Illustrasjon: Wilfred Hildonen
Leder Ruijan Kaiku nr. 3-20. For kvensk oversettelse, se lengre ned.
Tøddel-trøbbel?
I denne utgaven kan du lese om Kvenungdommen, Kveeninuoret, som vil endre navn til Kvääninuoret. Da leder Noora Ollila tok opp saken på årsmøtet til Tromssan kveeniseura, endte det med at flertallet på åtte mot to vedtok navneendring også for Tromsø kvenforening. Til Tromssan kvääniseura.
På linje med Ollila ser også vi forvirring rundt bruken av kveeni eller kvääni, spørsmålet er om kvener bør se på saken som et problem.
Før det hele strømlinjeformer seg med begrep folk enes om, tror vi det er lurt å utvise storsinn, unngå tvang og tillate et visst «språklig anarki.» I praksis er det mest snakk om egennavn, og kjært barn har som kjent mange navn.
Vi har en viss eksotisk sans for tødlene, ifølge kilder et såkalt diakritisk tegn for å vise at en vokal blir gjort helt eller delvis lik en annen vokal (tegnet skal ha oppstått ved at e-en i ae ble satt over a-en, hvorpå e-en med tiden ble redusert til to prikker.)
Men vi har også sans for dem som mener at det enkle ofte er det beste, og som liker den norske e-ens evne til å «harmonere» begrepsparet «kvensk-kveeni» vis a vis «kvensk-kvääni.» Artig er det også å kunne minne om forfatter Harri Ahonen, som i Ruijan Kaiku (8-2019) sa at finlenderne kaller oss kvener, kveenit. Uten tødler.
Folk bør selv få velge, og tødlene skal vi nok klare å finne og lære å bruke. En annen sak er om vi blir komfortable med tidstapet. Med vårt tastatur koster det oss tre ganger så mange tastetrykk å lage en ä i stedet for en e, for et magasin som lever av å produsere tekst har slike detaljer betydning.
Med eller uten tødler, en god påske ønskes alle.
Prikkuprobleemi?
Tässä aviisissa sie saatat lukkeet Kveeninuorten ympäri, mikkä aijothaan muuttaat ittensä nimen haamhuun Kvääninuoret. Ko johđattaaja Noora Ollila oli ottanu assiin framile Tromssan kveeniseuran vuosikokkouksessa, se sitte kansa Tromssan Kveeniseura päätti kahdeksalla äänelä kahta vasthaan muuttaat ittensä nimen haamhuun Tromssan Kvääniseura.
Samhaan laihiin ko Ollila metki näjemä, ette kveeni- ja kvääni-sannoin käytön ympäri oon sekkaanusta. Toinen assii oon, oonko se kainulaisile mikhään oikkee probleemi.
Ennen ko sanasta oon semmoinen selvä linja, mistä kaikki oon sammaa mieltä, se met uskoma, ette oon paras olla perustamatta assiista liikkaa eikä piđä pakoittaat kethään mihinkhään ja se pittää anttaat tillaa ”kielelisele anarkkiile”. Tässähän oon usheimitten kysymys nimistä, ja rakkhaala lapsela oon monta nimmee, niin ko sanothaan.
Meilä oon vissi eksoottinen suhđet nuoihin prikkhuin. Net oon tieđon jälkhiin niin käsketyitä ”diakriittissii merkkii”, joila näytethään ette joku vokaali oon osittain mutta ei kokonhansa samanlainen ko joku toinen vokaali. Merkki oon kuulema syntyny siihen laihiin, ette pukstaavimerkistä ae viimiosa e oonki siirtyny a:n pääle, ja sitte se e oon aikkoin myötä muuttunu kahdeksi prikuksi.
Mutta met ymmärämmä kansa niitä, jokka ajatelhaan ette yksinkertainen oon ushein paras, ja joitten mielestä norjan e-äänen tapa ”harmoneerata” niin ko sanaparissa kvensk – kveeni oon somempi ko vaihtoehto kvensk – kvääni. Hyvä oon kansa muistaat, ette kirjailiija Harri Ahonen sanoi Ruijan Kaijussa (8/2019), ette suomalaiset käskeevät meitä sanalla kveenit, siis e niin ko ruijan sanassa kvener. Siis ilman prikuitta.
Ihmiset pittäävät itte saađa valita, ja prikut met kyllä löyđämä ja opima niitä kansa käyttämhään. Toinen assii oon, ette oonko se niin hyvä ko samala menetämmä aikkaa. Meiđän tastatuurila mennee kolme kerttaa niin paljon aikkaa kirjoittaat ä sen sijasta ette kirjoittaisimma e. Tämmäiselle aviisille, mikä ellää siitä ette produseeraama tekstii, tämmöisetki assiit oon tärkkeet.
Mutta met toivotamma kaikille hyvvää päässiäistä, prikuitta tahi – niin ko tässä – prikkuin kansa.
Illustrasjon: Wilfred Hildonen
