Kvensk i praksis? • Kvääni käyttökieleksi?

(Illustrasjon: Wilfred Hildonen)

 

Ruijan Kaikus leder for september. Se lengre ned i saken for den kvenske versjonen av teksten.

 

Kvensk i praksis?

Når Per Erik Niva fra Karesuando drar på elgjakt med kompisene sine, snakker de sjelden eller aldri svensk innad i laget. De snakker kvensk. Eller meänkieli, et annet ord for samme sak. Niva kan ei heller dra not på svensk. Vel er han en kløpper på denne formen for fiske, men mange av de begrepene han og vennene bruker, fins bare på morsmålet meänkieli. Ordene fins ikke på svensk, et språk som brukt av Niva og hans venner kunne gitt økt risiko for rot-not, farlige situasjoner og generelt svakt utført fiske.

Vi tar neppe feil når vi sier at Niva og dem snakker meänkieli i samtlige av sine utmarkssysler, være seg plukking av bær og sopp, vedhugst eller koie-bygging. Før, i hans fars tid og tidligere, var meänkieli det samlende språket også i skjøtsel av rein. «Alle», kan du lese Niva si i dette magasinet, eide eller drev med rein. Lappalaiset, men også lantalaiset.

Det vil si, Niva og co brukte og bruker språket slik språk er tiltenkt brukt, nemlig som kommunikasjonsmiddel rundt et praktisk formål. Slik ble også vår hjemlige kvensk brukt før i tiden, folk tenkte neppe større over at det var kvensk de snakket, når de snakket. Og enda viktigere, de snakket om livsviktige saker. Fiske, jakt, bærplukking, om barna og oppdragelsen, om gårds- og husarbeid. Kort sagt om å berge seg her i livet.

I dag har kvensk blitt et mål i seg selv. Det høres fint ut, med statlig revitalisering og det hele, spørsmålet er hvor langt man kommer med teoretisk tilnærming. Språk er til for å løse praktiske utfordringer, problemet som må løses er at man i livets praksis har lite bruk for kvensk. Altså det motsatte av når Niva og vennene drar ut i skogen, hvor de i praksis ikke har bruk for svensk.

Løsningen er åpenbar. Skape arenaer slik at kvensk igjen får praktisk betydning. Helge Huru peker i et leserinnlegg på det samme. At hovedutfordringen for dagens kvensk, er den manglende bruken i dagliglivet. Derfor bør alle som har kvensk som morsmål, skriver han, engasjeres av staten i bergingsforsøket.

Vi støtter Hurus forslag, og tar til orde for en statlig satsing hvor man også løfter folk fra status som ildsjel – til status som betalt ildsjel. For eksempel at våre mange lokale kvenske språkforbilder gis lønnete tilbud om å bli nasjonale kvenske språkforbilder. Kall det gjerne kunstnerlønn eller statsstipend. Og med dyktige morsmålsbrukere på plass, gjenstår det å etablere eller bedre sagt gjenopprette gode arenaer for bruken av kvensk i praksis. Ingen tvil om at folk ønsker å kvenske utenfor klasserommene, det er nærliggende å se for seg et kvensk soppkurs over ei helg eller to. Forbud mot å prate norsk, bør det smått humoristisk stå på invitasjonen.

Det er nemlig utrolig hva vår hjerne kan utrette, når den settes under det steinharde presset som det er å streve med å gjøre seg forstått i praksis. Derfor må det innrømmes at vi misunner Niva og kompisene. Verken for den store elgen eller den kruttsterke dotsupen, men for praten rundt jakta, og rundt bålet.

 

Kvääni käyttökieleksi?

Ko kaaresuantolainen Per Erik Niva lähtee elkanpyythöön kaveriitten kans, se het puhhuuvat harvoin eli ei koskhaan ruottii oman roikan kesken. Het puhhuuvat kväänii. Eli meänkieltä, mikä oon saman assiin toinen nimi. Samoten nuottaa Niva ei pysty vetämhään ruottiksi. Hän oon kyllä seppämies tämänlaisessa fiskussa, mutta usheet niistä sanoista mitä hän ja hänen kaverit käyttäävät, oon olemassa tyhä äiđinkielelä eli meänkielelä. Niitä sannoi ei ole olemassakhaan ruottiksi, ja jos Niva ja hänen kaverit puhuttais sitä, nuotta saattais sotkeenttuut, hommasta tulis vaaralinen ja fiskuki menestyis huonosti.

Uskon ette olema oikkeessa ko sanoma ette Niva ja net muut puhhuuvat meänkieltä kaikissa mettähommissa, oli sitte kysymys marjan- ja sienenkokkoomisesta, poltontevosta tahi kämpänpykkäämisestä. Vanhaasseen aikhaan, hänen faarin aikana ja varhemin, meänkieli oli yhtheinen käyttökieli kansa porohommissa. ”Kaikila”, niin saat lukkeet ette Niva sannoo tässä makasiinissa, oli porroi eli hommathiin niitten kansa. Lappalaiset, mutta kansa lantalaiset.

Tämä meinaa ette Niva ja kumppanit käytethiin ja käyttäävät kieltä niin ko sen oon suuniteltuki käytettäväksi, nimittäin kommunikasuunikonstina käytänön hommissa. Samhaan laihiin oli kansa meän kotokvääni piđossa vanhaasseen aikhaan, väki tuskin ajattelikhaan ette se oli kväänii mitä het puhuthiin. Ja mikä vielä tähđelisempi, het puhuthiin assiista missä kysymys oli hengen pärjäämisestä. Fiskusta, jahđista, marjankokkoomisesta, kläpiistä ja ja niitten ylöskassuuttamisesta, talo- ja kototöistä. Lyhykäisesti sanottunna, kunka sitä saattoi pärjätä ittensä tässä elämässä.

Tääpänä kväänistä oon tullu ittetarkoitus. Se kyllä kuuluu hyvältä, staatilinen revitaliseeraus ja se kaikki, mutta sitä saattaa kyssyyt ette kunka pitkäle sillä päässee ette assiita kattothaan teoreettisesta näkövinkelistä. Kieli oon sitä varten ette sen avula selvithään käytänön elämästä, ja probleemina oon ette tosiassiissa ei kväänii ennää tavita elämssä pärjäämisheen. Eli tila oon juuri vastakkainen sille ko Niva ja hänen kaverit lähteevat metthään missä heilä ei ole käyttöö ruottin kielele.

Ratkaisu oon päivänselvä. Pittää laittaat areenoita missä kvääni taas päässee käytänön pithoon. Helge Huru puhhuu lukkiijakirjoituksessa (s. 33) tästä samasta assiista. Ette nykypäivänä pahimus uhka kväänin kielele oon ette se ei ole arkipäivän piđossa. Sillä staatti häyttyy ottaat pärjäysprosekthiin myötä kaikki joitten äiđinkieli oon kvääni, hän kirjoittaa.

Met tujema Hurun ehđotusta ja ehđotamma ette staatti satsaa siihen ette ihmisten statuksen muutethaan valkkeesielusta palkatuksi valkkeesieluksi. Esimerkiksi siihen laihiin ette monile meiđän nykyisistä paikan kieliesikuvista annethaan mahđolisuus ette saađa palkkaa siitä ette heistä tulleeki kansaliset kieliesikuvat. Sitä saattaa käskeet vaikka kunstneripalkaksi tahi staatinstipendiksi.

Ko meilä ensistä oon olemassa sepät äiđinkielenpuhhuujat, se sitte se oon tyhä pystyttäät eli paremin sanottunna uuđesti pystyttäät hyvvii areenoita missä kvääni oon piđossa. Se oon selvä ette ihmiset toivoovat ette kväänin kieli löyttyy kansa klassilommmiin ulkopuolelta, sitä saattais esimerkiksi pittäät kvääninkielisen sienikursin yhtenä eli kahtana pyhänä. Ruijan kielen puhuminen kieletty, niin pittää pikkusomasti invitasuunissa seissoot. Se oon nimittäin uskomaton mihin meiđän aivot pystyyvät ko net panhaan siihen kivenkovhaan prässhiin ette pittää pystyyt tekemhään ittensä ymmäretyksi käytänössä.

Sillä pittääki tunnustaat ette met kyllä olema katheeliset Nivale ja hänen kaveriile. Emmä kyllä sen ison elkan takia emmäkä väkevän kaatoryypynkhään takia, mutta heiđän jahtipraatin ja valkkeepraatin takia.