Mantelipottuu käskethään Suomessa puikulaksi. (Kuva: Liisa Koivulehto)
Ruijalainen maanviljoomisjärjestö ja krönsaakkeeriitten markkinajärjestö halluuvat ette met alama syömhään enämpi pottuu. Pottu oon ollu kvääniitten likiruokkaa jo 200 vuotta.
Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no
Pottu tahi putaatti tuli Europhaan Etelä-Amerikasta jo 1500-luvula mutta Ruijhaan se tuli vasta 1700-luvula. Papit mainoivat pottuu kirkoissa ja sata vuotta hiljemin potun viljoominen alkoi olla ylheistä etelässä.
Les også denne kronikken: En helsemessig varm potet: Er den ufortjent utskjelt?
Kesti kuitenkin vielä kauvoin ennenko pottuu alethiin viljoomhaan pohjaisesssa. Potussa ei ole niin paljon makkuu, ja ihmiset meinathiin ette nauris ja koleraapis tahi juurikaali oli paremat.
Pottu teki ison muutoksen väjen syömähoithoon. Tuli uussii ruokkii: silli ja pottu, plukkfiski, fiskegratenki sekä kala ja mäti traanikastikheen kans. 1800-luvulta lähtiin pottu oon ollu tärkkee ruoka meile Ruijassa.
Joka talossa pottumaa
Monet meinaavat ette kväänit toivat potun Finmarkhuun. Niin kirjoittaa kans Samuli Paulaharju kirjassa Ruijan suomalaisia (1928). Hän näki pottupeltoja joka paikassa Vesisaaresta Yykehään. Tyhä Vuoreassa ja Hammerfestissä pottu ei oikhein pärjäny.
Vesisaaresta Paulaharju mainittee eriliikaisesti Viinikan pottupellon.
Potun panthiin soramaahaan. Soramaita oon jokirannoissa ja hieruan reunoila – ja justhiinsa tämmöisissä paikoissa kväänikylät oon.
Yykeänperässä soramaata oon joka paikassa. Pieni pottumaa tuvan takana eli kylätien vieressä oli yykeäläisen tavalisin peltohoito.
Alattiossa Paulaharju näki punaissii pottui missä oon valkkee kukka ja «niin erinomaisia mukuloita ettei missään maailmassa parempia».
Alattiossa oli ennen viljottu ohraa mutta viljamaat oli muutettu heinänkentiksi ja pottumaiksi.
«Siistein ja suurenmoisin Alattion kylistä on Joensuu laajoine heinäkenttineen ja perunapeltoineen,» Samuli Paulaharju arvelee.
Pyssyjovessa hän praamasi kylän hyvinvoivii niittyi ja perunapeltoi.
Varengissa putaatin viljoominen oli jo vaikkeemppaa.
«Vain hieruan vierile ja jokivarrelle kylä on kyennyt tekemään tuottavia perunamaita”, Paulaharju toteaa Varengista.
Annijovessa pottumaitten ympärillä oli riuvuista ja risuista rakenetut aidat. Salttijärvessä raivathiin lissää pottumaita ja Kallijovessa «ruokahoitona oli reikäleipä, kala ja peruna, viili ja voi.»
Reisivuonossa ja Näätämössä oli pottumaita.
«Hyvinä vuosina peruna on antanut kotitarpeen, kun taas huonoina kesinä on tullut melkein siemenkato.»
«Pieni perunatilkku, parin, kolmen kapan siemennys, joka saattaa antaa kymmenkertaisen vuodentulon, jos hyvin sattuu. Harvoin se kyllä hyvin menestyy.»
Paulaharju kirjoittaa ette Vuoreassa, aivan öystässä pottu ei menesty, ja Hammerfestissäki se kassuu tyhä hyvinä kesinä.
Mikä pottupäivä?
Ruijalainen maanviljoojiitten järjestö Norsk Landbruksrådgivning julistaa ette 2. oktoperikuuta 2019 oon pottupäivä. Tämä lukkee niitten nettipaikassa Landbruksnytt.
FN:lä oli pottuvuosi vuona 2008.
Gulløye tuli Ruijhaan rallariitten kans ko Narvikin rautatietä rakenethiin. (Kuva: Liisa Koivulehto)
