Agnes Eriksen. (Arkivfoto)
Kväänikirjailija Agnes Eriksen Porsangin Mouruniemestä alkoi kirjoittamhaan kirjoi koska hänen oppilaila ei ollu kirjoi.
Heidi Nilima Monsen
heidi@ruijan-kaiku.no
Ennen ko hänestä tuli pensjonisti, hän työteli kväänin kielen opettaajana. Hän oon kirjoittannu sekä oppikirjoja ette fantasiita.
– Oon ollu raskasta olla kvääninkielinen kirjailija. Rahhaa ei ole ollu, kielen puhhuujiita oon vähän ja kirjoittamisen lisäksi mie olen häytyny ettiit pränttääjän, tehhä reklaamit, myyđä ja lähättäät kirjat. Se oon vaikkee löyttäät kirjan ulosanttaajan. Usseimat ruijalaiset forlaakit sannoovat ette ei se kannatte anttaat mithään ulos minoriteettikielelä ko lukkiijoita oon niin vähän, Eriksen muistelee.
Eriksen oon kirjoittannu mm. kväänin kielen oppikirjat peruskoulhuun (Minun kieli – Minut aaret 1-7), kaksikielisen fantasiamuisteluksen Kummitus ja Tähtipoika (1-3, vuosina 2011 ja 2017) ja lorukirjan Piu pau paukkuu (2003).
Ilo luovasta työstä
Rahapalkkaa kirjoittamistyöstä ei ole juurikhaan tullu, mutta Eriksen meinaa ette vaikka hän oon kokenu raskaita aikkoi, hän oon kuitenki saanu kirjoittamistyöstä illoo ja se oon tuntunu hyvin tärkkeeltä.
– Jos sinula ei ole aivan hullui ođotuksii isoista myyntöluvuista mutta sie tunnet ette sinun kieli oon tärkkee ja sie tykkäät käyttäät sitä ja luođa sen avula jotaki uutta, minoriteettikirjailijan työ ei ole paha.
Uussii tekstii tarvithaan
– Alf Nilsen-Börsskogiki alkoi kirjoittamhaan vasta ko hänestä tuli pensjonisti. Vähemistökielissii kirjoi häyttyy anttaat ulos eri syystä ko ruijalaissii kirjoi. Se häyttyy ajatella niin ette litteratuuri oon yksi keino kielen elästyttämisheen. Aivan alussa met emme saata vaattiit muuta ko ette ihmiset kirjoittaavat, melkkein mitä vain, ko het tyhä kirjoittaavat, Agnes Eriksen meinaa.
Kvensk oversettelse av Liisa Koivulehto
