Onnenpaikka

Illustrasjon: Wilfred Hildonen

 

Se oli mystilinen ja houkuttelleeva taito, kaffinsumpusta poovaaminen.

 

Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Pienenä mie makasin paljon pöyđän alla. Tupapöyđän eli köökkipöyđän, se vaihetteli sen jälkhiin missä raavhaat istuthiin ja juothiin kaffii. Sukkasillani mie naakin raavhaitten pörässä, sillä ko seuraavaksi sommiin mitä mie tiesin ulkona tieraamisen jälkhiin, oli piilopaikka pöyđänkannen alla. Sieltä mie näjet kuulin kaiken mitä raavhaat puhuthiin. Piti tyhä tehđä ittensä huomaamattomaksi.

«Ulos sieltä!»

Sanothiin raavhaat siihen aikhaan jos sitä valitti eli muutoin tuli havaituksi. Sen takia piti olla näkymätön, ja jos makas hiirenhiljaa pöyđän alla, sielä sai maata rauhassa. Mutta korvat auki.

Siihen laihiin se aukesi meile kläpiile, raavhaitten mailma, siihen aikhaan. Tääpänä se oon päinvastoin, nyt oon paljon enämen hyvä jos oon nuori, ja paljon enämen huono jos kuuntelee raavhaita. Ja ko vähemän ette vähemän kuunelhaan sitä hyvvää mitä vanhiimiitten sukupolvi tiettää ja ossaa, met olema menemässä yhtheiskunthaan missä kaikila oon kova ääni, mutta kukhaan ei kuuntele.

Esimerkiksi se ette kuuntelee ko viskutethaan hyvvää ennustusta. Silloin pittää tiettäät kunka poovaaminen tapattuu. Kaffinporoista. Eli kaffinsumpusta, niin ko sitä vielä käskethään siinä paikassa missä mie kasusin ylös, mamman köökkipöyđän eli tupapöyđän alla Larsjorda 1C:ssä Vookissa.

Les den norske fortellingen her: Lykkerommet

Risti, ankkuri ja syđän – usko, toivo ja rakkhaus. Net kolme sannaa seisothaan mamman hauđala Alattion kivivaaran kivheen valkkeela kirjoitettuna. Niitten sannoin jälkhiin hän eli silloinki ko hän poovas. Hän ja muut vaimoihmiset tehthiin eron arkipäivälisen poovaamisen ja pyhäpoovaamisen välilä. Akripäivälinen poovaaminen oli arkipäivälisten assiitten ympäri niin ko elämä ja kuolema, ja kläpit ja ukko ja vielä värremät assiit. Pyhäpoovaamisessa kysymys oli harvinaisista herskuista niin ko justhiin nuot kolme fiinii sannaa; rakkhaus, usko ja toivo. Esimerkiksi mahđolisuuđesta päästä pöyrättämhään kaupungille.

Mamma ja usheimat hänen ystävistä, net käskethiin itteensä «Kaffiämmiksi», rakastethiin tanssaamista. Se oli perjantai- ja lauvantai-illoila ette pääsi tanssaamhaan, ja päälimäisenä toivetlistassa oli hyvä vanhaa finmarkkulaisswingi. Kuusi taktii ja vähän hulluttelluu, se oli pyhänaijan unistus. Jos ei löytyny kavaleerii mikä olis tullu ja kysyny tanshiin, silloin mamma ja muut vaimoihmiset tansathiin  tansiklubila keskenhään. Grand hotell oli se paikka, sielä oli elläävii muusikkeriita omine instrumenttiinensa. Sielä sitte päästhiin tanssaamhaan swingii ja likitangoo, siinä mamma oli oikhein seppä.

Mammala oli isotveljet mikkä olthiin sepät tanssaamhaan tangoo. Net olthiin kovviin sotavuossiin aikana opettanheet hänele sen tansin. Hän seisoi niitten varphaila ja tartatti kiini, ja siihen laihiin hän oppi askelheet ja rytmin.

Kenen mamma ja muut poovaamaseuran vaimoihmiset saathiin kavaleeriksi, se ei ollu hyvä koskhaan tiettäät, ja pahhiin pölkö oli siitä ette mies päästi ottheen juuri kesken swingii. Silloin saattoi lenttäät takapörin kattoojajoukkhoon. Eli kaattaat laattiikaikkuujan. Hyvä poovaus etukätheen, se saattoi vamistaat menestyksen tansilaattiilaki, ja päivää jälkhiin poovathiin sen ympäri ette kenen kansa het olthiin tansanheet. Niin, jos onnettomuuđeksi oli unheettannu sen eli poistanu sen päästä.

Se oli mystilinen ja houkuttelleeva taito, kaffinsumpusta poovaaminen. Se kunka sumppu jakkaintui valkkeessa kupissa, se oli ko kartta ja kompassi mikkä näytethiin suunan elämän vajeluksele. Se piti olla oikkeeta keittokaffii, silloin sumppu maalas kupphiin selviimät «penselinjäljet.» Kaffi käytti ittensä valkkeela porseleenikankhaala vähän niin ko akvarelit, se huilas ympäri ja teki pikku maalauksii mitä kokenheissa käsissä saattoi selvittäät ja tulkata. Issoimat sumppumolot tietenki menthiin hopusti kaffikattilan pohjhaan, mutta hienomat hituiset ja «kaffitomu» jäi jäljele ja tarttui porseleenhiin ko kaffin juothiin. Se oli sekä näpperä ette luvalinen konsti täristäät vähäsen kaffikattilaa niin ette sumppuu jäi kansa seuraavalle poovattaavale.

Siinä olthiin reekelit ette kunka kaffinsumpusta poovathiin. Koko kouralinen reekeliitä mitä uskolisesti piti nouđattaat. Mie opin net varhain ja muistan net vieläki. Mamma kyllä hymmyilis ja sanois ette se oon oorningissa jos se tietäis ette mie nyt aijon jakkaat reekelit muitten kansa. Se olis sanonu ette poovaus oon vanhaa ja fiini tapa mikä ei saa hävitä, ja se tykkäis ette sen jajethaan etheenpäin niin ette se ei unheetu. Lisäksi, mie olen ajatellu, mamma joka oli niin hyvä näkemhään tulleevaisuutheen, olis sikkaristi vinkanu minun framile pöyđän alta ja sanonu ette mene ulos tieraamhaan. Siis jos sillä olis ollu jotaki sitä vasthaan ette mie paljon vuossii jälkhiin tulisin jakamhaan poovausreekelit kväänikansan ja muitten kiinostunheitten kansa. Siksi, ilman enämppii ihmettelemissii, tässä oon reekelit turvalisheen ja hyvhään ja luotettaavasti totteinutethuun poovaamisheen:

Lukumääräreekeli: Kerrala kaffinsumpusta poovathaan tyhä yhđele ihmiselle.

Uuđestipoovausreekeli: Samale ihmiselle saatethaan poovata pörästä uuđesti jos se ei ole tytyväinen ensimäisheen ennustuksheen. Uuđesti saattaa poovata sama ihminen joka poovas ensimäisenki kerran eli sitten toinen ihminen. Samoista sumpuista ei kuiten koskhaan saa yhđele ja samale ihmiselle poovata ko yhđen kerran. Toista poovauskerttaa varten häyttyy olla uusi kaffikupilinen. Kuppi kyllä saapi olla sama, mutta sumpun pittää viruttaat pois ja juođa uuđenkupilisen (katto kansa katumuspesoreekeli alapuolela). Joka taphauksessa häyttyy välttäät sitä ette tulis poovatuksi toisen kaffikupista. Siitä tullee onnettomuutta kaikile, kansa sille jolle ensistä poovathiin ja sille joka poovas.

Kiertoreekeli: Kaffinsumpusta poovatessa kaikki valmistelu tapattuu myötäpäivhään. Kaffikuppii kansa kierethään myötäpäivhään. Eli kellon suunthaan, sanothiiin ennen ko kellonviisarit menthiin pois muutista. Pääreekeli oon ette se jolle poovathaan, kierttää itte ittensä kuppii, vaikka tämän saattaa tehđä kansa poovari jos se jolle poovathaan, unheettaa tämän tärkkeen valmistelun. Ensin juođhaan kaffin, sitte kupin kierethään. Poovarille saatethaan anttaat luvan kierttäät kupin, parempi kuitenki ette kupin kierttää se jolle poovathaan.

Se oon kaksi mahđolista konstii kierttäät kaffikuppii. Joko niin ette pittää kuppii toisessa käđessä ja rauhalisesti kierttää sen kolme kerttaa ympäri toisela käđelä. Tahi ette kuppii ei kieretä sen ittensä ympäri mutta sen sijhaan kierätethään rauhalisesti ympäri ilmassa. Joka taphauksessa kolme kerttaa, ei enämppää eikä vähemppää. Jos pöyđän ympärillä istuu usheempi joka kutissee halusta tulla poovatuksi, pittää jokhaiselle poovata vuoron jälkhiin myötäpäivhään pöyđän ympäri. Aurinko se valaissee, sitä pittää seurata kansa poovauksessa.

Jatkuu ensi kerralla…