Meren paaroin ja hengistyksen tahđissa

Jakobselvkaian pehmee akustiikki toimi hyvin tässä konsertissa. (Kuva: Liisa Koivulehto)

 

«Mor Gustava.» Trine Strand: Laulu ja muistelus. John-Kåre Hansen: Kitaari ja muu äänimailma. Konsertti: Jakobselvkaia, Annijoki  26. septemperikuuta 2020.

 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

 

Hämärässä huonheessa alkkaa kuulumhaan hiđas ja pehmee musikki. Se kuulostaa ophaalta mutta se oon kuitenki uuđenlainen.

Seenilä oon pieni tyttö – Kustaava Mikkelintytär Luusua. Hänelä oon sisko ja äiti ja isä ja het asuthaan isossa talossa Rovaniemessä.

Kustaava leikkii ja juoksee ja nauraa siskon kans.

Mutta tullee huonot aijat. Nälkävuosi ja toinenki. Ihmiset nälkkyyvät.

Vanhiimat torathaan: Häymäkö jättäät kođin ja lähteet Ruijhaan?  Ruijassa näjes fiskuu menee hyvïn ja tarvithaan työntekkiijöitä.

Ja niin Kustaavan vanhiimat päätethään lähteet ja alkkaat uuđen elämän.

Kustaava oon iloinen. Elämä oon hyvä: Ruijassa oon ruokkaa ja vanhiimilla oon työtä.

Isä rakenttaa oman talon.

Kustaavalla oon kuitenki suru ämmistä ja vanhaasta kođista jotka jääthiin Suomheen. «Ko lähet, rakas lapsi, älä koskhaan unheeta kottiisi», oli ämmi sanonu.

Kustaava ei halluu unheettaa ommaa kieltäkhään, se oon hänele rakas. Mutta hän saa kuula ette se oon paras ette hän heittää sen.

Kustaavasta oon tullu nuori vaimo. Valkoiset merivanthuut näkkyyvät hänele sekä unessa ja kaijala.

Hiljainen, hiđas näyttämäpeli. Musikkii ja äänimailma missä tunnet ja ajatus kulkkeevat hengityksen tahđissa. Ko meren paarot.

Ekstranumerona kuulthiin aivan uusi laulu «Reise videre» – jonka käännethään kans kvääniksi, ainaki muutaman osan.