Piirustus: Wilfred Hildonen
Ja pitkän aikkaa mie luulinki ette se oli justhiin siihen laihiin ko pyssissä ajethiinki. Samhaan laihiin ko jos oltais fiskussa meressä, ei se venheestäkhään lähđetä mihinkhään.
Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen
Minun mamman muorin nimi oli Borghild Bjerkan. Peret ushein unheetti hänen oikkeen nimen, kaikin käskimä hänen tyhä Muoriksi. Minusta se oli juuri passeli nimi, erittäinki ko mamma-nimi oli jo varattu.
Se oli olemassa tyhä yksi Muori, sen kyllä ihmiset ymmärethiin ko se puhui vanhoista aijoista. Muori oli kommee ja arvokas ihminen, mutta minun muistoissa se oli ennen kaikkee siivo ja hyväntahtoinen. Se oli ainua minun isovanhemista joka vielä oli elämässä ko mie synnyin. Mamma ja Muori, siinä minun mailma. Niin, ja tieten Rex ja Lizken ja persetprettamaafia ja muut hyvät kaverit. Ja muutamisti kansa pappa. Minun kaikkiin väkeviin muisto Muorista, se oon kyllä se ko se kerran viskutteli ja sanoi:
«Mauren, nyt met lähemä sinun kans reishuun. Ja se reisu oon hirmu pitkä.»
Jännittäävä.
«Lähemäkö?» Mie poukkasin ylös ja jätin leekat siihen. «Mihinkä sitte?»
«Noi’utulle joele ja salaperäselle lähtheele», viskutti Muori. «Niin, ja justhiin yhtä salaperäsen ja noi’utun kurkkion tykö.»
Her finner du den norske versjonen av fortellingen: Ho Mor
Ja sinne met lähđimä. «Omin koivin», niin ko Muori sanoi, se tykkäs kävelemisestä. Ensin kävelimmä asfalttitietä Larsjorda 1C:stä missä met Muorin ja mamman kansa asuima, sitte ylös vaaranlaittaa sinne missä luonto asui. Menimä suorhaan eeventyyrimailhmaan ja villhiin metthään, siltä se tuntui minunlaisesta kolmenvuotisesta kläpistä. Läpi varpumaan ja sääskiparviin, se oli pitkä matka kävelä. Muori piti minnuu käđestä, ja joka hänen askeletta kohđi mie otin kolme askeletta. Muori oli vaatettinnu ittensä tätä salapöräistä tillaa varten, sillä oli kaunis kesäklänninki päälä, tukka oli ollu rullila ja sillä kihara, jalassa sillä oli pyhäkengät.
Ensin met tulima ojan vartheen, mulle se oli ko iso, valtava joki. Oja oli juuri niin salapöräinen ko Muori oli luvanuki, erittäinki ko vesi kierteli sivvu minun jalkkoin alla ko Muori nosti minun ylös ja kantoi yli. Sitte met kiikuima yhđessä vaaran laittaa, ympärillä huilas vettä, vesi laittoi ommii polkkui niin vihristen sammalheiten välistä ette se näytti ko net oltais olheet itteloistaavat. Meiđän ylipuolela kaartui sininen taivas. Sitte tulima kurkkiin tykö ja sielä panima käđet kupiksi alle ja juoima. Vesi, Muori sanoi, oli aivan erityistä. Se huilas kaukkaa ylhäältä vaaran sisästä, semmoisesta paikasta mitä käskethiin lähtheeksi. Koko mailmassa ei ollu olemassa puhthaamppaa tahi kirkkhaamppaa vettä, Muori sanoi ette se oli vanhemppaa ko koko ihmissuku. Kohta sama vanhaa ko mailma. Muori näytti sitä käđelä ja sanoi ette mie olin ensimäinen ihminen mailmassa joka juoi justhiin sitä vettä.
Kurkkiin yläpuolela oli satheenkaaren färiissä kimmelttäävä kylmänkostee utu. Se laski ihole ja vaattheile pikkuriikkisinnä pisarinna. Kunka se saattaa sattaat kirkkhaalta taivhaalta? mie kysyin. Muori vastas ja selitti, sitte met vielä kumaruima ja juoima lissää ja kastuima polvista ja kyynespäistäki. Mie sanoin ette se oli mailman fiiniin ja salapöräissiin kurkkii. Muori muijoili, ja met jatkasimma syvemälle metthään. Sillä reisula Muorin kansa minun miehleen tarttui muistoi mikkä vieläki viskutelhaan mulle ja mikkä ei koskhaan lakkaakhaan viskuttelemasta mulle. Ja mie uskon ette net jatkaavat viskuttelemista vielä hauđassaki.
Ushein met Muorin kansa lähđimä pyssireishuunki. Likheissiin stoppipaikka oli Grand-hotelin vieressä Larsjordan alapuolela, sielä met kiikuima ylös pysshiin ja ajoima eđestakaisin Nordvågenhiin. Eli toisheen suunthaan, Storbukthiin ja Seppoladalenhiin. Muori se tykkäs kävelä, mutta rakasti se piililä ja pyssilä ajamistaki. Se sanoi ette yksi häneltä vailui, ja se oli Lappu.
Met otima pyssin Grandista, ja taas takaisin Grandhiin. Mie en muista ette met koskhaan olisimma menheet ulos pyssistä. Ja pitkän aikkaa mie luulinki ette se oli justhiin siihen laihiin ko pyssissä ajethiinki. Samhaan laihiin ko jos oltais fiskussa meressä, ei se venheestäkhään lähđetä mihinkhään. Ei kuitenkhaan vapaaehtoisesti.
Siinä ko met istuima pyssissä sen poukkoilessa etheenpäin ja kattelimma ulos klasista, se Muori muisteli mitä hänele oli tapattunnu niissä eri paikoissa minkä sivvu ajoima. Kuka se asui tuola ja kuka täälä ja kunka niitten oli käyny. Jälkhiin ko tyskäläiselä oli sođan lopula ollu piđossa poltetun maan taktikki – mitä Muori kyllä ei pitäny olheen hyvänä taktikkinna – hän ja hänen peret asuthiin ensin yksinkertaisessa prakissa Nordvågenissa. Aluksi se kyllä oli kohta kehno elämä. Se parani ko het taas päästhiin kothiin itte Vookhiin. Missä Muori ja hänen mies hommathiin ittele asentopaikan Larsjorda 1C:ssä. Se oon iso kartano missä oon kolme kerttaa ja lohta. Vankka betongipytinki, minkä ulkopuolela oli fiini plattinki missä met Rexin kansa ushein oleskelthiin.
Muori muisteli ette het hänen miehen kansa alethiin aikoinansa kalapuođin. Mutta ette het jouđuthiin lopettamhaan ko äiji ei kestäny kallaa. Sitä käskethään allergiaksi, Muori sanoi. Kala-allergiaksi, se sanoi. Ja vielä kylmäallergiaksi. Kummatki olthiin tosin pöllöt vaivat ihmisille jokka asuthiin Vookissa aikana jälkhiin sođan. Mutta sitte net laitethiin kafean.
Café Ritzin. Sieltä ei saannu alkohoolii, mutta paljon ihmissii sielä kuitenki kävi. Hyvä, kotitekoinen ruoka ja hauska stämminki, vookilaiset oikhein paljon tykäthiin käyđä siinä kafeassa. Monta vuotta jälkhiin ko Muori ja äiji olthiin kuolheet ja Ritzii ei ennää ollu, se ihmiset kyselthiin multa opskriftii minkä jälkhiin ruvat sielä oli laitettu. Eriliikaisesti kunka sielä oli laitettu sen lapskousin mitä trahteerathiin aina jälkhiin Vookin voimistelu- ja iitrettiyhđistyksen vuotisen joulurevyyn. Ja muita oppskriftii mitä mamma oli ottanu pithoon ja mitä se opetti mulleki. Pannukakot, hernetvellin, punavellin, kalapollit, polentapäälysruvan ja paljon muuta. Ette minusta sitte täytenä tuli kokki, se oon paljon Muorin ja mamman syytä.
Tarina jatkuu ensi kerralla…
