Toive itsenäisyydestä vauhditti Suomi-designin kehittymistä

Tarve näkyä maailmalla omana kansakuntana oli sysäys suomalaisen muotoilun kehitykselle 1800-luvun lopulla.

Karoliina Larsen

Suomalainen muotoilu elää ja voi hyvin Norjassa. Kaupoissa on myynnissä hyllykaupalla Iittalaa, Arabiaa ja Marimekkoa. Monesta norjalaiskodista löytyy myös suomalaisen suunnittelun klassikoita vuosikymmenten takaa. Kiinnostus suomalaista muotoilua kohtaan on suuri. Suomi 100 -vuoden syksynä huutokauppatalo Blomqvist halusi keskittyä erityisesti suomalaiseen muotoiluun ja sen historiaan. Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti ja Blomqvist järjestivät lokakuun lopussa suomalaisen design-aamupäivän Fornebussa Oslossa.

 

 

Pariisi oli menestys
Designmuseon amanuenssi Katarina Siltavuori oli saapunut Norjaan luennoimaan suomalaisen suunnittelun historiasta. Siltavuori kertoi yleisölle, että suomalaismuotoilu alkoi kehittyä 1800-luvun lopulla. Nopealla kaupungistumisella ja teollistumisella oli iso rooli siirtymisessä käsityöstä sarjatuotantoon.
− Ennen ihmiset tekivät kaiken kotona. Maalla oli tietoa ja taitoa tehdä itse. Kaupungin asunnoissa ei voinut rakentaa pöytiä ja tuoleja, kaikkea mitä kodissa tarvittiin, Katarina Siltavuori kertoi.
Kansallisajattelun nousu 1800- ja 1900-luvun taitteessa vaikutti muotoilun kehittymiseen. Poliittinen toiminta oli tiukasti kiellettyä, joten taiteella ja kulttuurilla oli suuri merkitys yhteiskunnassa. Suomelle oli tärkeää näkyä maailmalla omana kansakuntanaan, joka seisoo omilla jaloillaan. Venäjään kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta Suomi osallistui Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 omalla paviljongilla.
Esillä oli muun muassa Akseli Gallen-Kallelan freskoja ja Albert Edelfeltin maalauksia. Osallistuminen teki näkyväksi Suomen kansan toiveen itsenäisyydestä. Suomen paviljonki palkittiin näyttelyssä korkea-arvoisella Grand Prix -palkinnolla, ja näyttelystä julkaistuissa artikkeleissa tuettiin Suomen itsenäisyysliikettä.

 

Vaikutteita maailmalta
Suomalaisen muotoilun kultakausi alkoi toisen maailmansodan jälkeen ja jatkui aina 1960-luvun puoliväliin asti. Sotia seurannut maan jälleenrakennus ja Venäjälle rästissä olevat sotakorvaukset vauhdittivat Suomen taloutta. Amanuenssi Siltavuori kertoi luennolla, että pienen kansakunnan oli pakko keksiä vientituote.
− Suomalaiset lähtivät ulos maailmalle, tekivät ja toivat ideoita maailmalta takaisin Suomeen. Suomessa ei tuolloin ollut rahaa, joten pienillä resursseilla tehtiin hyviä asioita, Siltavuori sanoo.
Alvar Aallon (1898−1976) näyttely New Yorkin Modernin taiteen museossa vuonna 1938 on tärkeä merkkipaalu suomalaiselle designille. Tunnettavuus lähti kasvuun, ja tulevina vuosikymmeninä Suomi menestyi hyvin erilaisissa suunnittelukilpailuissa.

Tarpeet lähtökohtana
Suomalainen muotoilun lähtökohtana on ollut usein käytännönläheisyys ja suomalaiskotien tarpeet. 1930-luvulla syntyi taiteltava joustinsänky, hetaka. Ahtaissa kodeissa sen sai laitettua pieneen tilaan päivän ajaksi. 1940-luvulla Maiju Gerhard kehitti astiankuivauskaapin, jollainen löytyy edelleen useimmista suomalaiskeittiöistä.
Suomalaisperheet olivat mielessä myös Kaj Franckilla, kun hän 1940-luvulla suunnitteli Arabialle Kilta-astiasarjan. Keskeisiä seikkoja olivat monikäyttöisyys, edullisuus ja uuninkestävyys. Astiat olivat yksinkertaisia, eikä niissä ollut kuvioita tai klumeluureja. Sarjan kermanokka oli mitoiltaan juuri sen kokoinen, että se mahtui kahden ikkunalasin väliin kylmään. Nykyään Teema-sarjan nimellä kulkevaa sarjaa myydään edelleen muun muassa Suomessa ja Norjassa.
Käyttötavaroiden tuotanto kasvoi huomattavasti 1960-luvulla, kun 1940-luvulla syntyneet suuret ikäluokat alkoivat kuluttaa. Suomalaista designia ei kuitenkaan ollut helppo myydä, sillä tyyliltään yksinkertaiset astiat eivät heti miellyttäneet kuluttajia.
− Ihmiset olisivat halunneet ornamenttejä, Katarina Siltavuori kertoi.

 

Nimet piiloon
Suomalaisen designin kultakaudella käytiin myös keskustelua muotoilun elitismistä ja suunnittelijan roolista. Kaj Franck tuli tunnetuksi anonymiteetin puolestapuhujana. Hänen mukaan muotoilija saisi kyllä nimensä näkyviin uniikeissa esineissä, mutta sarjatuotannon olisi pitänyt olla anonyymiä. Tätä ajatusta monet muotoilijat vastustivat.
Suomalainen design tunnetaan edelleen maailmalla klassikoistaan kuten Aalto-vaasista ja kulta-ajan suunnittelijoistaan kuten Timo Sarpanevasta, Tapio Wirkkalasta, Alvar ja Aino Aallosta sekä Kaj Franckista. Moni miettiikin, eikö Suomesta ole tullut uusia huippunimiä. Katarina Siltavuoren mukaan Suomi-designin kenttä on nykyään leveämpi ja laajempi kuin viime vuosisadalla. Suunnittelijat työskentelevät esimerkiksi palvelumuotoilun ja teknologian parissa, eikä kaikista tule tuotesuunnittelijoita.

Ei turhaa hienostelua
Suomalaisen designin rooli Norjassa oli keskiössä huutokauppatalo Blomqvistissa työskentelevän Stine Elisabeth Johansenin puheenvuorossa
− Mietin, mistä aloittaisin ja päätin aloittaa kotoani. Sieltä löysin paljon klassikoita Aalto-jakkarasta Mariskooliin. Aalto-jakkaran toin aikanaan Suomesta lennolla käsimatkatavaroissa, hän naurahti.
Johansen arveli suomalaisdesignin suosion syyksi sitä, että se ei ole hienostelevaa. Puhdas ja yksinkertainen muotokieli viehättää monia eri puolilla maailmaa.
Vuosikymmenten varrella suomalainen design on tullut tunnetuksi etenkin laadustaan. Huutokauppatalo Blomqvist myy nettihuutokaupassaan esineitä, jotka on valmistettu ennen tuotannon siirtymistä kaukomaihin.
− Vanhojen tuotteiden laatu on ylivoimainen nykypäivään verrattuna. 50 vuotta vanha pata tai 30 vuotta vanhat sakset toimivat edelleen yhtä hyvin kuin uutena, Johansen miettii.
Ikoniset designfirmat ovat kuitenkin yksi toisensa jälkeen sulkeneet tehtaitaan ja siirtäneet tuotantoaan ulkomaille.
− Kun tuotanto siirtyy ulkomaille, se näkyy myös laadussa. Huutokaupassa myymme vain alkuperäisiä esineitä, kertoi Stine Elisabeth Johansen.

Korut kasvava markkina
Blomqvistin nettihuutokaupassa on myynnissä myös suomalaisia koruja 1960-80-luvuilta. Koruosaston johtaja Annmari Ellila Knutsen kertoi, että suomalaiset korut olivat Norjassa todella suosittuja 1960−80-luvuilla. Esimerkiksi korumerkki Lapponialla oli oma kauppa Oslossa. 1990-luvulla suomalaisten korujen suosio kuitenkin romahti, kun minimalistinen tyyli alkoi saada jalansijaa.
Knutsenin mukaan korut ovat kasvava markkina, joilla on potentiaalia tulla suureksi.
− Ihmiset ovat tietoisempia ja kiinnostuneempia laadusta, Knutsen pohtii.
Blomqvistin nettihuutokauppaan esineet tulevat suurimmaksi osaksi yksityishenkilöiltä. Niin Knutsenin kuin Johansenin mukaan monet eivät tiedä, miten arvokkaita designesineitä kotoa löytyy. Kaapin perälle pölyttymään työnnetyt perityt perintökalleudet saattavat huutokaupassa olla haluttuja keräilyharvinaisuuksia.
− Esimerkiksi Oiva Toikan käsinpuhallettuja lasilintuja ovat monet perineet vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Kun kuulee esineiden historiasta, osaa arvostaa niitä paremmin, Annmari Ellila Knutsen sanoo.