Rujonkaunis tarina Ruijan rannoilta

Tuula Väisänen: Ida
Nordbooks 2017
ISBN: 9789523152670

Tuula Väisänen on kirjoittanut koskettavan romaanin suomalaisen orpotytön elämästä Ruijan rannoilla 1800-luvun lopulla.

Päivi Alasalmi

Esikoiskirjailijana keväällä 2017 romaanilla Ida (Nordbooks) debytoinut Tuula Väisänen on tehnyt mittavan uran teatteritaiteen parissa. Alunperin kajaanilaislähtöinen teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja asui Etelä-Suomessa Tampereella ja Turussa 20 vuotta.
– Tulin Lappiin esittävien taiteiden läänintaitelijaksi 2007. Kun lopetin läänintaiteilijan työt 2012, olimme jo ostaneet talon Sinetästä, pienestä Ounasjokivarren kylästä Rovaniemen läheltä. Olen siis toistaiseksi jäänyt Lappiin.

Kalatehtaalle töihin 1985
Tuula Väisäsen toi Ruijaan ensimmäisen kerran työt Båtsfjordin kalatehtaalla jo vuonna 1985. Kajaani oli tuohon aikaan Suomen mustinta työttömyysaluetta.
– Minun suurin syyni lähteä oli kuitenkin levottomuus ja elämänjano. Kajaanin työvoimatoimisto maksoi minun ja poikaystäväni matkat ja meistä tehtiin paikallislehteen iso juttu. Osoitimme työvoimatoimiston seinällä olevalta kartalta pohjoisinta pistettä, että tuonne ylös asti lähdetään työttömyyttä pakoon. Enpä tiennyt silloin, että minulle syntyisi elinikäinen kiintymyssuhde Ruijaan.

Menneeseen aikaan sijoittuva kalastustermistö tuli Väisäselle tutuksi Samuli Paulaharjun kirjasta Ruijan suomalaisia. Kirjaan on elävästi taltioitu sen aikaisten merenkävijöiden haastatteluiden pohjalta suomalaisten maahanmuutto- ja työhistoriaa Ruijan rannoilla. Niistä Väisänen kirjoitti samannimisen näytelmän.

– Itse olen kalastanut sekä vuonon rannoilta käsin sekä käynyt kalastusaluksella merellä, nähnyt pyöriäisiä ihan läheltä. Tiedän, miltä tuntuu, kun turska tarttuu juksatessa kiinni koukkuun, sehän ei pistä vastaan ollenkaan, iso köllykkä nousee ihan tahdottomana ylös. Sellainen kalastaminen tuntui ihmeelliseltä, kun olin taistellut Suomessa sinnikkäiden haukien kanssa.

Vuonna 2003 Tuula Väisänen vietti pitkän ajan Vesisaaren taiteilija-ateljeessa.
– Merellä on valtava voima ihmisen mieleen. Kun asuu sadan metrin päässä Jäämerestä, joka lyö valtavia vesimassoja myrskyöinä rantaan, kaikenlaiset kummajaiset heräävät taatusti henkiin.
Hän huomasikin useimmissa taloissa jonkin yksittäisen valon palavan läpi yön.

– Olen ajatellut, että meri on feminiini ja tunturit ovat maskuliini, mutta kumpikaan ei tunne mitään armoa ihmistä kohtaan, kun sille päälle sattuu. Sen olen kokenut tuntureilla vaeltaessani ja etsiessäni postimerkin kokoista länttiä kivirakasta, johon saisin teltan pystyyn. Kun sellainen vihdoin löytyi, minun piti iskeä valtavat kivenmurikat teltan sisälle joka kulmaan, ettei myrsky vie telttaa mennessään. Kun tuuli paiskoi yöllä teltan kaaritukia naamalle ja vedet virtasivat jokina sisään teltan joka sivulta, tunsi tosiaankin olevansa elossa, kirjailija kuvailee.

Ideasta Idaksi
Idan sydäntäsärkevä tarina tuntuu lukijasta erittäin todelliselta kertomukselta, harvinaisen kypsältä esikoisromaanilta.

– Miten Ida alkoi elää mielessäsi ja millainen oli ensikosketuksesi Idaan?
– Mielessäni yhtyivät kaksi asiaa: Karjalasta kotoisin olevan äitini lause, että elämä oli niin sattumanvaraista sotien aikaan, että hänesta tuli elämän heittopussi. Äitini oli Karjalan evakko, joka oli kaksi kertaa sotalapsena Ruotsissa, irtolaisena eläneen oman äitinsä hylkäämä lastenkotilapsi. Idan henkilö syntyi äitini kokemasta mihinkään kuulumattomuuden tunteesta, joka voi jatkua läpi elämän. Koen myös itse perineeni tuon juurettomuuden, joten sikäli kirjoitan myös itsestäni, vaikka kirjassa kaikki onkin fiktiota.

– Halusin myös kirjoittaa Ruijan historiasta, jonka tunsin hyvin kirjoitettuani näytelmän Ruijan suomalaiset. Sitä varten tutkin pölyisiä varastokirjoja valkoisilla hansikkailla Finnmarkin kirjastossa.
Jos tyttö synnytti tuohon aikaan lehtolapsen, haureutena pidetystä teosta saattoi joutua jopa vankilaan.
– Idalla on vahva sisäinen elämysmaailma, mutta häneltä puuttuu kieli kommunikoida ympäristönsä kanssa. Hänen perimänsä luikertelee pintaan, vaikka se yritetään salata. Ida ei tiedä olevansa suomalainen, mutta huomaa olevansa erilainen kuin sisaruksensa. Häpeä kietoutuu osaksi Idan persoonaa, Väisänen kuvailee.

– Miten Ida on otettu vastaan?
– Idan ulkopuolisuuden tunteen kuvaukset ovat koskettaneet ihmisiä ja olen saanut hyvin positiivista palautetta kriitikoilta ja lukijoilta. Monet ovat kertoneet, että Idan tarina on imaissut mukaansa niin, ettei lukemista ole pystynyt lopettamaan kesken.

Tekeillä uusi romaani
Romaanissa Ruijan luonnolla, merellä ja tuntureilla on hyvin suuri merkitys. Väisänen kertoo vaeltaneensa Ruijan tuntureilla miltei neljännesvuosisadan.

– Muistan aina ensimmäisen reissuni Båtsfjordista tuntureiden ylitse Syltefjordin hylättyyn kalastajakylään läpi valoisan kesäyön. Kokemus oli hurja, koska matkalla maisema vaihtui kesäisestä, juuri sateen jälkeen oudon kirkkaasta tunturinkupeesta korkeimpien huippujen ikilumiin ja sulavien lumien kiihkeisiin tunturijokiin, joiden ylittäminen yksin aamuyöstä oli jännittävää puuhaa. Romaanin välillä suorastaan yliaistilliset kokemukset valoista, väreistä, tuntureiden ja meren armottomuudesta ja ikuisuudesta ovat omia kokemuksiani.
– Jatkat edelleen pitkän proosan kirjoittamista, vaikka teet myös ohjaustöitä, joista viimeisimpänä mainittakoon Teatteri Aurore B:n Muumiopäivä. Voitko paljastaa vähän seuraavasta romaanistasi?
– Uula-Antin tekohampaat kertoo suomalaisista duunareista Norjan kalatehtailla 1980 – 90 -luvuilla. Olen itse ollut useita kertoja kalatehtaalla töissä vuosien 1985 –1997 välillä ja leikannut kalaa kaiken kaikkiaan miltei kaksi vuotta. Tunnen kalatehdastyön ja paljon legendaarisia suomalaisia, jotka tekivät kalatehtaalla pitkän päivätyön.
Kirja tulee olemaan kunnianosoitus noille ihmisille sekä ikivanhalle Ruijan kalapolulle, joka on umpeutumassa töiden siirryttyä halpatuotantomaihin.
– Olen myös saanut seurata turskakantojen hiipumista muun muassa ryöstökalastuksen ja kuningasravun istutuksen seurauksena.

– Millaista kirjallisuutta luet itse?
– Viimeisin löytöni on Haruki Murakami. Vaikutun kirjoista, joissa tarinan kerronnan alta tuntuu kumottavan jotain elämää suurempaa, jotain, mitä ei voi sanoilla tavoittaa. Tarina voi itsessään tavoittaa jotakin, joka antaa lohtua siitä, että meillä on elämässä myyttejä ja mystiikkaa, symboleja ja ennen kaikkea pyhyyttä.