Skipskatten har alltid et skråblikk på tilværelsen. Her er den plutselig verre ute enn på drøye fire år. (Tegning: Wilfred Hildonen)

 

I denne lederen innser redaktøren at han bør godta beklagelsen og se framover. Han må bare få summet seg først. Da flakker som kjent blikket. Kvensk oversettelse lengre ned.

 

Etter at denne lederen ble publisert har Ruijan Kaiku fått leserreaksjon på at det bedre burde kommet fram at vi godtar beklagelsen. Det er bra sett. Vi er helt enige (red. anm.)

Gode pengesekk-anledninger hvor Ruijan Kaiku blir glemt og ikke nevnt – går det 1300 av på dusinet. Det redaksjonen gjør da, er å stirre oppgitt i taket, før vi hekter på oss entusiasmen og jobber videre.

Men vi er ikke naive av den grunn. Vi vet godt at sånne lavmælte folk som oss alltid ender sist. Så at NKF glemte oss i sitt innspill, var bare anledning nummer 1301 i rekken. Nytt skuldertrekk og fortsett å jobb. Problemet er at de glemte å glemme vår konkurrent. Lærepunktet er vel ordtaket om at ingen nevnt, ingen glemt.

Å skylde på forglemmelse er en skreddersydd ting. Rask syndsforlatelse grunnet teknisk feil og en motpart med særdeles kort tidsvindu før bordet kan snus. Er man virkelig så steil og utilgivende? Juledekorasjonen tok fyr og huset brant ned, men jeg sa jo at det stearinlyset nå i natt var en forglemmelse, så kanskje på høy tid å løfte blikket og gå videre?

Tenåringer roper at de glemte det, voksne tar ansvar. Uansett, årsaken til at redaksjonen i Ruijan Kaiku sjeldent maser for høyt om sine egne behov, er et presse-etisk forhold der vi som media skal være varsomme med å bruke våre egne spalter til å be for vår egen syke mor. Derfor trenger redaksjonen at noen andre gjør det for oss. For eksempel avisens eiere.

Skipskatten ble lovet nevnt, den føler seg glemt. Ruijan Kaiku er jo som en slags skipskatt på den store kvenske seilasen. Kanskje. Vi kan sikkert være andre symbolske ting også. Neppe gribb. Kirkerotte for eksempel, vi er blakke nok. NRK kvääni er skipshunden. Vi må evne å ha klørne både inne og ute, og vite forskjellen. Slik var det da den forrige kvenseilasen stevnet ut fra havna, for drøyt fire år siden, vi satte sjøben med busta reist og klørne sånn midt mellom ute og inne.

Og da skuta igjen tok landligge for nytt bytte av mannskap, det var i april i år, lå den samme skipskatten og tok livet helt med ro. Minnet mer om Pusur. Ryggen mot en taukveil, halen uvirksom mellom to utstrakte baklabber, framlabbene i kryss over en noe forspist mage. Blikket døsig, arbeidsledige værhår.

Vel, den er brått våken nå, skipskatten. Oppe og hoppe. Så hva skjedde? Fikk den rabies over natta? Eller var det nymannskapet på kvenskuta? Som i all stillhet snek seg innpå og helte en pøs isvann over hodet dens?

Det som i hvert fall skjedde, er at Ruijan Kaiku aldri er, og aldri har vært, et medlemsblad for Norske kveners forbund. Vi er satt til å jage kritikkverdige smågnagere på vegne av hele den kvenske seilasen, vi er ikke kapteinens kjæledyr.

Forslaget om å senke skuldrene er vi noe skeptiske til og kosepus i fanget kan NKF trygt glemme.

 

Unohduksiin ja laivakissan

Tässä johtokirjoituksessa redaktööri myöttää ette hän pittää hyväksyyt antheeksipyyđön ja kattoot etheenkäsin. Hän tyhä häyttyy saađa kovotuksi ensin ajatukset. Sitte kattonto oon sama terävä ko aina.

Sama tapattuu aina uuđesti ette ko rahhaa olis javossa, se Ruijan Kaiku tullee unheetetuksi ja jääpi mainittematta – semmoissii kerttoi mahtuu 1300 tusinhaan. Silloin redaksuuni tyhä kattoo frustreerattuna katthoon siihen ette meiđät taas valttaa tekemisen meininki, ja jatkama työtä.

Mutta emmä met sillä kuitenkhaan ole naiivit. Tieđämä oikhein hyvin ette tämmöiset hiljaiset ihmiset niin ko met aina jouttuuvat joukon hännile. Niin ette se ette Ruijan kvääniliitto omassa ulostulossa unheetti meiđät, se oon vasta numero 1301 pitkässä raiđossa.  Se oon vain kohauttaat olkapäitä ja jatkaat hommaa. Värrempi oon ette net unheetethiin unheettaat meiđän konkurentin. Oppii saattaa ottaat sananparresta ette ko yhtäkhään ei ole mainittu, ei yhtäkhään ole unheetettu.

Se soppii tietenki sannoot ette kysymyksessä oon unheetus. Noppee synttiin antheeksianto, kysymys oli tyhä teknilisestä vijasta, ja vasthaanottaajan takia oli kova hoppu ennen ko tila meni sivvu. Saattaako sitä tođesti olla niin kankkeeluontoinen ja antheeksiantamaton? Joulupyntit otethiin valkkeen ja talo paloi, mutta miehän sanoin ette se kynttilä viime yönä nyt vain sattui unhettuut palamhaan, ja eikö se olis jo aika kattoot etheenkäsin?

Teini-ikäiset huuttaavat ette het unheetethiin, täyđet oon eđesvastauksessa omista tevoista. Joka taphauksessa, syynä siihen ette Ruijan Kaijun redaksuuni harvoin äänheen matkii omista tarpheista, oon ette prässieettinen normi sannoo ette ko itte olema meedia, se ei ole kaunis jos omassa aviisissa paruma ommaa hättäämä. Sen takia redaksuuni tarttee muita ottamhaan vaarin siitä puolesta. Niin ko esimerkiksi aviisin omistajjii.

Laivakissan luvathiin mainita, nyt se tunttee ette sen oon unheetettu. Ruijan Kaikuhan oon yhđenlainen laivakissa suuressa kvääniseilaasissa. Mahđolisesti. Saattaahan meitä verrata muihinki tinkhoin. Niin ko kirkonrotthaan, olemahan sama köyhät. NRK Kvääni oon varmhaan laivakoira. Oli kunka oli, meilä häyttyyvät kynnet olla sekä sisälä ette ulkona, ja häyđymä tiettäät eron. Niin se oli ko eđelinen kvääniseilaasi lähti haminasta rappeet nelje vuotta aikkaa, met seisoima jalat haarassa, pusto pystössä ja kynnet vähä puolivälissä ulkona ja sisälä.

Ja ko kuunari taas otti maihin ja alkoi vaihettamhaan laivaväkkee, se oli tämän vuođen aprilikuussa, oli siinä aina sama laivakissa kaikessa rauhassa makkaamassa. Muistutti enämenki Garfieldii. Sölkä vasten köysivihtii, häntä vetelännä takakoippiin välissä, etukäpälät ristissä täyđen vattan päälä. Kattanto unisenna, viiksikarvat toimettomana.

No, nyt se oonki äkkii valpphaana, se laivakissa. Hyppää pysthöön. Mitä tapattui? Saiko se yhtäkkii raabieksen? Vain olisko se se kväänikuunarin uusi laivaväki? Joka sallaa naakki tykö ja viskas ämpärillisen jäävettä sen pään pääle?

Mitä nyt joka tapauksessa tapattui, oli ette Ruijan Kaiku ei koskhaan tule olemhaan eikä koskhaan ole ollukhaan Ruijan kvääniliiton jäsenplaađi. Meiđän tehtävä oon jaakastella huonotapaisia pikkujyrssiijöitä koko kvääniseilaasin puolesta, met emmä ole kapteinin ruokkoelläin.

Met emmä ole olheen sikkarit ehđotuksesta ette tyhä laskeet olkapäät, ja Ruijan kvääniliitto saapi vain unheettaat sylikissahaavheensa.