.
Joka tuorestai-ilta– melkkein koko vuuen
Se oon joka tuorestai mutta ei ko oon feeriä niinko jouluna, päässiisenä ja kesälä. Biblioteekki mennee kiini seittemän aikana ja kielikafeea alkkaa sen jälkhiin.
– Mie nouvan bibliotekaarista avvaimen ja ko olema valmhiit, mie panen nävöt pois, lukutan biblioteekin oven ja panen kashaan net avvaimet.
– Mitä sinula oon siinä kurvissa mistä kaikki puhhuu?
– Siinä oon lääremateriaalit, kaffit, kakot, maiot ja teetä ja mitä vain.
– Mitä tet tehettä sielä?
– No kuule nyt, se ei ole yhthään niin ette se oli pakko käyä sielä mutta tyhä ko halluu. Se oon joskus kolmetoista-neljetoista henkkee, se oon joskus niin monta, silloin tullee paljon praattii. Kaikki oon Lemmijovesta.
Hauska itteleki
– Mitä tämä merkittee sinule?
– Se oon niin hauska ko mie itteki muistan sannoi. Mie luulen ette mie en muista mutta ko met puhuma, se sana tullee: Oo, se se oli! Met tarvittema nämät sanat ko praatama pienten lasten kans. Mie työtelen niiten kans ja vanhiimitten kans kielipesässä.
– Sanat oon tärkhiit mutta mie kans pyyän aina ette saatatko tehä siitä yhen setninkin. Niinko ’støvel’ se oon ’saapas’. No setninki oon vaikka ette ’Mie panen saaphaan jalkhaan.’ Sitte sen sananki muistaa paremin.
– Ovi oon nyt auki
– Sie et puhunu omile lapsile ommaa kieltä, ko sillon neuvothiin ette se häyttyy puhhuut tyhä ruijaa. Miltä se nyt tuntuu ko sie puhut ommaa kieltä uusile lapsile?
– Oo, se oon hyvä! Ovi oon nyt auki. Ihmiset oon heräny, se oon niinko vekkelse, liikutukset. Kävelemä Solveigin kans kylälä pää ylhäälä ja puhuma kväänii niin kovvaa ko saatama, Liv Annie naureskellee.
– Met olima oppinheet omilta vanhiimilta ette se ei häy puhhuut kväänii lapsile, ja luulima ette se pittää olla niin. Silloin mobathiin niitä jokka ei osanheet norjaa eikä vanhiimet halunheet ette heän lapsii mobattais, Solveig Samuelsen sannoo välhiin.
– Se alkoi muuttumhaan sillon ko hallitus ja offisiellit annethiin meän kielele akseptii. Silloin ihmiset näkkee ette se mennee etheenpäin.
Koskhaan ei ole liian hiljain
Liv Annie Johansen oon alkanu puhumhaan tyhä kväänii kans omile raavhaile pojile.
– Minula oon kolme poikaa. Nuorin täyttää 50 vuotta. Hän sanoo ette äiti, mie saaksöökkaan sinun, mie olen mistantanu yhen kielen. Ja nyt hän sannoo: ’Hyvvää päivää, äiti!’ Se oon soma.
