«Lenti kokko koillisesta, halki taivahan havukka…» (Kalevala) Kuva: Liisa Koivulehto
Erilaiset kokkolinnut oon vallan eli vaphauđen symbooliita monessa kulttuurissa mailman ympäri.
Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no
Suomessa oli 1500-luvula nimi cotka. 1800-luvun alussa tällä linnula oli monta nimmee, esimerkiksi merenkotka, kala-kotka ja luu-kotka. 1800-1900-luvun vaihheessa se oli merikokko. Lapissa oon aina sanottu ette kokko, mutta Etelä-Varengissa se oon kalakotka. Kokko-nimen tunnethaan Pohjais-Suomen lisäksi Karjalassa ja Savossa.
Kokkolinnut oon sammaa sukkuu ko haukat.
Kokkolinttui oon meilä kaksi: Rannikolla oon enämen merikokkoi (Haliaeetus albicilla) ja sisämaassa enämen maakokkoi (Aquila chrysaetos) mutta raja ei ole selkkee. Kalevalassa «kokko, ilman lintu» pelastaa Väinämöisen merestä. Se häyttyy olla merikokko, sillä maakokko ei näppää ruokkaa veđestä!
Merikokko oon Ruijan suurin lintu: Sen siippiin väli saattaa olla 2,4 meetterii.
Vares kiussaa puussa istuuvaa merikokkoo. Kuva: Liisa Koivulehto
Vanhaala merikokola oon valkkee pyrstö. Pesä oon korkkeela puussa eli maassa.
Merikokon rauhoitetthiin Ruijassa 1968 ja lukumäärä oon kasunu sen jälkhiin. Eninosa Europan merikokoista ellää Ruijassa.
Merikokko syö kallaa ja merilinttui, mutta se tappaa kans lamphaitten karittoita, poronvasoi, kettui, koirii ja kissoi.
Merikokko oon Ruijassa Etelä-Tröndelaagin, Ruottissa Upplannin ja Suomessa Oolannin maakuntalintu.
Kalttiit: Kaisa Häkkinen: Linnun nimi (2003), Antero Järvinen: Maakuntalinnut (1995) ja Wikipedia
Kalasta ei ole melkkein mithään jäljelä mutta merikokko ei halluu heittäät. Kuva: Liisa Koivulehto
