Röpi ja Lenti

Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen

 

 

Ushein ilma Kelviikin ylipuolela oli täynä sulkkaa, eikä koskhaan yhtä paljon ko silloin ko pikkuvenheet palathiin fiskureisun jälkhiin ja laskethiin fieruhaan eli kaajan vierheen korjaamhaan kalloi. Silloin koko taivas heti kuhisi nälkäissii kajaviita, niitä kokkoontui kiini ko se näytti niin ko herskuin päälä olis henganu löyhä lumipallo.

Kajavalla oli huonot pöytätavat, se varasti ko korppi. Häijyki se oli, ja loukkaantui verisesti jos joku syöksätti ja varasti sen mitä se itte juuri oli varastannu: pikkupalan lihavaa maksaa, turskanmaakasta löytynheen puoleksi sulanheen sillin, pikkusaiđan makkeen korvaruođon, plyijynraskhaan selkäruođon. Net olthiin enkelit ja rosvot, jokhainen.

Kajava oon ilmassa koko akrobaatti, mutta ko tuhanen siivelistä villittyy näkkee tyhä kalanjäämät, vahinko oon sikkari. Niin ette luultava oli ette net kaksi kajavaa, mikkä Kelviikin kläpit yhtenä päivänä löyđethiin fieruasta, olthiin osanheet toinen toisheen ja tormanheet yhtheen.

Raanakko pörröpää kajava, ja klenkkajalka melkhein tyrmä-
intynny kairo. Tarkemin sanoin pienempi harmajakajava ja toinen valtava mustasölkäkairo; tässä oli kyllä laskeutumishoito sekkaintunnu siiven
kansa, ja kumpiki törmäny maahan.
Merkilinen näky, net kaksi yhđessä. Tavalisesti kajava kantelee kairon pääle – se ko sattuissa nappaa myötä hyöhenpojan. Mutta näytti ette vanhaa vihanpito oli häviny törmäyksessä, sillä ko nyt net olthiin löytänheet toinen toisen ja piđethiin yhtä. Ja vielä enämen nyt kläppiin lijetessä. Nokka kiini, pölkö silmissä ja kylki kyljessä net käveleskelthiin pitkin Kelviikin fieruaa. Tässä piti toimiit, päätethiin kläpit, ja paikan lintumaailman parhaaksi. Kläpit laukothiin raavhaitten tykö.

Het muistelthiiin lintuhuolen ensiksi vasthaan tulheele. Muutamalle miehele. Joka katteli tyhä kläppiin pään yli, kakoi ja sanoi ette kajavahoiđon ratkaisu oli yksinkertainen. Hän sanoi:

«Mie piđän ette tet tarttetta itte hunteerata assiita tarkemin. Niin ette hus siitä!» Hän komensi kläpit tiehensä.

Ja nyt ko kläpit olthiin saanhet ratkaisun, het laukothiin takaisin fieruhaan. Het freistathiin napata siiveliset uhrit kiini, mutta silloin tuli mustasölkhään liikettä. Se oli sikkaristi ottanu uuđen pikkuveljen siippiin suojhaan, sillä ko se nokki pahasti jokhaista auttaavaa kättä mikä varroovasti freistas lijetä. Kläpit kumpustelthiin pörässä, ja lopulta muutamat issoimista kläpiistä saathiin mustasölän siđotuksi ja päästhiin kansa harmajakajavan kimpphuun.

Kumpiki omassa kangassäkissä kajavat vielä samana iltapäivänä frahđathiin Vookhiin. Reisu meni hopusti aukkeimessa peilivenheessä tyvenellä merelä; enniiten merenkäynttii oli kyllä säkkiin sisälä, net keikuskelthiin ja hypiskelthiin venheen pohjala ittestänsä. Säkit frahđathiin kothiin mamman tykö.

«Ikävä assii, mutta hän sanoi ei,» sanoi mamma, siinä ko seisoi ja pällisteli telefooninröörii omassa nyrkissä. Tämä tapattui heti ko kläpit olthiin tulheet kothiin ja näyttänheet hänele kangassäkit.

Mamma meinas elläintohtorii Alattiossa. Mamma oli pyytäny kaunhiisti ette hän tulis ja auttais, mutta se sanoi ei. Elläintohtorin resepti oli, mamma sanoi, ette met häyđyimä nielä katkeran pillerin ette anttaat elämän mennä ommaa keinoo, ja ymmärttäät ette työnankara elläinystävällinen tohtori kielttäytyi käymästä akuttimukkaa ja ajamasta piililä tiimoittain ulos meren saarheen tyhä sillä meiningillä ette anttaat medisiinilistä appuu alakuloiselle harmajakajavalle ja pahankuriselle mustasöläle ja luoja tiettää minkälaisile muile elläimille. Sitte se oli viskanu röörin. Ensin kuiten kysyny että olhaanko met oikhein täyđessä järjessä.

Mamma kokos ittensä ja laski röörin, kattoi uuđesti huolestunheena kangassäkkii. Nyt säkiissä näytti olleevan rauha, siinä ko net hengathiin ja niin ko kuunelthiin ja ođotethiin.

Kellarhissa, mamma hoksas, sielä niitten kahđen linnunpöläkkheen passais olla. Sielä oon pikipimmeessä suojaisa ja vilpoisa olla, se sanoi, justhiin niin ko Kelviikissa ko aurinko laskee.

Meiđän sulalisten ruokkolasten uusi adressi oli pesoloma kellarissa. Yksinkertainen ja hyvä loma, missä oli punaiseksi maalattu betongilaattii, seinät, mikkä joskus olthiin olheet keltaiset, ja vielä katossa ulvosveđettävät narut ette sai hengastaat vaattheita kuivaamhaan, ja plastikukkura täynä kliippoi. Kajaviitten onneksi pappa oli poissa, pappa olis kyllä ehđottannu ette harmajakajavan ja mustasölän hengastettais kuivaamhaan vaatetnarule.

Kläpit laskethiin vettä paatiammheesseen ja ođotethiin kiini ko se kulkui yli reunan ennen ko het aina levottomampanna aukaisthiin kumpiki oman kangassäkin.

Pitkhään aikhaan ei tapattunnu mithään, mutta sitte kairosäkki rohkentui. Valtava, liikkumaton nokka pisti ulos, ja sitte äkisti lintu seisoi laattiila. Se silmi kläppii mystiselisesti samala ko kajavaki ryömi ulvos.

Ensimäiseksi kajavat nähthiin, jos sitte haluthiin, vellimaljan missä oli juomavettä. Ja vanhoita paittoi ja peittoi nakottunna tänne tuone ympäri huonetta niin ko makka issoi ja pienii pessii.

Net kastethiin Röpiksi ja Lentiksi. Sillä ko toinen melkhein saattoi lenttäät, toinen tyhä röpistellä. Ja siihen laihin met saima kajaviita meile kothiin, ei tyhä istumhaan lyhtytolpan päähän ja aiđan pääle eli seisoskelemhaan talon harjale ja siljonurmele, mutta kansa kuljeskelemhaan ympärins pesokellarissa.

«Ja teiđän omassa paatiammheessa!?» niin ko joku sen sanoi.

Parhaansa kläpit olthiin tehnheet Kelviikin elläinmaailman hyväksi. Mutta triivastuthiinko kajavat kansa meilä, se jäi vielä nähtäväksi. Itte mie en koskhaan nähny niitä erikoisen iloisenna tahi surulisena, siinä ko mie naakin alas kellarintrappui, ravotin ovvee ja näjin net seisomassa yhđessä keskelä kellarin laattiita. Nokka kiini, kattelemassa rauhattomasti tänne tuone, ohuviitten lattajalkkoin päälä, niin ko olis ollu vaffelisyđän kummassaki jalassa.

Mie en koskhaan nähny ette kumpikhaan kajava olis hymmyily. Sitä mie hunteerailin siinä ko illala makasin sängyssä ja piti nukkuut. Mie ristin käđet, tuijotin katthoon ja ajattelin niitä jokka nyt asuthiin meiđän omassa kellarissa.

Röpi ja Lenti; met kläpit unistelthiin ette kajavat heti saatais taas palata heiđän oikkeesseen kothiin. Kalanjäämätuiskhuun Kelviikissa.