Tavarat saađhaan ihmiset puhumhaan

Ihmiset tuođhaan esile kainulaista identiteettiä ja ommii kainulaissii juurii kainunkielisten kielitavaroitten avula.

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

T-paittoi, lakkii, brodeerattui taului, plakaattii. Paikannimikylttii, raamatunlauseita, tärkkeitä sannoi. Kirjoi, filmii, viideoita, ceedeitä ja deeveedeitä.

– Tämmöiset tavarat oon meile tärkkeet ko met kommuniseeraama muitten kanssa. Sanoma niitä kielitavaroiksi. Niitten avula saatama vahvistaat ommaa identiteettii ja näyttäät muile ketä met olema, videoetnograafi Sirkka Seljevold sannoo.

Seljevold studeerasi Tromssan universiteetissä visuaalista antropologiaa ja alkoi kuvvaamhaan kainulaissii nuoin vuona 2006. Hänen ensimäinen filmi oli The Language of my Heart (2007) ja sen jälkhiin häntä oon pyyđetty myötä monheen prosjekthiin missä haluthaan muistela pohjaisruijalaisesta monikultuurisuuđesta ja monikielisyyđestä, usheimin justhiinsa kainulaisisten ja merisaamelaisten kautta.

 

Kväänikulttuuri tääpänä?

Monessa filmissä hän oon hakenu vastausta kysymyksheen «Mitä kainulainen eli kväänin kulttuuri oon tääpänä?»

– Mie aloin hunteeraamhaan tätä eriliikaisesti sen jälkhiin ko yksi minun tuttu oli käyny Vesisaaressa Ruijan kveenimuseuumissa. Sielä oli opas joka muisteli hänele kväänikulttuurista ja näytti vanhoita tavaroita. Minun tuttu oli sitte kysyny opphaalta ette mitä kväänikulttuuri oon tääpänä mutta opas ei osanu sannoot tähään mithään! Minun tuttu ihmetteli kovasti ette miksi opas ei tienny. Ja siitä mie sain ideean alkkaa filmaamhaan, Sirkka Seljevold muistelee.

Hän oon työtely esimerkiksi Haltiin kväänisentterille minkä nettilaiđala saattaa kattela hänen filmii: http://www.kvenkultursenter.no/

 

Vanhoita tavaroita ei ole

Saksalaiset poltetthiin Finmarkun syksylä 1944. Siksi kainulaisilla ei ole vanhoita tavaroita eikä ole eđes vanhoita lohtii mistä saattais hakkeet niitä – ko ei ole vanhoita taloja missä näitä lohtii olis.

Kainulaisten oon pakko tehđä uussii tavaroita. Mutta mitkä tavarat oon kainulaissii? Mitä kväänin kulttuuri oon?

– Ko mie olen intervjuuannu ihmissii, joku sannoo ette hän kyllä tiettää ette hän oon kvääni, ette siiheen ei tarvitte mithään. Toiset vastathaan ette mikä tahansa mitä het tehđhään, oon kväänikulttuurii, Seljevold muistelee.

Esimerkiksi ko Solgunn Hesjevoll, filmissä The Language of my Heart , paistoi parkkipaikala valkkeen päälä alumiinifoliossa äpyliitä ja sanoi ette se oon kväänikulttuurii.

– Jokku sanothaan ette kieli oon tärkkeinosa kväänikulttuurii. Se oon interessanttii, sillä kainun kieli ei juurikhaan kuulu eikä nävy. Jos kieli oon ensimäinen kväänikultuurin markkööri, niin merkitteekö se sitä ette kväänin kulttuuri loppuu jos kainun kieli hävvii arkipäiväisestä käytöstä eikä kukhaan puhu sitä? Seljevold filosofeeraa.

 

Vastareaksuuni

Se tapattuu ushein ette ko ihmiset muistelhaan omasta kainulaisuuđesta, het muistelhaan isovanhimiista. Ommaa kainulaisuutta oon ushein vaikkee selittäät omila tämän päivän tevoila tai elämäntavala, erittäinki ko kieliki oon vaihtunu valtakieleksi.

– Jos minoriteettikieli oon kađonu tai katoamassa arkipäivästä, siihen tullee vastareaksuuni. Kielitavarat oon yksi tämmöinen reaksuuni. Ko sie laitat pääle t-paiđan eli brodeeraat huonettaulun missä oon pari kainunkielistä sannaa, sie kommuniseeraat muile ette sie olet kainulainen tai ette sie diggaat tätä kulttuurii. Kielitavara oon etnisen mobiliseeraamisen välinet. Se oon sinun oma steitmentti minkä avula sie annat julki kuka sie olet. Kielitavaroitten avula met kans luoma joukkoiđentiteettii ja modernii kväänikulttuurii, Seljevold analyseeraa.

 

Stimuleeraa kielen oppimista

Aivan tavalisetki tavarat saatethaan olla kielitavaroita.

– Arkipäivän tavaroihiin liittyy paljon kieltä ja kulttuurii. Ko sie piđät käđessä jotaki vanhaata tavaraa, se saattaa olla ette tästä konkreettisesta kosketuksesta sinule noussee mielheen joku kielimuisto.

Seljevold meinaa ette tavarat saatethaan stimuleerata oppimhaan kieltä, ja ainaki net annethaan mahđolisuuđen ja syyn kielen oppimisheen.

– Met emme tieđä halutaanko kainulaiset nuoret oppiit kieltä ihan oikkeesti. Kielitavarat oon kuitenki yksi impulssi joka saattaa motiveerata ihmissii oppimhaan kieltä luovala tavala, Sirkka Seljevold sannoo.