Norjan kansalaisuus kiinnostaa – tai sitten ei

Outi Arola Bøckmann on asunut, työskennellyt ja viihtynyt Norjassa jo 24 vuotta. Kuva: Pål Bøckmann

 

Monet norjansuomalaiset seurasivat innostuneina Norjassa viime vuosina käytyä keskustelua  ja poliittista prosessia kansalaisuuslain muutoksesta ja monikansalaisuuden hyväksymisestä, mutta on myös heitä, joita asia ei ole liikuttanut.

 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

 

Vesterålenissa asuva Lauri Pietikäinen ryhtyi ensimmäisten mukana toimeen, kun Norja salli kaksois- eli monikansalaisuuden tämän vuoden alussa. Hän kerkesi saada passinkin ennen kuin poliisi sulki passikonttorit koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

– Päätin jo monta vuotta sitten, että heti kun Norja sallii kaksoiskansalaisuuden niin hankin Norjan kansalaisuuden, Pietikäinen kertoo.

 

Pitkä odotus

Ruotsi salli monikansalaisuuden jo vuonna 2001, Suomi 2011 ja Tanska 2015. Islanti seurasi pian perässä, mutta Norjassa asia viipyi ja viipyi.

– Vuonna 2011 SV oli juuri viemässä asiaa suurkäräjille, mutta sitten tuli Utøy ja kaikki jäi, Pietikäinen tietää.

Hän kritisoi blogissaan norjalaisten poliitikkojen vanhanaikaisia asenteita ja käsityksiä monikansalaisuudesta.

–  Mm. Jens Stoltenberg kyseli aikanaan, että ”Mitä kun tulee sota  – kenen puolella kaksoiskansalaiset sitten ovat?”  Pietikäinen muistelee.

Pikkuhiljaa asenteet muuttuivat, varsinkin kun painostusta alkoi tulla myös ulkomailla asuvien norjalaisten taholta.

Pohjoismaalaisten ei tarvitse hakea eikä maksaa Norjan kansalaisuudesta 3.700 kruunua vaan sen voi saada ilmoituksella ja ilmaiseksi. Ehtona on, että on yli 18-vuotias, asunut täällä yhtäjaksoisesti viimeksi kuluneet seitsemän vuotta ja täyttää muut ehdot (ei ole tuomittu vankilaan tai vastaavaan vapauden menetykseen tai psykiatriseen pakkohoitoon tai huostaanottoon).

 

 

 

 

 

 

Tasa-arvoisuus

– Miksi sinä halusit Norjan kansalaisuuden?

– Voin äänestää suurkäräjävaaleissa ja sillä lailla vaikuttaa maan asioihin.

Pietikäisestä tuntuu, että vasta Norjan kansalaisuus tekee maassa asujista samanvertaisia. Kun olet maan kansalainen, sinua ei voida pitää ulkomaalaisena.

– Se on uskottavuuskysymys: Norjassa lain edessä pitäisi kaikkien olla samanarvoisia, mutta tietyissä asioissa Norjan kansalaiset ovat paremmassa asemassa, mm. jossain laina-asioissa. Samaten jotkut kalastuskiintiöt on varattu vain Norjan kansalaisille. Alitajuisesti se vaikuttaa myös, puolin ja toisin. Siinä on tietty turva, kun olet Norjan kansalainen. Tunnen olevani tasavertainen muitten kanssa ja osa Norjaa, Pietikäinen pohdiskelee.

Kysymys on myös käytännöllisyydestä: Kun asuu kaukana Oslosta tai Suomesta, on helpompaa uusia Norjan passi, sillä asian voi hoitaa lähiseudulla.

– Minun ei tarvitse luopua suomalaisuudesta. Ja onhan se hienoa, kun on kuningaskunnan passi! hän myhäilee.

– Aiotko pitää kaksi passia?

– Joo, nyt on kaksi passia. Käytän sitten jompaakumpaa.

– Entä kun Suomen passi vanhenee?

–  Uusin sen kyllä myös ja huolehdin siitä, että molemmat on voimassa, hän vakuuttaa.

 

Kolmaskin passi löytyy

Lauri Pietikäisellä on tällä hetkellä itse asiassa kolmekin passia.

– On Suomen viininpunainen europassi, Panaman merimiespassi ja punainen Norjan passi.

– Panaman merimiespassi?

– Koska meidän paatti M/Y Jacquelyne oli rekisteröity Panamassa, minun piti hankkia Panaman merimiespassi Panaman asiainhoitajan kanssa Espanjassa vuonna 2015. Se passi on voimassa vuoteen 2024, selittää Pietikäinen, joka toimi monta vuotta kalastajana ja valassafarioppaana.

 

Ei kiinnosta kaikkia

– Mulle ei ole koskaan tullut mieleenkään hakea Norjan kansalaisuutta! Se on ihmeellistä, mutta niin se vain on! Tromssassa asuva Outi Arola Bøckmann sanoo.

Hän on asunut ja tehnyt työtä Norjassa 24 vuotta.

Hän on pannut merkille, että tutut suomalaiset ovat viime aikoina puhuneet Norjan kansalaisuuden hakemisesta, mutta hänelle itselle ajatus on ollut niin vieras, että uutinen monikansalaisuuden sallimisesta Norjassa on jäänyt häneltä aivan huomaamatta.

– No koskas se tuli? Miten kummassa semmoinen on päässyt minulta ohi? hän ihmettelee.

– Lapsetkaan eivät ole enää pieniä, joten sitä ei voi syyttää… pitäisi varmaan olla aktiivisempi Suomi-yhdistyksessä niin saisi tietoa, hän miettii.

 

Supisuomalainen

Outi Arola Bøckmannille Norjan kansalaisuuden hakeminen tuntuu oudolta ajatukselta.

– Mää olen niin supisuomalainen! Lapsuudessa kuulin mummolta ja papalta niin paljon tarinoita sodasta ja itsenäisyyden merkityksestä. Olin myös partiossa ja me olimme aina itsenäisyyspäivänä sankarihaudoilla. Ehkä tämä kaikki yhdessä vaikuttaa siihen, että en voisi kuvitella olevani Norjan kansalainen, vaikka Tromssa ja Norja todennäköisesti tulee olemaan mun koti lopun ikäni. Ei täällä hassumpaa ole olla suomalaisena, Arola Bøckmann sanoo.

Hän pohtii mitä hyötyä olisi Norjan kansalaisuudesta. Pohjoismaalainen kun on Norjassa suurin piirtein samassa asemassa kuin Norjan kansalainenkin.

 

 

Eniten käytännön asia

Tromssansuomalaiselle Mari Hepo-ojalle Norjan monikansalaisuus tuli kuin tilauksesta. Toukokuussa 2020 hän on asunut maassa seitsemän vuotta ja toisen Pohjoismaan kansalaisena saa halutessaan Norjan kansalaisuuden pelkällä ilmoituksella.

Asian saattoi panna alulle kolme kuukautta aikaisemmin. Hän hankki tarvittavat paperit ja oli varaamassa aikaa poliisilaitokselle, mutta sitten korona sotki aikataulun.

–  Ajanvarauksen piti aueta huhtikuun 20. päivä, mutta se on yhä suljettu. Ei se minua haittaa, koska asialla ei ole minulle mitään kiirettä, Mari Hepo-oja kertoo.

Varatutkin ajat on peruttu toistaiseksi, ja ajan jo varanneita kehotetaan varaamaan uusi aika, mutta annetaan ymmärtää, että tämmöiset kansalaisuusasiat eivät ole korkean prioriteetin tapauksia.

 

– Hyvä voida äänestää

– Miksi haluat Norjan kansalaisuuden?

–  Niin kauan kuin Norja ei sallinut monikansalaisuutta, en edes harkinnut sitä. Haluan olla suomalainen! Mutta nyt kun on mahdollista olla molempia, aloin miettiä asiaa.  Ajattelin että olisi hyvä voida äänestää suurkäräjävaaleissa, ja enhän minä ainakaan menetä siinä mitään, Hepo-oja toteaa.

Hän katsoo asiaa myös käytännöllisyysnäkökulmasta.

– Jos Suomen passi menee umpeen ja tarvitsee passia, eikä ole Suomessa käyntiä juuri silloin, ja sitten pystyy hakemaan norjalaisen passin, niin onhan se käytännössä helpompaa, hän sanoo.

Hän ei aio hakea norjalaista passia nyt heti eikä ainakaan niin kauan kun suomalainen on vielä voimassa. Passilla on hänelle välinearvo.

– Eiköhän ne ole melkein samanarvoiset maailmalla, vaikka taitaa Suomen passilla päästä pariin useampaan maahan. Katson sitten mikä on tilanne, kun Suomen passi menee umpeen. Jos on Suomessa käynti silloin, niin hankin sen sieltä – jos ei, niin otan norjalaisen. Suomen passi mennee kyllä eelle!

– Tärkein mulle on mahdollisuus äänestää suurkäräjävaaleissa. Haluan vaikuttaa maan asioihin, kun kerran täällä asun. Se on mulle se suurin syy.

 

– Kysymys on vain kansalaisuudesta

–  Luuletko että Norjan kansalaisuuden saaminen vaikuttaa sinun identiteettiin?

– No sitä piti miettiä todella paljon! Se on ollut kynnyskysymys. Sitten tuli aivan pöljä tunne: Tuli semmoinen olo, että olen uskoton! Mari Hepo-oja naureskelee ja ihmettelee itsekin.

–  Tunsin huonoa omatuntoa ja olin vähän häpeissäni, että mitä olen nyt mennyt tekemään! Sitten ajattelin järkevästi ja sortteerasin omia ajatuksiani. Kysymyshän on vain kansalaisuudesta, enkä minä ole Suomen kansalaisuudesta luopumassa.

– En kuitenkaan usko, että tulen tuntemaan itseni enemmän norjalaiseksi tai vähemmän suomalaiseksi. Kyllä tämä minulle on eniten semmoinen käytännön asia. Enkä aio norjalaista kansallispukua hankkia söttendemaiksi vaan kyllä pidän sitä suomalaista, kunhan sitä päästään taas viettämään, Mari Hepo-oja sanoo.

– Norjan kansalaisuus on käytännön asia ja Suomen kansalaisuus sydämen asia, hän tiivistää.

Mari Hepo-oja eteläpohjalaisessa, vuonna 1922 tehdyssä Härmän-Isokyrön puvussa Tromssan satamassa vuonna 2018. Kuva: Anne Mäkinen