Paljon pienii helmii

Helmistä oon tehty helminauha. Kuva: Liisa Koivulehto

Populäärin musikki- ja tanssiesityksen Merenneiđon helmet nähthiin viimin Tromssassaki.

 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

 

Ruijan kveeniliitto ja Tromssan ruijansuomalainen yhdistys-Norskfinsk forening i Tromsø oli yhessä pyytänheet ette Astrid Serine Hoel, Anne Margaret Nilsen ja Trygve Valdemar Beddari tois Merenneiđon seenile vielä yhen kerran. Het esitethiin Merenneittoo viimi vuona liki viiskymmentä kerttaa Finmarkussa ja Tromssassa, mutta ei koskhaan Tromssan kaupungissa.

 

Nyt se oli mahđolisuus Tromssan kaupungissaki mutta piian se oli vattatauti joka teki sen ette monet oli joutunheet jäämhään kothiin. Publikummii oli 35 henkkee mistä yheksän oli lapsii. Esitys oli Hålogaland teatterin kafeean seenissä.

Esitys oon Hoelin ideea. Hän halusi tehđä tanssiesityksen ja otti kontaktii Nilsenhiin ja Beddarhiin ja esitys syntyi yhtheistyössä.

Hoel oon kans hommannu esityksen naisväjen kaunhiit hamheet mikkä oon sammaa kangasta ko kväänipuku. Net oon tehty Uslussa.

 

Seeni oli pimmee ja jännittäävä. Sielä oli merenpohja, ristirääppii, helmii ja raakkui. Monet lapset olthiin ensimäisen kerran teatterissa.  Pienimätki jaksethiin kattoot esityksen. Siinä oli soppeevasti liikettä ja musikkii heileki – vaikka se oli vähän vaikkeeta pyssyy vaiti silloin ko musikki oli pitkää ja hiđasta.

Ko Trygve Beddari oli laulanu «Hyvän illan» vähän aikkaa se kuului ensimäisestä rivistä ette «Min mummi synger den til mæ». Beddari pelasi vetopellii ja kanteletta ja muisteli välilä ja sillä laila esitys meni etheenpäin. Musikkii oli monta sorttii: polskaa ja tangooki ja viimiseksi masurkkaa.

Lapset oli herkät hoksaamhaan ko esityksessä välilä puhuthiin muutaman sanan suomee eli kväänii: runonlaulaja. Esityksen jälkheen Leon kysyiki Anne Margaret Nilseniltä: «Kan dokker alle ordan på finsk?» mihin Nilsen vastasi ette ei hän ossaa mutta hän oon oppinu vähän. Leon hunteerasi ja vastasi ette «Min mamma kan alle.»

 

Astrid Serine Hoel loisti seenilä. Hän oli niin tässä paikassa, tässä ja nyt. Lapset kattelivat ihmessä ette oonko hän oikkeesti muuttunu merenneioksi – hän oli notkee ko kärmet ja kiilttäävä ko kala.

Anne Margaret Nilsen näytti ittestä aivan uussii puolii Meriraukkana. Hänen ei tarvinu sannoot ko ”Pöö!” niin pienimät lapset ei tohtinheet kattoot.

Vähän vanhemat lapset olthiin selkkeesti vihaiset ko Meriraukka otti Serinen helmen – ja tytyväiset ko Serine ei antanu ylön vaan haki sen takaisin.

Publikummi tykkäsi

– Ammattimainen esitys, sopi sekä lapsile että aikuisille. Musiikki ja laulut olivat hienot, Anne Mäkinen sannoo.

– Tämä oli oikhein soppeeva, meinaa Merethe Eidstö.

Hänen uusin lapsi näki koko esityksen kantopussista isän sylissä mutta ensimäinen, joka oon liki kolmivuotinen, istui omassa toolissa ja pelkäs Meriraukkaa vähän.

– Aluksi Meriraukka oli tyhä joku figuuri mutta sitte ko Meriraukka alkoi parkumhaan ja se näytti tuntheita, se oli vähän liian jännittäävä, Eidstö muistelee.

– Entä Merenneito?

– Astrid oli niin hyvä tanssaamhaan, hän oli ko kala. Hän oon oikkee skyyespilleri! Eidstø sannoo.

– Esitys oon hirmu hyvin tehty. Tässä oli soppeevasti jännitystä, sen näki ette lapset olthiin myötä koko aijan, Anna-Kaisa Räisänen meinaa.

– Ei ollu liian lapsellinen, mulle justiin sopiva. Hiukan kyllä pelkäsin Meriraukkaa, mut onneks istuin vähän kauempana näyttämöstä, Ulla-Maija Ahokas naureskellee.

– Ja Merenneito oli tosi upee! Hänen tanssi teki syvän vaikutuksen, katsoin sitä suuresti ihaillen! hän praamasi.

 

Språkundervisning

Anne Margaret Nilsen tok seg tid til å snakke med de yngste publikummere. Leon (6) fortalte Nilsen at hans mamma kan alle ord på finsk.

– Kan du si Hei på finsk, kanskje? spurte Nilsen.

– Ja, svarte Leon bekreftende.

– Hva er Hei på finsk da? spurte Nilsen videre.

Leon måtte ta en tenkepause.

– På en måte kan det være Terve, men det er og mange andre måta, det husker jeg ikke… Ja, Heippa, det kan du også si.