«Puhdas suomi» on pelkkää legendaa

 

Niinsanottu «puhdas suomi» on illuusio.  Suomen murteet vilisevät lähikielistä lainattuja sanoja, jotka ovat täysin käyttökelpoisia Norjan kveenimurteissa. Suomen yleiskielessäkin on ruotsinkielisiä lainasanoja vaikka huru mycket.

Muutama vuosi sitten ilmestyi Gummerukselta sanakirja Suomi-murre-suomi, tekijöinä Riikka Tervonen ja Mikko T. Virtanen. Sanakirjassa on lähes 10 000 hakusanaa suomen maakuntien murteista. Päälähteinä ovat Helsingin yliopiston sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen arkistot sekä aikaisempi murrekirjallisuus.

Murresanakirja on tehty huumori silmäkulmassa matkasanakirjaksi maakuntiin. Matkalla vieraillaan kahdeksassa kohteessa: Karjala, Stadi, Turku, Tampere, Savo, Pohjanmaa, Oulu ja Lappi. Sanalistojen lisäksi kirjassa on maakunnissa pärjäämistä edistäviä asiointilauseita.

Kirjan tekijät toteavat, että vaikka mitään yhtenäistä esimerkiksi Savon tai Lapin murretta ei ole olemassa, heimotyypittelyt ja alueisiin liittyvät murrepiirteet ovat tärkeä osa alueen identiteettiä, kuten esimerkiksi Stadin slangi on vahva helsinkiläisyyden symboli.

He myös muistuttavat että kieli elää käyttäjiensä kautta: Eri ihmiset puhuvat eri tavalla, ihmiset puhuvat eri tavalla eri tilanteissa, ja eroja voi olla myös saman paikkakunnan sisällä.

 

Tuhansia lainasanoja

Jo kirjan takakannen esimerkkilauseet tuovat mieleen Norjan kveenimurteet:

–  Lähemäkö hantlamhan? (Lappi) (Skal vi dra og handle?)

– Voit sä londii huntin? (Stadi) (Kan du låne en hundrings?)

– Sopik tää kellanen pluussi mul? (Turku) (Passer denne gule blusen til meg?)

– Fölijääkkö sä?  (Pohjanmaa) (Følger du med?)

Suomeen on lainattu ruotsista aina, satojen vuosien ajan. Yli puolet suomen lainasanoista on tullut ruotsin kielestä tai sen kautta. Ruotsin lainasanoja suomessa lasketaan olevan noin neljä tuhatta. Vanhimmat ruotsalaiset lainasanat ovat 800-luvulta jaa.  Näitäkin vanhempia ovat balttilaisiset, germaaniset ja slaavilaiset lainasanat.

Suomen kieleen on lainattu ja lainataan koko ajan uusia sanoja naapurikielistä ja kauempaakin, kuten englannnista.

Miksi  kveenien olisi pitänyt ja edelleen pitäisi välttää lainasanojen käyttämistä kun näin  ole tehty muuallakaan? Lainasanojen käyttäminen on merkki kekseliäisyydestä ja joustavuudesta.

Pitää myös muistaa että hyvin suuri osa kainulaisia ja ruijansuomalaisia tuli Norjaan 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin suomen kieli oli aivan toisenlaista kuin nykysuomi. Esimerkiksi telefuunille ja elektrisiteetille keksittiin suomenkieliset sanat vasta 1900-luvulla. Plastiikka ja reklaami ovat 1900-luvun keksintöä, ja niille kehitettiin suomenkieliset sanat vasta 1940-1950-luvuilla.

Hyvin monet kvääninkielen muka norjalaisuuksina pidetyt sanat ja ilmaukset ovat hyvin voineet tulla suomesta.

 

Suomea vai kainua?

Tervosen ja Virtasen hauskassa kirjassa on satoja esimerkkejä suomalaisten puheista, jotka yhtä hyvin voisivat sopia kveenien suuhun. Eniten tällaista yhteistä sanastoa on rannikolla Helsingistä Ouluun sekä Lapissa, mutta myös Tampereella.

Seuraavassa poimintoja Suomi-murre-suomi – kirjan sanalistoista.

Viereinen, kainunkielinen sana löytyy kainun kielen nettisanakirjasta Nettidigisanat http://sanat.oahpa.no/fkv/nob/

Tampereen murre  (vrt. kainun kieli)

hantuuki – hantuuki

jelppiä – auttaat

kakko – kakko

konki – kangi

plokata – plokata

rensseli – ranseli

tuuki – tuuki

vekslata – vaihtaat

vylli – fylli

vunteerata – hunteerata

Tamperelaisten kotien huonekaluja ovat esimerkiksi karteroopi ja komuuti ja vieraita trahteerataan, aivan samoin kuin Norjan kveenitkin saattaisivat tehdä.

 

Pohjanmaan murre   (vrt. kainun kieli)

fiini – fiini

flinkki – seppä

friski – tervet

kaffeli – kahveli

kaffifati – kaffifati

knappi  – knappi

olla följys – seurata

ploosata – puhalella, puhalttaat, tuula

siikata – kattoot

tyyrätä – tyyrätä

viisata – näyttäät

väsky – väsky

Pohjanmaalla viljellään rööpöttereitä krekoolissa.

 

Oulun murre  (vrt. kainun kieli)

akuraati – tarkka

avviisi – aviisi

färski – veres

kahaveli – kaffeli

kartiini – kartiini

klaarata – klaarata

klaari – klaari

kuukata – kokata

kööki – kööki

lööki – lööki

matrassi – matrassi

nötteri – nötteri

oorninki – oorninki

peltti – vyö

piili – piili

pottu – pottu

preivi – preivi

tänäpänä – tääpänä

räknätä – räknätä

sortteerata – sortteerata

tiima – tiima

tormi – tormi

veres – veres

väävistooli – väävi

 

Lapin murteet

Lapin murteiden hakusanastosta ei löydy kovinkaan paljon ruotsalaisia lainasanoja  –  vaikka niitäkin on, kuten hunteerata ’miettiä’, pelata ’soittaa’,  reistata ’yrittää’ ja ruukata ’olla tapana’-  vaan enemmän muita yhteisiä sanoja, esimerkiksi verbit ajjaa, hihtaa, hiljastua ’myöhästyä’’,  juovattaa ’seurata’, kasuta, kiikkua ’kiivetä’, kirvata ’kirota’, kokkointua, lähättää, mainoa ’ihmetellä’, naakia ’hiipiä’, pöljätä, saarnata ’puhua’, saattaa ’osata, voida’ ja öksyä ’eksyä’ sekä lukuisia substantiiveja.

 

Kainun kielen «omituisuudet» esiintyvät suomen murteissa 

Kainun kielen joissakin murteissa esiintyvä sanojen ”venyttely” on varmasti outo suomen kielen puhujalle, joka on kuullut lähinnä vain nykysuomen kaupunkilaista puhetyyliä. Sama venyttely löytyy kuitenkin esimerkiksi Pohjanmaalta. Pohjanmaalla on myös tapana pidennellä sanan loppupään vokaaleja, kuten esimerkiksi sanoissa jumalatoon, kalakkuunen (’kalpea’), kaupootella, kirioottaa (’kirjoittaa’), lautaanen (’hylly’), makoonen, metiäänen/mötiäänen (’mehiläinen’), olla tinoos (’olla humalassa’), poikkaasta (’katkaista’) , puukkoo,  vasituunen (’vakituinen’)  jne.

Kainun kielen erikoisgeminaatio (esim. ’Anna mulle leippää!’ ) on toinen piirre mitä pidetään vieraana. Sitä löytyy Suomessa kuitenkin sekä lännessä että idässä!  Erikoisgeminaatio ilmenee siten että k, p, s ja t geminoituvat eli niitä tule kaksi silloin kun niiden jälkeen on pitkä vokaali (-aa, -ee, -ii, -oo, -uu, -yy, -ää eli -öö), esimerkiksi  aikkaa, aukkee, harttii, maittoo, rauttuu, synttyyt, menkkää, perinttöö. Sama ilmiö on ollut ennen useissa suomen murteissa. Lounaismurteissa sitä tapaa vieläkin (’Mitäs vikka täsä on?’) ja savolaisalueen itäosien murteissa, esimerkiksi Rääkkylässä.

Joidenkin pyssyjokilaisten puheessa säilynyt denttalispirantti đ – mikä lausutaan lähes kuten englannin th-äänne –  kuului sekin ennen suomen murteissa. Se on samassa paikassa missä nyt on d kirjasuomessa. D tuli suomen  kirjakieleen – 1500-1600-luvulla – siksi että ei tiedetty miten đ-äänne kirjoitettaisiin.  Se saatettiin kirjoittaa d tai dh. Kirjain d lainattiin kirjasuomeen ruotsista. Vieraan d-äänteen oppiminen on kestänyt suomalaisilta monta sataa vuotta.  Rauman seudulla đ-äänne oli käytössä vielä 1900-luvun alussa.

 

Johtopäätös

Ihmiset, jotka eivät tunne suomen murteita, saattavat vahingossa uskoa ja väittää kainun kielen eri piirteitä omituisuuksiksi. Useimmassa tapauksessa piirre löytyy kuitenkin jostain suomen murteesta. Suomalaisen kannattaisi tutustua oman kielen murteisiin niin ymmärtää paremmin kainun kieltäkin  – ja vastaavasti: Kainun kieleen tutustumalla oppii suomen kielen historiaa.

 

 

Kommentaari: Liisa Koivulehto