Riekko

Riekko kerkis vaihtamhaan talvipuvun novemperikuun alussa. (Kuva: Liisa Koivulehto)

 

«Läxin minä suwi yönä käymään,
Sijnä laxos kusa kuuldelin päiwän,
kusa linnut lauloit,
Metsä kanaiset pauhoit»

 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

 

Vanhaassa kansanlaulussa laulaaja kulkkee laksossa ja kuuntelee linttui ja mettäkannoi. Moderni ihminen ei ymmärrä mikä mettäkana oon.

Selitys löyttyy kirjoista. Näjes, 1500-luvula riekon tunnethiin nimelä metzecana. 1600-luvun lintukirjasta löyttyy metzekanna, ja riecko tuli vasta 1745. Muita nimmii oon mehtikana, mettikana, mehtäskana ja outariekko.

Tääpänä riekko oon melkkein häviny etelän mettistä.

Usseesti oon vaikkee erottaat mikä oon outariekko ja mikä oon tuntuririekko eli kiiruna mutta jos sie näjet riekon mettässä se oon ylheensä outariekko. Outariekola oon kans lujempi nokka ko kiirunalla.

Riekko ellää tunturikoivukossa ja syöpi koivuin silmui eli knuppii.

Riekko oon talvela aivan valkkee. Kevhäälä, kesälä ja syksylä se oon ruskeen ja valkkeen kirjaava.

Kevhäälä ko linnuila oon peli- eli leikkiaika riekkokoirhaan silmiin yläpuoli punainen.

Riekko pyssyy pinnala pehmeessäki lumessa ko sillä oon karvaiset jalat niinko jäneksellä. Sen latinankielinen nimi Lagopus lagopus merkittee jänisjalkkaa.

Ko oon kova pakkanen ja lumi oon pehmeetä, riekko mennee lumen alle kiepphiin. Kieppi anttaa suojan petoelläimiltä ja kylmältä. Jos hanki oon kova ja tivis, kieppi ei onnistu.

Nimi riekko saattaa piian tulla verbistä riekkuut mikä eri dialektiissa merkittee sammaa ko joku oon vallaton ja hän mellastaa eli remmuu eli parkkuu ja rääkkyy. Tämä ei kuitenkhaan ole sikkari. Joissaki dialektiissa riekko oon kans ’raju ja vallaton nuori hevoinen.’

Riekko oon Suomessa Peräpohjolan maakuntalintu.

 

Kalttiit: Kaisa Häkkinen: Linnun nimi (2003), Suomen sanojen alkuperä-Etymologinen sanakirja (1992), Antero Järvinen: Maakuntalinnut (1995), Wikipedia, oulu.fi/northnature