Tyskäläinen tullee

Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Siitä kuka sai olla tyskäläinen, päätethiin äänestämälä. Niistä joila oli kovviin ääni, tuli ilman muuta tyskäläiset.

 

Teksti: Maureen Bjerkan Olsen ja Arne Hauge
Kainuksi kääntäny: Eira Söderholm
Piirustus: Wilfred Hildonen

 

Tietenki met Makrean kläpit tiesimä kunka tierata cowboyta ja indiaaneriita, mutta siihen laihiin met vaatittimma ittemä tyhä jos lastentarhaassa olthiin karnevaalit. Eli lasten päivä Kappafestivaaliitten aikana. Oikhein pienenä mulla oli peritty indiaaneripuku, se oli ollu isonveljen ko hän oli pieni, mutta tavalisesti met hoksasimma muita leikkii. Maanlikinäisemppii ja paikan histoorihaan paremin passaavii.

Makrean säät ei netkhään olheet semmoiset ette sitä olis rankaisematta laukkonu ronkkavaattheessa ja sotamaalauksessa. Cowboyhatussa ja kokonsulkapanka ottala korvat oltais paleltunheet. Ja jos kova öystätuuli vielä ei aivan olis repiny hattuu päästä ja sulkkaa pangasta, molemat oltais näkynheet liijan hyvin ko met ryömimä vaaniskelemhaan lumihangen eli varputievan yli. Ei, met kläpit tykkäsimmä tierata jotaki hyöđylistä ja tulleevaisuutheen kattoovaa. Met tierasimma Tyskäläinen tullee.

Les den norske versjonen: Tyskert’n kommer

Armoton rähinäleikki minkä alkulähtö oli sotavuossiin 1940–1945 okkupasuunissa. Leikin sanat ja käskyt met saima äiđinmaiđon myötä, siinä ko makasimma äiđin laukkeessa sylissä tahi olima eđistynheet niin pitkäle ette olima ottanheet paikan tupapöyđän alla. Silloin kuulima ko raavhaat muistelthiin sota-aijan ympäri ja nappasimma ylös paljon faakisannoi mistä sitte hiljemin elämässä olis iso apu.

”Achtung!”

Sitä met piđimä tieratessa ahkerasti. Ja kansa sen pörästä tulleevaa kysymystä:

”Was machst du hier?”

Se kysymys oli oikhein tähđelinen. Ja ushein sen pörhään sanothiin:

”Raus, raus!”

Eli näin ko met kläpit olima oikhein tođesti tosissa:

”Verschwinden Sie!”

Ja näin jos oli pimmeenaika ja huono nähđä:

”Wo bist du?”

Tätä kysymystä seuras ushein seuraava selvä ilmoitus, siis, jos lumi kirisi kenkkiin alla eli väki muutoin paljasti ittensä:

”Halt oder ich schiesse!”

Muuđan raavas marjankokkooja joka kerran kulki sotatanterheen poikki ylhääälä Lillefjelletin alla ko met Vookin kläpit olima puohaamassa, pysättyi ja mainos meitä. Se meinas ette met kläpit olima paljon sepemät tyskän kielessä ko hänen tyskän opettaaja koulussa oli ollu.

Ja sitte vielä tämä, sitä ei piđä unheettaat. Luultavasti kaikkiin tärkkein syntakti kaikista:

”Hast du bon-bon?”

”Jos ylipään oli jotaki met kläpit häyđyimä tiettäät ette pärjäsimmä ittemä sođan läpi”, mamma muisteli mulle, ”se se oli kunka tyskäläiseltä kysythiin makkeita. Hast du bon-bon?”

Sanoi siis mamma ja sanoi ette muutamat tyskäläiset olthiin parematki ko heiđän maino. Mamma sanoi ette kläpit jokka laukothiin ympäri ja sanothiin hast du bon-bon, kansa autethiin siinä ette tyskäläisten ja tavalisen kansan välit tulthiin paremaksi. Ette kläpit jokka laukothiin ympärins ja kerjäthiin ja tierathiin, autethiin tillaa rauhoittumhaan ko se oli paha.

Muutamisti ko mie juoksin Larsjorda 1C:n talosta tieraamhaan sottaa ja okkupasuunii muitten kläppiin kansa, mamma antoi mulle myötä makkeita ja sanoi ette net olthiin bon-bon. Net olthiin joko vaaraindropsii, happodropsii eli konfektidropsii. Se oli hyvä olla olemassa niitä dropsii, mamma sanoi. Niitä mie saatoin anttaat pikkuisille makrealaisille, niin, siinä taphauksessa ette net kerjäthiin kaunhiisti niin ko kunnon norjalainen pittää.

Meiđän leikissä, päinvastoin ko Hitlerin suunitelmissa, ei kaikki saattanheet olla tyskäläiset. Joku piti olla norjalainenki, vaikka vastoin ommaa halluu, ja selvä oon ette kansa venäläissii piti olla myötä.

“Ryssä”, niin ko met niitä sanoima. Pikku kopiita siitä suuresta öystässä, siitä joka minun kassuissa ylös sai ilmasuojasirreenit ulvomhaan. Aina keskipäivälä kello 12, sillä ko se oli tärkkee harjoitus missä meininkinnä oli kuunela raadiota. Kaikki kaupungin asukkhaat tieđethiin missä pommihuonet oli. Silloin meiđän leikistä tuli vielä tođelisempi, met melkhein kuulima ja näjimä ko pommiflyyit raajithiin tietä kaukkaa mereltä ja likemäksi. Silloin panima vattalema maahan ja pyyristelimä ithään käsin. Puoleksi ođotimma ette nyt meiđät taas okkupeerathaan, mutta ko mithään ei tapattunnu ja sireenit vaimethiin, se met taas jatkoima tieraamista, sata prosenttii vainoharhaisenna.

”Kylmä sota”, mutisthiin Vookin raavhaat.

Selvä se, met kläpit ajattelima, se oon tärkkee ette oon kunnon vantthuut.

Kylmästä sođasta ja ilmasuojasireeniista huolimatta, met kläpit olima mielelä ryssät. Ryssä nimittäin vaphautti Finmarkun tyskäläisestä, vaikka jälkhiin ryssäle niin ko ylheensä finmarkkulaiseleki annethiin tyhä vähän kunniaa eli arvoo.

”Mitäs tehet ko piđethään lastheela?” niiskattethiin Makrean raavhaat, net meinathiin ette sekä met ette ryssä olima niitä jokka panthiin tođesti vasthaan sođan aikana. Ennen ko met jälkhiin evakueeraamisen ja vastoin paremppaa tiettoo taas käänsimä nokat pohjaisheen käsin ette pitäisimmä huolen asutuksesta ja pärjäämisestä Jäämeren rannan raunioissa. Semmoisesta uskomattomasta hommasta olis meitä ja ryssää pitäny kunnioittaat enämen, ajatelthiin raavhaat.

Ko tuli kysymys siitä kuka olis mikäki meiđän leikissä, se kuiten haluthiin olla tyskäläinen usheemin ko olis luulu. Tyskäläinen saattoi nimittäin varastaat bon-bonin ja haukkuut ihmissii. Siitä kuka sai olla tyskäläinen, päätethiin äänestämälä. Niistä joila oli kovviin ääni, tuli ilman muuta tyskäläiset. Pitemän pääle se oli niin epäoikheuđenmukainen ette met aloima oornaamhaan laakijäsenten vaalii.

Ryssä oli pariton luku ja sai valita ensimäisen laakitoverin. Ensimäinen ryssä alkoi valittemisen, ja luki aanen-taanen siihen ette laakitoverit yksi, kolme, viisi ja niin etheenpäin tulthiin valituksi. Tyskäläinen oli parilinen numero, ja se joutui tytymhään siihen ette sai valita numerot kaksi, nelje, kuusi ja niin etheenpäin. Jatkoima siihen laihiin siksi ette jäljelä oli tyhä muutama kläppi. Se ihmisriepu joka jäi jäljele ko laakijäsenet oli valittu, se oli norjalainen. Norjalainen ei kukhaan halunu olla. Mutta, toishaalta, norjalaiset olthiin kyllä luononmukaissiimat meistä. Oikkeita koppiita sota-aijan pohjaisnorjalaisista ranta-asukkhaista, net täristhiin pölvöstä jo kauvoin ennnen ko sota oli alkanukhaan.

Tuli sitä sitte valituksi yhđeksi eli toiseksi, pääreekeli Tyskäläinen tullee – leikissä oli ette piti välttäät tulemasta ammutuksi. Eli mikä vielä värrempi: jouttuut fangiksi. Silloin oli vaarana ette tuli kiđutetuksi kuolihaaksi, ja se, sanothiin issoimat kläpit, oli värrempi kohtalo ko varma kuolema. Jäljelä oli tyhä yksi konsti, se ette otti ossaa vastasothaan. Se kyllä menestyi ylheensä huonosti, eli tođelisuuđessa oli tyhä yksi mahđolisuus. Juosta hengen eđestä ja piilota. Siihen laihiin met Makrean kläpit jo nuorena opima kunka sitä pärjää raavhaitten elämän monissa vaatimuksissa. Tyskäläiset, nimittäin, net hajethiin joka paikasta.

Tyskäläinen haki Lillefjelletistä ja Storfjelletistä, ja jos ei löytänheet sieltä kethään, se net menthiin alas fieruhaan ja hajethiin läpi sen kansa. Net hajethiin prykkyin alta ja naustin takkaa, kalajälliin ympäri ja pienistä maale kiskotuista venheistä. Jos net ei löytänheet yhtäkhään vastahankaista pakolaista sieltä, se net marsithiin ylös kaupunkhiin ja hajethiin muun siviiliväjen haakiista.