Nyttårstalen: Kvener utretter mye med lite

Eeventyyrihalu antaa meilet tarvetta tutkia. Kohatella ihmissiä, ymmärtämhään heijän kieltä ja kuuntelemhaan heijän muisteluksia.

Kvääni Leonhard Seppala:n juuret olit Tornionlaaksosta. Familia vajelti Ruijhaan missä Leonhard syntyi ja het panthiin uuet juuret Kieruassa. Raavhaana Leonard Seppala matkusti ulos maailmale, ja tääpänä tunnema hänet koiranhoion ja -ajamisen eeskävijänä. Hän oon parhaitten tunettu Seerumikilpailusta Alaskassa vuonna 1925 (tuhat-yheksänsattaa-kakskymmentä-viis). Kirjat, filmit, patshaat ja maailman pisin vetokoirakilpailu, Iditarod, oon kaikki tullut tästä kväänin sankarimuisteluksesta Amerikasta.

Kesälä mie olin kielireisula Naavuonon kväänin- ja suomenoppilaitten kanssa. Ryhmäkuva otethiin Leonhard Seppalan patshaan vieressä Junosuanossa. Myöhemmin Leonhard näytti olevan sukua yhen oppilhaan kans. Justhiinsa niinko Seppalala, Naavuonon koululaisila oon sukujuuret Tornionlaaksossa, mutta kasunheet ylös Ruijassa.

Mitä kvääni- ja suomenoppilhaat Naavuonosta päätävät tehhä myöhemmin elämässä met emmä vielä tiiä, mutta mie toivon ette het ovat tarpheeksi avona näkeämhään net maholisuuet jokka tule heijän keinola.

Uuet näkökulmat rikhaastuttaa meijät ihmisinnä ja tekkee meijän samfynnistä vahveman ja kuttuvamman.

Kväänikansa oon aina vaeltannu ja olema tunnettu siitä ette met ylivoitama kielen-estheet ja sopeutumma siihen samfynnhiin jossa met elämä. Piian se oon ollut myötä tekemhään kväänit näkymätömäksi, mutta meijän sopeutumiskyky näyttää kans voiman ja turvan mistä met piämä olla ylppeitä.

Mie olen sikkari ette se oon tämä kultuurinen lasti, jokka tekkee että met kväänit vielä tääpänä saama tehtyä niin paljon vähällä löytämällä ja ette hoksaama alternatiivisia ratkaisuja «mahottomille» probleemile.

2022 oli täynä pieniä ja suuria kväänivoittoja. Kristin Vollstad heilutti kvääniflakua voittopallilta kicksboksingin EM-kilvassa. Ingeborg Arvola sai Brageprisen hänen romaanista Kniven i ilden. Ja Kvääniteatterin premieerimukka veti helposti väkeä ja täytti salit vähilä varojla.

Kväänit tulevat enemän ja enemän näköville.

Paradoksi oon että samala ko met tulema enämen nävöle, silloin kans vihapuhetta meitä vasthaan voipi kasuta.

Negatiiviset kannat vahvistuvat ko ymmärys puutuu. Samfunissa missä met emmä kohattele toisia fyysisesti, annama muitten kuvata meile miten maailma oon. Situasuuni maailmassa näyttäät kunka tärkeä se oon ette ihimiset kohattelevat.

Nasjunaalisessa tutkimuksessa näkökannoista kansalisten minoriteetitten vasten saima tietäät, ette suurin osa Norjan kansasta ei ole koskhaan oppinu kvääneistä, ja net jokka oon oppinu jotaki, ovat oppinheet että met olema maahanmuutajia.

Ei se ole negatiivistä olla maahanmuutaaja. Oon monet syyt miksi ihminen hääty muttaa maasta maahan, monila ihmisilä oon tämä elämänkokemus. Mutta kväänit ei ole maahanmuutaajia Norjassa, usseimilla meistä ei ole semmosta elämänkokemusta.

Ihmisten vaeltaminen oon osa koko maailman histooria, kans norjan ja kväänin. Joileki kvääneile ja ruijan-suomalaisille muistelus matkasta Ruijhaan oon hirmu tärkeä, mutta monile meille tämä vaellus oon vaan pikku osa meijän histooriasta. Sillä ko meijän histooria vennyy pitkäle aijassa ja iässä, ja oon täynä muisteluksia eletystä elämästä, soppeutumisesta ja eventyyrihalluusta.

Menheenä vuonna Ruijan kvääniliitto piti kahta leiriä Ruottin kvääneitten ja lantalaisten kansa. Saima tuntea että meijän väen yhteinen kieli ja kultuuri oon elläävä ja ilman rajoja.

“Kun pieni lapsi nukkuu, se täyttää yhden kokonaisen huoneen” kirjoittaa suomen poeti Risto Rasa. Oktoberikuussa minusta tuli pappa pikkuselle piiale. Ajattele, että semmonen niin pieni voi olla niin suuri ja että hänen unesta oon tullut yks elemän tärkeimmistä asioista. Met haluama kaikki että meijän lapset voivat maholisin parhaitten. Että het kasuavat ylös turvassa ja hyvässä ympäristössä. Uutiset muistelevat meile maailmasta jokka oon täynä epävarmutta ja rauhattomuutta. Uuena pappana pandemia, kliima, sota ja polariserinki huolestuttaa minua.

Uskon että, justhiinsa nyt, oon erityisen tärkeä olla sopeutuvainen, ettiä uusia maholisuuksia ja säilyttää eventyyrihalun henki. Koska nyt met tarvitemma ihmisiä, jokka ratkasseevat melkhein mahottomia probleemia ja jokka ettivät toisenlaisa vastauksia. Ja sitten saatama kaikki sallia välilä sammuttaat uutiset ja pelkästhään olla huonhessa missä pikku lapsi nukkuu.

Tämän myötä mie toivon teille rauhalista uutta vuotta!

Kalttii: kvener.no

Eventyrlysten i oss gir trang til å utforske. Møte mennesker, forstå deres språk og høre deres fortellinger.

Kvenen Leonhard Seppala hadde sine røtter i Tornedalen. Familien flyttet til Ruija hvor Leonhard ble født og familien slo seg ned i Skjervøy. I voksen alder dro Leonhard Seppala videre ut i verden og vi kjenner han som en av pionerene innen hundekjøring. Han er best kjent for oss fra det store Serumsløpet i 1925 i Alaska. Bøker, filmer, statuer og verdens lengste hundeløp, Iditarod, er resultat av denne kvenske heltefortellingen fra Amerika.

I sommer var jeg med på en språkreise sammen med kvensk- og finskelever fra Kvænangen. Gruppebilde ble tatt ved statuen av Leonhard Seppala i Junosuando. Senere viser det seg at blant elevene er det slektsbånd til Leonhard Seppala. Akkurat som Seppala har elevene fra Kvænangen røtter i Tornedalen, men er vokst opp i Ruija.

Hva kvensk- og finskelevene fra Kvænangen velger å gjøre videre i livet vet vi ikke enda, men jeg håper de vil være åpne nok til å se mulighetene som dukker opp på deres vei.

Nye perspektiver beriker oss som mennesker og gjør samfunnet vi lever i sterkere og mer imøtekommende.

Kvenfolket har vandret i all tid og vi er kjent for å overvinne språkbarrierer og tilpasse oss samfunnet vi lever i. Kanskje har det bidratt til å gjøre kvenene usynlige for mange, men vår tilpasningsevne viser også en styrke og trygghet vi kan være stolte av.

Jeg er sikker på at det er denne kulturelle ballasten, som gjenspeiles i at kvener fortsatt i dag klarer å få utrettet så mye med små midler og ved å finne alternative løsninger på “umulige” problemer.

2022 var full av små og store kvenske seiere. Kristin Vollstad kunne vifte med kvenflagget fra seierspallen under EM i kickboksing. Ingeborg Arvola innkasserte Brageprisen for boka Kniven i ilden. Og Kvääniteatteri klarte med enkle midler å rigge scener som trakk fulle saler på sin premiereturne.

Det kvenske blir stadig mer synlig.

Paradokset med å bli mer synlig er at man også er mer utsatt for hets.

Negative holdninger forsterkes av mangel på kunnskap. I et samfunn hvor vi ikke møter hverandre fysisk, lar vi andre beskrive verden for oss. Situasjonen i verden i dag viser hvor viktig det er å møte hverandre.

I en nasjonal undersøkelse om holdninger til nasjonale minoriteter, fikk vi vite at de fleste i Norge aldri har lært om kvener, og de som har lært noe har lært at vi er innvandrere.

Det er ikke negativt å være innvandrer. Det finnes mange grunner til at folk må flytte fra et land til et annet, en livserfaring mange har. Kvener er likevel ikke innvandrere i Norge, og de fleste av oss har ikke den livserfaringen med oss.

Folkevandringer er del av hele verdens historie, også den norske og den kvenske. For noen kvener og ruijafinner er historien om vandringen til Ruija veldig viktig, men for mange av oss er våre vandringer bare en liten del av historien. For historien strekker seg lengre både i tid og rom, og er full av fortellinger om levd liv, tilpasning og om eventyrlyst.

I året som har gått arrangerte Norske kveners forbund to leirer sammen med kväner og lantalaiset fra Sverige. Vi fikk oppleve hvordan vårt folks felles språk og kultur er levende og grenseløst.

“Når et lite barn sover fyller det et helt rom” skriver den finske poeten Risto Rasa. I oktober ble jeg far til en liten pike. Tenk at noe så smått kan være så stort, og at hennes søvn har blitt noe av det viktigste i mitt liv. Vi vil alle at våre barn skal ha det best mulig. At de skal få vokse opp i trygge og gode omgivelser. Nyhetene viser oss en verden full av uro og kriser. Som nybakt pappa kan jeg bekymre meg over pandemi, klima, krig og økt polarisering.

Akkurat nå tror jeg det er ekstra viktig å være tilpasningsdyktig, se etter nye muligheter og bevare eventyrlysten. For nå behøver vi folkene som løser problemer som virker uløselige. De som finner alternative løsninger. Og så kan vi alle tillate oss å skru av nyhetene iblant og bare være i det rommet et lite barn sover i.

Med dette ønsker jeg dere et fredfylt nytt år.

Kilde: kvener.no