Piirustus: Wilfred Hildonen
Yksi assii mikä meistä Rex-koiran ja Lizke-kissan kansa oli soma, oli ko pynttäsimmä ittemä ja lähđimä käveleskelemhään.
Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen
Eli tehđä trillausmukan, niin ko met tavalisesti sanoima, sillä ko meilä oli tasan vaunut myötä. Minun äpönvaunut.
Ushein met trillasimma ylös Övergaattaa eli sitte tarvoima eđestakaisin meiđän ommaa kattuu, Larsjordaa, meiđän adressi ko oli Larjord 1C. Välilä trillasimma kauvemaski, alas pääkattuu ja kiini Vookin sentrumhiin asti. Vookin talot tekkee puolikuun suuren hamina-althaan ympäri, ja sielä oli fiskuvenheitä ja muuta fiinii kattottavvaa.
Matkan varrela met kohtasimma ihmissii. Net hymmyilthiin ja tervetelthiin, met Rexin kansa norkkasimma ja hymmyilimmä takaisin. Ushein kohtasimma kansa muita ko ihmissii, eli tyristiitä. Net harvoin tervetelthiin, net tyhä tehthiin äkkistopin ja alethiin fotografeeraamhaan. Muutamet melkhein unheetethiin fotografeeraamisen, net tyhä tollotethiin aivan ko met olisimma puđonheet alas taivhaasta.
Mie piđän ette tyristit olthiin viekkhaat ko siihen laihiin tollotethiin meiđän pääle. Vasta hiljemin ko mie olin alkanu koulhuun, mie ymmärsin ette meiđän peret oli melkhein ainua joka vaatitti ruokkoelläimet ennen ko lähti ulos trillaamhaan niitten kansa.
Les den norske versjonen av fortellingen: Trille tur
Kaikki vaatittee kaunista, sannoo puhheenparsi, ja se kyllä oli tosi kansa Rexin kansa. Rex oli kaunis yöpaita päälä, oli se sitte minun eli mamman vanhaa yöpaita. Rexilä oli soukka vyötärä, ja mie hääđyin solmiit solmen tahi pari ette se oli sille passeli siitä kohtaa kroppaa. Rex oli oikhein kärsivällinen ko mie veđin paiđan se pääle, ja kaiken kruunas lakki minkä nauhat oli siđottu isoksi rusetiksi leuvan alle. Mie freistasin ensistä panna hänele kansa lestat ja vanthuut käpälhiin, muuta siinä meni Rexilä raja. Se kiskoi net heti pois hamphaila, niin ette se osa karteroopista putos pois jo ko mie olin neljenvuotias, ja met vasta kävelimä meiđän ensimmäissii reissui.
Meiđän mustanvalkkee Lizken-kissa, silläki oli sammaa sorttii vaattheet: paita ja rusetti päässä. Päinvastoin ko Rex, se Lizken meinas ette hänen kyllä pasas vaatita vanthuissiin ja lesthiin. Kissan karteroopi sisälsi minun vanhoita vaattheita siltä aijalta ko mie en vielä saattanu kävelä, ja kansa pikkupikku vaattheista mitä minun äpöt kenkitethiin sille hyvvää tarkoitusta varten. Ja nyt ko molemat, kissa ja koira, olthiin niin fiinisti vaatitut, se en mie saattanu olla niitä huonompi. Jos sattui hyvä sää, se mie vaatittin itteni klännikhiin ja panin jalkhaan pyhäkengät mikkä ylheensä olthiin perinttöö mammalta ja sillä kohta isot.
Eli met kävelimmä. Mie trillasin vaunui ja Rex kulki vieressä. Se talutti itte itteensä, lenkki kiini kaulapannissa ja hihnan irtonainen pää suussa. Lizken makas äpönvaunuissa. Net olthiin fiinit, punaisenvalkkeet, ja alla nelje pyörää ja päälä kaleesi.
«Vaunut ja kaleesi oon kohta oikkeeta nahkaa», mie sanoin sivvukulkkiijoile. Mie muistelin ette vaunut olthiin suora kopii oikkeista lastenvaunuista. Tyhä vähäsen pienemät. Niin, ja sitte vielä niissä oli melkhein oikkee sylilapsi. Minun sylilapsi. Se tapattui ette ihmiset pysättythiin ja kattothiin vaunuin sishään. Mie sanoin ette sylilapsela vaunuin sisälä meni oikhein hyvin. Ette sen alla oli lakanan sisälä oikkee miniatyyrivahtikymmipalja, se päälä oli ihana tyyny, ja pään alla oli sama pehmee päänalainen.
«Ja niin?» sanothiin ihmiset, joku norkkas tiettääväisen näköisennä ennen ko jatkas matkaa, toiset höristelthiin korvii ja kuunelthiin ette kuuluuko sieltä lapsen ääntä.
Oikkeempi oon sannoot ette sylilapsen pörinää, kissa kehräs lujemin ko koskhaan ko se sai nautiskella olosta syvälä äpönvaunuissa. Suloisssa lämmössä tyyny kiini kuonossa ja kaleesi ylhäälä niin ette taivasta ei näkyny. Sielä vaunuin sisälä se nukatti trillauksheen, ja hyppäs ulos vasta jos reisusta tuli liian pitkä. Eli jos se tunsi ittensä eriliikaisen virkiksi, ja levätähän se sai vaunuissa nokko.
«Justhiin», sanothiin ihmiset, ja met trillasimma etheenpäin. Met näytimmä kyllä ko olisimma kutistunheet pesossa, vaunut ja mie. Met kaikki, ilman ette valtava Rex, se näytti kyllä ko olis ollut Punalakki-eventyyrin susi valetvaattheissa.
Niin, muutamisti tapattui kuitenki ette Lizken hyppäs ulos vaunuista ilman ette se oli kyllääntynny tahi liian virkku. Toisen kerran met olima meiđän tavalisela trillausreisula ko tormasimma laumhan tyristiitä. Net olthiin kyllä Aasiasta sillä ko net olthiin lyhykäiset, niilä oli sinisenmustat hykset ja valtavat kamerat kaulassa. Net topathiin ja knipsithiin hirmusesti, mie muistan. Net puhuthiin oikhein hopusti ja kihtunheesti, seisthiin meiđän ympäri otethiin hirmunen paljon kuvvii.
«Vaunut oon melkhein oikkeeta nahkaa», mie praramasin. ”Siinä oon kansa melkhein oikkee sylilapsi,” mie sanoin ja veđïn tyynynnurkkaa alas niin ette het päästhiin näkemhään.
Silloin Lizken heitti kehräämästä, ja sen viinttoin silmiin kaitainen kattanto ei olheen vähentänny fotografeeraamista. Silloin Lizkenin silmhiin tuli näkö kylmä ko maito, valkkeeniskut aina sađelthiin, ja niin se hypätti alas ja törmäs tiehensä. Se oli niin noppee ette tyyny jäi lentelemhään ilmhaan sen pörästä.
«Your baby ran away», mie muistan ette yksi vaimo sanoi ja näytti kissan pörhään. Tyristit olthiin kääntynheet kannoilans ja kattothiin kissan pörhään ilman heittämättä knipsailuu.
«Lizken, tule takaisin!» mie huutelin ja trillasin etheenpäin, Rex tolvas vieressä lenkki suussa.
Fotoapparaattiitten ääni ei siihen loppunu, mie muistan, ja pörästä mie olen hunteerannu ette tyristit piian ajatelthiin ette niin se piti ollaki. Ette mie olin yksi niistä joile tyristielinkeino maksoi siitä hyvästä ette mie annoin tyristiile muistoi.
Vooki oon tivis paikka missä oon paljon törmii ja vaikkee trafikki. Sielä oli vaaralinen livattaat tiehensä niin ko Lizken vaunuista, ja niin siinä käviki ette se jo kohta pienenä jäi piilin alle. Mutta se pärjäs hengen ko sai levätä nokko, ja ämmi, met käskimä sitä tyhä muoriksi, ruokki sitä paljola maksapostejalla. Meilä Rexin ja vaunuin kansa meni vielä paremin, monnii vuossii met trillasimma Larsjorda 1C:stä. Ja kohtasimma matkan varrela ihmissii ja tyristiitä ja paljon muuta viekasta.
