Terje Aronsen oon saanu Pyhän Olavin mitalin työstä kainun kielen etheen. (Kuva: Arne Hauge)
Meilä kaikila oon eđesvastaus oman kielivariantin säilymisestä.
Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no
– Meiđän kielessä oon paljon sammaa ko Tornionlakson kielessä. Ko mie kuuntelen Meän raation Finnmixii, se kuulostaa joskus ko minun kranni puhuis sielä, Terje Aronsen sannoo.
Se oli justhiinsa kontakti tornionlaksolaisten kans jo 1970-luvula mikä antoi Aronsenile ymmärryksen ja varmuuđen siitä että kainulaisila oon oma kieli. Se ei ollu sama ko Suomen kieli mutta se oli melkkein samanlainen ko mitä ihmiset puhuthiin Haaparannala ja Pajalassa. Ja Vesisaaressa ja Alattiossa.
Aronsen oli ensimäinen joka opetti kainun kieltä Norjan peruskoulussa.
Hän sai ideean Kainun institutin perustamisesta ja sai Norjan hallituksen hyväksymhään ajatuksen. Institutin aukaisthiin vuona 2007 ja Aronsen oli sielä töissä 2014 asti ennenko hänestä tuli pensjonisti.
Kielityössä tarvithaan resurssii
Aronsen toivoo ette Kainun institutti tekis enämen kielen kehittämistyötä yhđessä tornionlaksolaisten kieli-ihmisten kans.
– Met tarvittema organiseerata työn ette saama uussii sannoi, hän sannoo.
– Met häyđymä löyttäät ja saađa yhtheen meänkielen ja kainun resurssi-ihmissii joila oon kompetanssii ja aikkaa. Monet hyvät kainun puhhuujat oon turpheen alla mutta jos meänkielessä löyttyy net sanat, se oon hyvä.
Ainua huoli mikä Aronsenila oon mahđolisen yhtheisen kirjakielen tekemisestä, oon ette variantit säilyyvät.
– Moninaisuus, se oon meän kielen rikkhaus, ja sitä met emmä häyđy kađottaat. Met häyđymä kaikki käyttäät, nostaat esile ja pittäät ylhäälä meiđän oman variantin. Kaikki variantit oon yhtä tärkkeet. Jos tehemä yhtheisen kirjakielen, kuka se saattais normeerata sen niin ette moninaisuus säilyy? Terje Aronsen kyssyy.
