Västäräkki

Ko västäräkki (Motacilla alba) tullee, kesä oon likelä. Kuva: Liisa Koivulehto

 

”Kuu kiurusta keshään
Puoli kuuta peipposesta
Västäräkistä vähäsen
Pääskysestä ei päivhääkhään!”
(Kansanloru)

 

Liisa Koivulehto
liisa@ruijan-kaiku.no

 

Västäräkilä oon hyvät tunnusmerkit: Se oon pieni, musta, harmaja ja valkkee ja sillä oon pitkä pyrstö. Se hyppelee vilkhaasti ja energisesti siljola ja laulaa tsilputtaa.

Västäräkki oon talven etelässä, Afrikassa asti. Koska se syöpi melkkein tyhä hyöniäissii ja niitten toukkii, se tullee vasta ko ilma oon tarpheeksi lämmin ja hyöniäiset oon heränheet talven jälkhiin. Sille saattaa heittäät leivänmuruissiiki.

Västäräkki-nimen tunnethiin suomessa jo 1600-luvula: wästäräcki. Sen rinnala 1700-1800-luvun lintukirjoissa löyttyy monenlaissii nimmii: calmatricka, ohralindu, pisinkitti, katrikka, huiri, riuku-händä, kyndäjä, nauska, kallonpotkuttaja ja liinapeippo!

Dialektinimmii oon esimerkiksi västräk(ki), vestrikka, fästrikka, päistärikkö ja väistäräkki sekä västi.

Västäräkki triivastuu ihmisen likelä missä se löyttää ruokkaa ja pesäpaikkoi. Se oon seppä löytämhään eriskumhaissii pesäpaikkoi mutta sille saattaa tehđä kassanki.

Västäräkki oon Ruijassa Telemarkin ja Suomessa Pirkanmaan maakuntalintu ja Latvian kansalislintu.

Kalttiit: Antero Järvinen: Linnut liitävi sanoja (1991), Antero Järvinen: Maakuntalinnut (1995), Suomen sanojen alkuperä (2000), Kaisa Häkkinen: Linnun nimi (2011), fuglevennen.no ja Wikipedia